Sain sähköpostissa kysymyksen, viime päivien vaalirahoituskeskusteluun liittyen, olisinko valmis julkistamaan jokaisen saamani vaalitukisumman. Kyllä, eurolleen, jos se minusta olisi kiinni. Olisin yksinomaan ylpeä voidessani raportoida siitä, kuka ja mikä taho on arvostanut tekemääni työtä ja toivonut sen jatkuvan. En häpeäisi mainita summia, sillä itse tiedän, ettei vakaumukseni ole millään hinnalla kaupan, eikä mikään tuki jäävää minua.
Jos joku maksaa minulle vaalirahaa, hän tekee sen turhaan, jos kuvittelee minun sitten tottelevan hänen toiveitaan. Jos hän sen sijaan pitää minua tehokkaana poliitikkona, joka on jo saanut hyviä asioita aikaan ja jonka hän toivoo vastakin jatkavan, tilanne on molemmin puolin tasapainossa.
Kun nyt moni toimittaja, politiikan asiantuntija ja poliitikko kaipailee vaalirahoitukseen läpinäkyvyyttä, olen ihmetellyt, miksei olennaisinta syytä vaikenemiselle ole tuotu esiin. Eihän se hyvänen aika meistä johdu. Ei siitä, että pelkäisimme kytköksemme paljastuvan tai että vaalituen antaja pelkäisi samaa. Mistä sitten on kyse? Kysyin aika monta kertaa viime vaalien yhteydessä tukea kerjätessäni, saako tuen antajan mainita julkisesti. Yleensä kukaan ei tahdo sitä.
Minäpä kerron miksi.
Siksi, että jos kertoisin vaikkapa Vapon (tämä esimerkki on helppo mainita siksi, että Vapo ei tukenut minua) rahoittaneen kampanjaani 3000 eurolla, Vapo joutuisi hankalaan välikäteen muihin ehdokkaisiin nähden. Korhola sai, miksen minä, pidättekö minua huonompana, vai luuletteko etten pääse läpi, vai onko peräti puolueeni väärä?
Ei mikään yritys tai firma, jonka etu on pitää huolta toimivista yhteiskuntasuhteista moneen suuntaan, voi yhteiskuntasuhteita rakentaessaan toimia niin, että se rikkoo niitä samalla muutamaan muuhun suuntaan. Ja lopun voi arvata.
Jos jokainen euro pitäisi julkistaa, yritysten vaalirahoituksesta tulisi lopulta yrityksille eräänlainen vaalivuoden vaalivero. Automaattisesti joka suuntaan ja kaikille, jotta kukaan ehdokas tai kokonainen puolue ei lähtisi rankaisemaan tai ryhtymään hankalaksi.
Miksi sitten joku yritys haluaa maksaa yhtään mitään? Kai siksi, että suomalaisille yrityksille ja monille muillekin tahoille on aika merkittävää, millaisia poliitikkoja nähdään hoitamassa yhteisiä asioitamme. Jos ehdokas ei saisi vaalimainontaansa mistään tukea, lähinnä vain rikkaat tai muilla kuin yhteiskunnallisilla ansioilla kuuluisat ihmiset pääsisivät läpi. Etenkin koko maan kattavissa eurovaaleissa tämä korostuisi voimakkaasti ehkäpä siinä tapauksessa euroedustajiamme olisivat mm. Kankkunen, Kuoppamäki, Salmelainen, Väisänen, Avellan Kaikki meistä ovat toki joskus ensikertalaisia, ja kokemusta saa vain sitä hankkimalla, enkä edellytä että euroehdokkaalla täytyisi olla poliittista kokemusta yhteiskunnallista kokemusta täytyy kuitenkin voida edellyttää.
Esiin tulleille ongelmille voidaan silti tehdä jotain.
Käyty kohu on opettanut varmasti monille paljon. Me ehdokkaat joudumme miettimään tarkkaan pelisäännöt ja tarkistamaan, ettemme epähuomiossakaan niitä riko. Virheitä voi tapahtua myös vahingossa, tai kuvitellen, että tämä on oikea käytäntö. Esimerkiksi viime eurovaalien jälkeen raavin päätäni täyttäessäni Oikeusministeriön lomaketta, jossa ei ollut minkäänlaista alakohtaa yhdistykseltä tulleen tuen erittelemiseksi pienimpiin osiin. Niinpä minäkään en sitä ymmärtänyt avata. Jos tuki pitää avata ja purkaa, on kohtuullista, että se näkyy edes lomakkeen rakenteessa. Lomakkeessa oli vain kaksi vaihtoehtoa: yrityksiltä tullut tuki ja yhdistyksiltä tullut tuki. Jos yrityksiltä tullut tuki oli kanavoitu yhdistyksen kautta, olisiko tuki ynnätty Oikeusministeriössä kaksinkertaiseksi, jos olisin merkinnyt sen molempiin kohtiin?
Myös puolueiden kannattaisi miettiä uusiksi ehdokasrekrytointiaan. Jos vaalirahoitus vaikeutuu, ja meidän ahkerien mutta tylsien ehdokkaiden toivotaan olevan jatkossakin palveluksessa, puolueiden pitäisi yhteisestä sopimuksesta rajoittaa kilpavarusteluaan niillä puhtailla julkkisehdokkailla, jotka eivät ole osoittaneet yhteiskunnallista harrastuneisuutta aiemmin.
Ja ehkäpä on todella syytä sopia jokin kohtuullinen katto kampanjasummille. On järkyttävää, jos jotkut voivat panna omakotitalon kokoisia summia vaalikampanjointiin – kyllä äänestäjän pitäisi jo hätkähtää. On myös hyvä, että keskustellaan siitä, mikä on kohtuullinen summa tuelle, jonka antaja pitää julkistaa. Tällä hetkellä se on eduskuntavaaleissa 1700 ja eurovaaleissa 3400 euroa.
Ja miksei peräti lisättäisi sitä pahamaineista puoluetukea? Lisää rahaa puolueille järkevää ja läpinäkyvää kampanjointia varten. Kansahan siitä toki suuttuisi, mutta mikä olisi ero? Sama lopputulos se olisi. Nytkin jotkut ovat jo kovin suutuksissaan.
Olen sitä mieltä, että vaalirahoituskeskustelu uhkaa mennä nyt vinksalleen. Keräävätkö poliitikot irtopisteitä, Vanhasta myöten, kauhistelemalla omia siirtojaan mutta jättämällä selittämättä miksi ja mihin vaalirahaa tarvitaan? Muutenhan tiedossa ei olisi muuta kuin rikkaiden ja kauniiden valtiopäivät.
***
Siitä Vaposta vielä. Pyytäessäni vaalitukea vuoden 2004 vaaleihin ajattelin, että nuo jos ketkä tietävät kuinka hyvää työtä olen tehnyt, sainhan vuonna 2000 parlamentin hyväksymään muutosesitykseni turpeen uusiutuvuudesta, kuten tästä tarinasta käy ilmi. Vaposta vastattiin, ettei ketään tueta mutta tätä minun on suoraan sanoen vähän vaikea uskoa. Eivät ehkä vain uskoneet, että loikkari pääsisi läpi. No mutta mitäs siitä. Jokainen, joka on seurannut työtäni, voi varmasti todeta, ettei Korhola lähtenyt kostamaan Vapon nuukuutta. Ajan turpeen asiaa kaikella sen vaatimalla hartaudella, sillä uskon että Suomi tarvitsee tuon energialähteen potentiaalin ja jos turve korjataan fiksusti, vähennämme vielä päästöjäkin.
