Laittomien maahanmuuttajien palauttamisesta

Arvoisa puhemies,

Käsiteltävänä olevan lainsäädäntöehdotuksen ensimmäinen haaste on jo siinä, että kyseessä on ensimmäinen yrityksemme asettaa yhteisön laajuisia normeja maahanmuuttopolitiikan alalla. Uuden yhteisön laajuisen politiikan luominen on merkittävä ponnistus.

Maahanmuuttopolitiikka, jos mikä, on erityisen perus- ja ihmisoikeusherkkä. Yhdyn niihin ääniin, jotka ovat korostaneet, että kompromissiehdotuksessa on joitakin arkoja kohtia erityisesti perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna.

Lainsäätäjinä meidän on kuitenkin nähtävä kokonaiskuva: status quon säilyminen ei ole missään määrin vaihtoehto. Ensinnäkin tämä koskee säilöönottoaikoja. Useissa jäsenmaissa säilöönotolle ei ole säädetty lainkaan aikarajoja. Säilöönoton perusteet eivät nekään ole usein riittävästi säänneltyjä. Toiseksi monissa jäsenmaissa langetaan rajoittamattomia maahantulokieltoja. Näistä syistä monet jäsenvaltiot näkisivät mielellään kompromissiehdotuksen ja samalla koko lainsäädäntöaloitteen kaatuvan äänestyksessämme.

Ratkaisevaa on se, että direktiivin myötä palautusprosessit saatetaan yhteisön seurantamekanismien alle. Voimme tätä kautta taata, että tietyt vähimmäisstandardit tulevat pian sovellettavaksi kaikkiin jäsenmaihin.

Kiitän mietinnön laatija Weberiä siitä, että hänen on onnistunut neuvotella neuvoston kantaan merkittäviä parannuksia juuri humanitaaristen velvoitteidemme takaamiseksi. Erityisen välttämättömiä ovat lasten ja perheiden sekä vähemmistöjen turvaamiseksi tehdyt muutokset.

Share Button

16.kesäkuu 2008

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: