Mikä uusiutuvien direktiivissä on vikana ja miksei tuuli kelpaa minulle?

Olen sen verran räyhännyt tuulivoimasta, että minun on syytä vielä kerrata, miksen pidä sitä tulevaisuuden energiamuotona. Kannatan sitä vain tiettyyn rajaan saakka, silloin kun se on aidosti kannattavaa. Huomenna kerron sitten, miksi sitä vastoin pidän aurinkoa ratkaisun avaimena.

Liian usein tuulienergian menopuolelta unohdetaan tai jätetään tietoisesti pois esimerkiksi investointiin, tuotantoon ja huoltoon uhrattua energiaa, aikaa ja resursseja. Samoin jätetään mainitsematta ikävät sivuvaikutukset maisemaan: esimerkiksi yhden neliökilometrin tuulipuisto pilaa maiseman ainakin viiden kilometrin säteellä.

Tuulivoiman kohdalla varavoiman tarve aliarvioidaan tyynillä talvipakkasilla, energian tarpeen ollessa maksimissaan. Lisäksi tuulivoiman tehoa yliarvioidaan puhumalla myllyjen maksimitehosta, vaikka todellinen vuosituotto on yleensä vain 20% maksimista.

Tuuleen ei kannata satsata, sillä siltä puuttuu todelliset kehitysnäkymät. Tästä aiheesta tekniikan tohtori Antti Roine esitti mielenkiintoisen analogian, siteeraan häntä:

Jälkiviisaana voimme nyt sanoa, että ne firmat, jotka 10 – 20 vuotta sitten panostivat kuvaputkien ja valokuvausfilmien kehittämiseen, hukkasivat rahansa. Nuo rahat olisi kannattanut panostaa LCD-monitorien ja digitaalikameroiden kehittämiseen.

Viisaat firmat tunnistivat oikeat kehityskohteet niiden kehityspotentiaalin perusteella. Kuvaputket ja filmit olivat kypsää tekniikkaa, joiden kehityspotentiaali oli käytetty loppuun. Sen sijaan LCD-monitoreissa ja digisensoreissa oli nähtävissä suunnaton kehityspotentiaali mm. pienen koon ja tarkkuuden suhteen.

Samanlainen tilanne on nyt nähtävissä tuuli- ja bioenergian kohdalla. Tuulimyllyt ja peltoviljely ovat jo aika lailla kypsää tekniikkaa. Sen sijaan aurinkoenergiassa on nähtävissä suunnaton kehityspotentiaali. Olisi sääli, jos verorahojamme tai kuluttajien rahoja haaskataan sellaisen teknologian tukemiseen, millä ei ole näkyvissä valoa tunnelin päässä.

MTV3-uutiset soitti minulle tänään ja kysyi, onko elintarvikkeiden viimeaikainen hinnannousu saanut harkitsemaan uusiutuvaa energiaa koskevan RES-direktiivin mielekkyyttä.

Ehdottomasti on! Toisin sanoen vakaumukseni on vain vahvistunut. Pahoittelin jo yli vuosi sitten blogissani, että EU on täynnä hyödyllisiä idiootteja, kun menivät tekemään moisen päätöksen. Siitä on monenlaista harmia, eikä hyötyä ole tiedossa juurikaan.

Biopolttoainetavoitteeseen kytkeytyvä ruoan hinnannousu on vain yksi ongelma – tosin se on sangen vakava laatuaan. Meilläkin se jo tuntuu, mutta voi vain kuvitella mitä se merkitsee maailman köyhimmille lohkaistessaan ison osan päivittäisestä budjetista.

Biopolttoainetavoite (10 % vuoteen 2020 mennessä) pitäisi toisin sanoen perua. Samalla pitäisi varmistaa, ettei elintarviketuotantoon kelpaavaa ainesta käytettäisi biopolttoaineen raaka-aineena. Turve sen sijaan sopisi siihen rooliin hyvinkin koska se ei ole kenenkään pöydältä pois, samoin kuin ei jätteestä biokaasutettu polttoainekaan.

Biopolttoainetavoitteen purkamista esitti toissa viikolla jo Britannia. Mutta itse en rajoittuisi siihen, vaan saman tien pitäisi perua myös tavoite nostaa uusiutuvien osuus 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Miksi? Meillä ei ole teknologisia mahdollisuuksia päästä tavoitteeseen kestävän kehityksen hengessä. Jos tavoite on kuitenkin sitova, se toteutetaan lyhytnäköisesti: pelkään pahoin että rakentamalla tuulivoimaa sinnekin, missä ei tuule, ja hakkaamalla metsiä liikaa. Jos sen sijaan laittaisimme tavoitteen kymmenkunta vuotta kauemmas ja odottaisimme aurinkoenergian näkymiä, voisimme estää sen ympäristö- ja maisematuhon, joka nyt uhkaa meitä uusiutuvan energian direktiivin muodossa.

EU:ssa ja Suomessa on meneillään aivan kestämätön hype tällä alueella. Mutta aivan kuin biopolttoaineen kanssa vielä vuosi sitten kaikki puolueet hurahtivat siihen (Kokoomus ei sentään, sillä varoitin biopolttoaineiden huonoista elinkaarianalyyseista jo kaksi vuotta sitten, ja yritin varapuheenjohtajana vaikuttaa kannanottoihimme), ja nyt yritetään korjata syntynyttä vahinkoa, sama on tulossa eteen uusiutuvien kanssa.

Kannattaisi malttaa ja odottaa hieman. Huomiseen!

Share Button

06.toukokuu 2008

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: