Politiikan kanervaalit jatkuvat. Päivän Iltalehti kuvasi "Kokoomuksen kulissien pitävän". Minutkin, varapuheenjohtaja kun olen, mainittiin vaikenijaksi: Korhola "ei vastannut eilen soittopyyntöihin".
No, totuus on, että kiireinen elämäni kostautui puhelimen sulkeutumisella. En ollut huomannut helmikuun puhelinlaskua, tai oikeastaan mieheni ei ollut huomannut sitä. Varoittamatta puhelin mykistyi torstaina enkä edes osannut epäillä maksuhäiriötä syyksi – luulin sim-kortin muuten vain rikkoutuneen. En siis jättänyt vastaamatta Iltalehdelle – en vain tiennyt koko kysymyksestä. (Jos luet tämän blogin loppuun, vastaan oletettuun kysymykseen.) Vasta tänä aamuna sain puhelimeni auki, ja jo alkoi rytistä.
Erityisen hankalaksi tilanteen teki se, että olin mennyt viikonlopuksi Torinoon Rooman klubin ja World Political Forumin kokoukseen. Eikä ainoastaan puhelimeni mykistynyt. Myös tietokoneeni latausjohto meni rikki. Tunnustan, että oli harvinaisen hontelo tunne olla lähes kaiken tietoliikenteen ulkopuolella.
Istuin Mihail Gorbatshovin vieressä ja ihmettelin elämää: siinä se kylmän sodan kaataja ja Euroopan muutosvoima nyt on, kuuluisa läiskä kaljussaan. Hän puhui siitä, että maailma tarvitsisi jälleen perestroikaa ja glasnostia. Minä mietin samalla, että milloinkohan hän mahtoi itse huomata tavaramerkkinsä? Haaveiliko hän poliitikon urasta pää hiuksia täynnä lainkaan tietämättä, että seikka josta maailma hänet tunnistaa, on piilossa karvojen alla?
Symbolista – näinä päivinä.
***
Kanerva-kohuun olen ottanut kantaa joka kerta, kun on kysytty. Olen pahoillani tapahtuneesta. Ahkera, taitava, sydämellinen poliitikko on sotkeutunut juttuun, joka surettaa meitä kaikkia. Hallituksen ilmapiirin kannalta sellaisen sosiaalisen lahjakkuuden ja porvariyhteistyön uskollisen rakentajan mahdollinen menettäminen olisi suuri tappio. Se selittänee myös puoluejohtomme poikkeuksellisia vaikeuksia pistää käydylle keskustelulle määrätietoinen piste. Me kaikki rakastamme Ikeä – nyt se on sanottu.
Eikä minua Kanerva ole suuremmin yllättänyt. Enemmän on järkyttänyt se viesti, joka suomalaisille on välittynyt tästä koko prosessista. Vähän liikaa näyttää siltä, että miesten ja naisten tekemiin möhläyksiin suhtaudutaan politiikassa eri kriteerein. Vähän liikaa haisee vanhoille veliverkostoille. Vähän liian monta kertaa on teroitettu, ettei tapahtuneella ole vaikutusta työhön. Sen toistuva korostaminen, että yksityiselämässä esiintyvä harkinnan puute ei heijastu millään lailla työtehtävien puolelle, kertoo mielestäni surullista kieltään poliittisesta skitsofreniasta, eikä voi johtaa muuhun kuin politiikan arvostuksen konkurssiin. Nimenomaan poliitikoilla ei pitäisi olla tähän hokemaan varaa. Kyse on luottamustehtävästä, ei mistä tahansa duunista, joka käydään hoitamassa.
Minä olen aivan pihalla. Hymy ilmestyy huomenna, ja onko kyseessä aprillipila vai jotakin muuta, sitä en tiedä. En tiedä, mitä tapahtuu, enkä liioin ole asiasta informoitukaan. Sen vain tiedän, että lehtien ilmestymispäivämäärien ei pitäisi olla ratkaisevia politiikan merkkipaaluja.
