Tukea tylsimyksille (Nykypäivä)

Vaalirahoituskeskustelun yhteydessä eräs toistetuimmista toiveista on avoimuus. Rahoituksen tulee olla läpinäkyvää, ja miksi ei paljastettaisi vaikkapa jokaista euroa. Kytkökset ja riippuvuudet tulisivat selville, ja nähtäisiin missä asiassa poliitikko on peräti jäävi.

Niin, miksipä ei?

Näin minäkin ajattelin ennen vuoden 2004 eurovaaleja. Omasta puolestani olisin halunnut julkistaa joka summan, sillä olin yksinomaan ylpeä saamastani tuesta. Kysyin siksi useasti, voisiko yrityksen annetun tuen – vaikka se alittikin lain määräämän rajan – mainita julkisesti. Lähes aina vastaus oli kielteinen.

Hyvin pian ymmärsin, miksi. Siksi, että jos kertoisin vaikkapa Oy Pyrky Ab:n rahoittaneen kampanjaani 3000 eurolla, firma joutuisi hankalaan välikäteen muihin ehdokkaisiin nähden. ”Tuo sai, miksen minä, pidättekö minua huonompana, luuletteko etten pääse läpi, vai onko peräti puolueeni väärä?”

Ei mikään yritys, jonka intressi on pitää huolta toimivista yhteiskuntasuhteista mahdollisimman moneen suuntaan, voi tukea antaessaan toimia niin, että rikkoo suhteita samalla muutamaan muuhun suuntaan.

Lopun voikin arvata. Jos jokainen euro pitäisi julkistaa, on kaksi vaihtoehtoa: joko tukea ei annettaisi kenellekään tai sitten yritysten vaalirahoituksesta tulisi lopulta niille eräänlainen vaalivuoden vaalivero, yritysten puoluetuki. Automaattisesti joka suuntaan ja kaikille, jotta kukaan ehdokas tai kokonainen puolue ei tulisi loukatuksi.

Miksi sitten joku yritys haluaa maksaa yhtään mitään? Kaipa siksi, että hankittua pätevyyttä arvostetaan. Ilman tukea lähinnä vain rikkaat tai muilla kuin yhteiskunnallisilla ansioilla kuuluisat ihmiset pääsisivät läpi. On vain oikein, että luottamusta herättää mieluummin ahkera, karisman ohitusleikkauksen kokenut asiapoliitikko kuin median massahurmaaja.

Jäävääkö saatu tuki sitten tuon poliitikon? Miten se sen tekisi? Itse tiedän, ettei vakaumukseni ole mistään hinnasta kaupan. Jäävääntymislogiikan taustalla vaikuttaa olevan ajatus poliitikosta eräänlaisena huorana, joka voidaan rahalla ostaa asian kuin asian kannattajaksi. Ajatus on masentava, eikä siihen ole muuta vastalääkettä kuin itse kunkin rehellisyys ja johdonmukaisuus.

Tunnustetaan jo nyt vastaisen varalle. Jos joku maksaa minulle vaalirahaa, hän tekee sen turhaan, jos kuvittelee minun sitten tottelevan hänen toiveitaan. Jos hän sen sijaan pitää minua tehokkaana poliitikkona, joka on jo saanut hyviä asioita aikaan ja jonka hän toivoo vastakin jatkavan, tilanne on molemmin puolin tasapainossa.

Käyty kohu on opettanut varmasti monille paljon. Ehdokkaiden on opeteltava uusi kulttuuri vaalitilinpidossa. Myös puolueet joutuvat miettimään. Jos vaalirahoitus vaikeutuu, ja meidän ahkerien mutta tylsien ehdokkaiden toivotaan olevan jatkossakin palveluksessa, puolueiden pitäisi yhteisestä sopimuksesta rajoittaa kilpavarusteluaan niillä puhtailla julkkisehdokkailla, jotka eivät ole osoittaneet yhteiskunnallista harrastuneisuutta aiemmin.

Ja ehkäpä on todella syytä sopia jokin kohtuullinen katto kampanjasummille. Ja miksei peräti lisättäisi pahamaineista puoluetukea? Lisää rahaa puolueille läpinäkyvää kampanjointia varten. Kansahan siitä toki suuttuisi, mutta mikä olisi ero? Sama lopputulos.

Share Button

72 kommenttia artikkeliin “Tukea tylsimyksille (Nykypäivä)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *