Balia ja Pradaa

Edelleen kuulumisia Balin kokouksesta. En ole toistaiseksi ehtinyt lukea muita lehtiä kuin lähinnä Jakarta Postia, mutta vaikutelmani on, että neuvottelutulosta kuvaillaan varovaisen myönteisesti: maailma nytkähti eteenpäin. Erityisesti ne toimet, jotka nyt tullaan suuntaamaan metsäkadon ehkäisyyn, ovat ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta hyvä asia. Saiko EU hyviä uutisia level playin fieldin suhteen, on eri asia. Mikään ei toistaiseksi viittaa siihen. Jatkamme urheasti yksin.

Sopimus ei vielä tarkoita sitä, että USA, Venäjä, Japani ja Kanada olisivat Bali roadmapin kautta luvanneet rajoittaa absoluuttipäästöjään. Eivät myöskään Kiina, Intia tai Brasilia. Mihinkään määrärajoituksiin ei ole sitouduttu. Toivottavasti pian kuitenkin.

Sain komission päästökauppa-arkkitehdilta Josh Delbekeltä Balissa draftin päästökaupan uudelleentarkasteluversion suuntaviivoista. Uudessa versiossa tullaan peräänkuuluttamaan tuonnin päästöoikeuksien hankintapakkoa. Komissio on siis vihdoinkin myöntänyt todeksi huolen hiilivuodosta. Hyvä niin, sillä Balin roadmap ei ainakaan tule tekemään ajatusta tarpeettomaksi vähään aikaan.

Olen jo matkalla kotiin, Singaporen ja Lontoon kautta Helsinkiin. Kirjoitan tätä lentokoneessa, ahtaassa turistiluokassa, jossa puutuvat jäsenet estävät sikeän unen. Singapore Airlinesilla, niin maineikas yhtiö kuin onkin (tämä on SE lentoyhtiö, jossa suite-luokassa matkustavat saavat nukkua privaatissa hytissä ja pariskunnat tai sellaisiksi ilmoittautuvat peräti parivuoteessa), ei ole wlania, kuten Lufthansalla. Täytyy odottaa Lontoon aamua, jotta pääsen päivittämään kotisivuja.

Denpasarin lentokentältä on kerrottava yksi anekdootti, silläkin uhalla, että ne jotka ovat päättäneet että Korhola on pintapuolinen nainen, saavat tukevaa vahvistusta uskoonsa. Ja mitä väliä, siihen uskoon ei auta vaikka kirjoittaisin artikkelin kantilaisesta tieto-opista, lineaarisen aikakäsityksen vaikutuksesta teknologiseen vallankumoukseen, päästökaupan kilpailua vääristävistä vaikutuksesta tai varhaisesta eksistentialimista Dostojevskin tuotannossa. Tai yksinkertaisesti kärsimyksestä, jos nuo edelliset lasketaan sanakikkailuksi – mitä tietysti eivät ole.

Ei auta, koska olen kirjoittanut.

Hedelmättömästä marinasta anekdoottiin: Lentokentällä oli Pradan liike. En suosi Pradan laukkuja, koska niitä ja niiden kopioita liikkuu maailmalla liikaa, mutta silmäni osuivat aivan viehättävään rypytettyyn mustaan unelmanpehmeään nahkalaukkuun ja muistin että nuoremmalla tyttärelläni on tulossa merkkipäivien suma. Laukku ei ollut ihan halpa, noin 400 US-dollaria, mutta onhan tytärkin ihan huikea. Varmuuden vuoksi, muistaessani Tanja Karpelan Prada-skandaalin, kaivelin laukusta aitoustodistusta ja kyselin myyjiltä, mistä sen löydän. ”Madam, siitä ei ole mitään takuuta”, sanoi myyjä Pradan merkkiliikkeessä ja kumarsi kädet yhteen liitettyinä, ”tämä on valmistettu indonesialaisella lisenssillä. Aitoustodistusta ei ole.”

Hylkäsin laukun sille tielleen, sillä en halua joutua samanlaiseen linkoukseen, missä Karpelaa pyöritettiin enkä ole varma mitä ”lisenssillä tehty” tarkoittaa. En näet ole niitä naisia, jotka olisivat ehtineet ja jaksaneet tutustua laukkujen semiotiikan saloihin. En erota aitoa feikistä jo kaukaa vain logon niittejä katsomalla, enkä edes ymmärrä hävetä asiaa.

Tarinan kerron pelkästään myötätunnosta. Lienee ihan mahdollista, että Karpela puhui totta. Ehkä hän todellakin osti laukun liikkeestä, eikä suinkaan asvaltin päälle viritetyltä afrikkalaiskankaalta, ja maksoi siitä vielä tuntuvasti. Jos mepillä ei ole aikaa perehtyä laukkumarkkinoiden kierouksiin, miten olisi ministerilläkään? Voimia siis Tanja, urhea nainen – kaikkeen.

Toinen anekdootti. Lauantain blogissani kerroin YK:n ilmastojohtajan Yvo de Boerin voimakkaasta tunteenilmauksesta kokouksessa. Sunnuntain Jakarta Postista luin, että de Boer oli harmissaan muustakin kuin neuvotteluteknisistä välistävedoista. Hän harmitteli, että oli kaikessa hässäkässä kadottanut jonnekin kokouspaikalle uudet silmälasinsa. Tajusimme, että eräät Aten löytämät lasit saattoivat olla Yvon kaipaamat. Seisoimme salin ulkopuolella kahvistandillä kun Atte nosti ylös puoliksi pöydän alle pudonneet lasit, joista toinen aisa oli irronnut – joku oli ehkä jo astunut päälle. Toimitimme lasit henkilökunnalle – toivottavasti Yvon maailma kirkastuu.

Share Button

16.joulukuu 2007

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: