Korkeintaan yöllinen päähänpisto

23. Korkeintaan yöllinen päähänpisto

Koska puolueeni oli se mikä oli, jouduin mepiksi tultuani aika usein vastaamaan kysymyksiin abortista. Suhteeni siihen on jossain määrin tunteenomainen. Jos se lääkäreistä olisi ollut kiinni, minua ei olisi päästetty muodostamaan aborttikantoja lainkaan. Olen viisilapsisen perheen kuopus, nelikymppisten vanhempien huolimattomuusvirhe tai korkeintaan yöllinen päähänpisto. Äitini sairasti vaikeanpuoleista angina pectorista eikä raskautensa huomattuaan suostunut menemään neuvolaan ennen kuin olin liian vanha abortoitavaksi. Hän tiesi, että minua pidettäisiin suurena terveysriskinä, ja oikeassa olikin: ”Nyt siellä on jo liian suuri herra potkimassa, mitä sille enää mahtaa”, äitiäni moitiskeltiin. Voitonriemuinen äitini sai kuin saikin iltatähden ja pärjäsi kohtuullisen hienosti sydämensäkin kanssa. Minä puolestani sain elää onnellisen lapsuuden isojen sisarusten lellikkinä. Siinä perheessä opin luulemaan, että kun astun huoneeseen, valo syttyy. Sittemmin tajusin kyllä erehtyneeni.

Eduskuntavaalien –99 jälkeen aborttiaihe oli jäänyt päälle. Monen kysyjän muistissa oli erään ehdokkaamme kampanja, joka oli rakennettu lähes kokonaan aborttiteeman varaan. Hän kohautti yleisöä näyttämällä nettisivuillaan rikkileikeltyjen sikiöiden ruumiinosia. Puolueemme ei juurikaan päässyt esittelemään muita aiheita, sillä julkisuus tarttui tähän yhteen ja veivasi sitä ehdokkaamme iloksi.

Ilmiö sinänsä ei ole harvinainen: abortti on sitkeästi pysytellyt vaaliteemana ympäri läntistä maailmaa. Britannian parlamenttivaalien alla vuonna –97 lueskelin The Independent-lehden uutisointia sikäläisestä kohusta: "Aborttifilmi peruttiin soveliaisuussyistä." Vaaleihin osallistuneen abortinvastaisen Pro-Life Alliancen (PLA) vaalifilmi oli sekin sisältänyt pätkiä, joissa näytettiin rikkileikeltyjen sikiöiden osia, kuten pikku jalkoja ja käsiä. BBC:n perustelu hyllyttämiselle oli esityksen loukkaavuus.

"Jos tämä filmi on niin kauhea, ettemme saa katsoa sitä, miten ihmeessä abortteja saa tehdä tässä maassa 500 joka ikinen päivä", ihmetteli tuolloin PLA:n puheenjohtaja Bruno Quintavalle.

Mielestäni kysymys oli hyvä, vaikka perustelu ei menisikään läpi etiikan kurssin loppukokeessa. Teon julkisen näyttämisen kyseenalaisuudestahan ei seuraa automaattisesti itse teon kyseenalaisuus. Aika monen ruumiintoiminnonkin kanssa olisimme muuten ahtaalla. Totuuden näyttäminen ihmisen aiheuttamasta kärsimyksestä on silti joskus paikallaan, olivatpa kohteena sitten eläimet tai lapset. Jos yhteiskunta ei kestä kohdata totuutta tekemisistään, sen pitäisi huolestuttaa ja ainakin herättää miksi-kysymyksiä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta brittiläisessä episodissa oli, että ihmisoikeusjärjestö Liberty lupasi tukea aborttipuoluetta, mikäli tämä nostaisi haasteen ohjelman hyllyttäneitä televisioyhtiöitä vastaan. Siitäkin huolimatta, että PLA oli eräässä mielessä Libertyn poliittinen vihollinen: Liberty sattui kannattamaan myös naisten aborttioikeutta. Oikeutta aborttiin puolustava ihmisoikeusjärjestö siis suostui puolustamaan abortinvastustajia, koska näiden mielipiteen ilmaisuvapaus oli joutunut uhatuksi!

Muistan, miten ihastunut olin tästä ristiriidasta ja stoalaisen suvaitsevaisesta asenteesta: juuri näin monimutkaista elämä onkin, ja viisas sen tunnustaa. Tärkeät arvot eivät tule aina parhaiten puolustetuksi olemalla mustavalkoinen ja suoraviivainen.

Kun meidän ehdokkaamme käytti sikiökuvia kampanjassaan vaalien alla, myönnän olleeni aika kiusaantunut; jopa siinä määrin, että yritin peruuttaa eurovaaliehdokkuuteni. Tuskin minusta olisi tuolloin Libertyn kaltaiseksi puolustajaksi ollut. Puoluejohtommekin vetosi, että hän siivoaisi sivunsa. Siitäkin huolimatta, että edelleen vastustamme löysää aborttipolitiikkaa.

Jokin karujen aborttikuvien käytössä vaivasi mieltä. Luulen, että se oli ennen muuta konteksti: tulossa olevat vaalit ja takuuvarma mediajulkisuus inhimillisen kärsimyksen avulla.                                                

Toinen ongelma on asiassa usein ilmenevä yksipuolisuus, vaikka en tiedäkään, kuinka paljon se syntyy median yksinkertaistuksen myötä. Abortinvastustajien pahimmat puutteet eivät liity siihen, mitä he sanovat vaan siihen, mitä he jättävät sanomatta nostaessaan yhden tavoitteen selkeästi yli muiden. Jos samat ihmiset ilmaisevat huolensa myös muusta väkivallasta, hyväksikäytettyjen hädästä, naisten asemasta, aseista, kehitysmaiden kohtalosta ja sodista, olisi paljon helpompi mennä heidän rinnalleen.

Kolmas vaikeus oli siinä, että kampanjalla luotiin vaikutelma asian yksinkertaisuudesta: abortti on vääryys, siis se pitää korjata. Mutta aihe on todella monimutkainen ja kipeä, eikä siihen ole helppoja vastauksia. Ellei tunnusteta tapahtuneita vääryyksiä ja monia murhenäytelmiä sen ympärillä, puhutaan osittain ongelman ohi. Elämä on monimutkaista ja johtaa usein tilanteisiin, joissa on valittava pienin paha. Jos raskaaksi tullut on isänsä hyväksikäyttämä koululainen, abortin tuomitseminen olisi kohtuutonta. Aihe liittyy kysymykseen, mistä moraali alkaa. Vääryyden tuomitseminen ilman sen ympärillä tapahtuvaa ja siihen liittyvien vääryyksien sarjaa on ongelmallista.

Kunnioitan silti suuresti sellaista siviilirohkeutta, jossa nostetaan ihmisarvokysymykset pohdittavaksi. Nykyään on trendikkäämpää puolustaa eläinten oikeuksia kuin sikiöiden oikeuksia. Usko ihmisen arvoon on ihmisoikeuksien perusta. Ilman ihmisarvoa ei ole pian ihmisoikeuksiakaan, on historia osoittanut.

Omassa työssäni europarlamentissa ihmisoikeuskysymykset nousevat jatkuvasti esiin. Ympäristöalan oppiminen on valtava ilo, mutta olen halunnut tietoisesti pysytellä myös niiden kysymysten äärellä, joihin olin kehitysyhteistyöalalla hitsautunut. Annoin siis itseni tempautua ihmisoikeustyöhön monin eri tavoin. Jo ensimmäisenä syksynä Kiinassa oli kristillisten kirkkojen johtajien teloitusaalto, jonka vuoksi europarlamenttiin vedottiin. Samoin alkoi tulla tietoa Falun Gongin harjoittajien vaikeuksista.

Intiasta tuli uutisia kristillisten kirkkojen ja klinikoiden tuhoamisista. Oli helppo arvata syy; se liittyi kristillliseen Dalit-teologiaan, joka kyseenalaistaa kastijärjestelmään perustuvan hierarkian. Dalit on kastittomien teologiaa, vallankumouksellinen voima, jonka innoittamana myös naiset ovat uudella lailla alkaneet vaatia oikeuksiaan. Se on iso murros intialaisessa kulttuurissa, jossa myötäjäisjärjestelmä edelleen, vaikka se on kielletty laissa, tekee tyttölapset ei-toivotuiksi. Intialaisvanhemmille tyttö on vierasta pääomaa, hän tulee kalliiksi myötäjäismaksujen vuoksi ja lopulta päätyy hyödyttämään toisen perhettä. Kalkutassa näin aikoinani kodittomien yömajassa neljä 4 – 14 vuotiasta sisarusta, jotka oli hylätty kadulle, kun perheeseen oli saatu kauan kaivattu poika, viides lapsi.
Indonesian Molukeilla oli vakavia ongelmia jo alkuvuodesta 2000, ja ne pahenivat nopeasti. Minua tuli pariinkiin otteeseen tapaamaan kristittyjen ja muslimien lähestystö, joka toivoi EU:n väliintuloa vihollisuuksien hillitsemiseksi. Vieraitteni viesti oli, etteivät kristittyjen ja muslimien väliset selkkaukset olleet luonteeltaan uskonnollisia. Tuhansia ihmishenkiä vaatinut ja jo vuodesta 1998 jatkunut selkkaus Molukeilla on julkisuudessa esitetty uskonnollisena, uskontojen keskinäisenä sotana. Siksi islamilaiset ja kristityt olivat päättäneet esiintyä yhdessä vakuuttaakseen, että uskonnollisesta sodasta ei ole kysymys, vaan nämä uskonnot ovat eläneet rauhanomaisesti rinnakkain Molukeilla jo satoja vuosia. Sen sijaan uskonnolliset johtajat näkivät, että kyseessä oli presidentti Suharton pyrkimys aiheuttaa sisäistä kaaosta, joka estäisi maansisäistä oppositiota horjuttamasta hänen valtaansa.

Aloin toimia myös puheenjohtajana kansainvälisessä ihmisoikeusjärjestössä, joka perustettiin erikoistumaan uskonnonvapauskysymyksiin. Uskonnonvapaushan on eräänlainen ihmisoikeuksien lakmustesti yhteiskunnassa. Jos sitä ei ole, se kertoo huonosta yleistilanteesta: puutteista sanavapauden, kokoontumisvapauden ja tasavertaisuuden suhteen. First Step Forum on diplomaattien, poliitikkojen, lakimiesten ja toimittajien yhteistyöverkosto, joka pyrkii puuttumaan ongelmiin jo niiden varhaisvaiheessa. Se pyrkii tunnistamaan sosiaalisia ja poliittisia trendejä, jotka saattavat toimia ensiaskeleina kohti uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien kaventumista. Lehdistö heijastelee niitä kohtuullisen hyvin: eri vähemmistöjen vainot alkavat yleensä saman kaavan mukaan. Ensin jostakin ryhmästä levitetään disinformaatiota, mikä synnyttää diskriminaatiota, lopulta vainoa.

FSF ei toimi korkealla julkisella profiililla ja painostusmetodilla vaan perustuu henkilökohtaisten kontaktien avulla vaikuttamiseen ongelmatilanteissa, joihin sitä kutsutaan selvittelyosapuoleksi. Jo suunnitteluvaiheessa First Step Forum herätti kiinnostusta, ja saimme perustamiskokoukseen tervehdyksen sekä Dalai Lamalta että Mary Robinsonilta. Vetoomuksia eri uskonnonharjoittajien kokemista ihmisoikeusloukkauksista oli alkanut sadella, ennen kuin olimme pitäneet ensimmäistäkään kokousta.        

Fundamentalisteja – joka lähtöön
Juuri nyt ei olisi maailman kiitollisin tehtävä olla fundamentalisti. Lehdistä voi lukea päivittäin purkauksia fundamentalistiuskovaisten suvaitsemattomuudesta ja vaarallisuudesta. Ensin he nousivat esiin WTC:n tornien tuhoajina ja tuhansien kuoleman aiheuttajina. Eikä syyskuu ehtinyt loppuun, kun lehdissä paheksuttiin kotimaista fundamentalismia, suoraan eduskuntatalon portailta.
Parisuhdelakia polvirukouksilla vastustaneiden uskovaisten epäillään jopa edesauttaneen lakia ajaneiden pyrkimyksiä. Tapahtumat eduskunnan edessä olivat kieltämättä kiusallisia, etenkin lain vastustajille. Syy on yksinkertainen: rukousta ei ole totuttu pitämään mielenosoituskeinona, koska sillä on perinteisesti oletettu olevan mediaakin korkeampi kuuleva taho. Tästä syystä oman puolueeni eduskuntaryhmässä tunnettiin tarvetta sanoutua irti näytöksestä ja yritettiin sivuuttaa se vähin äänin. Turha toivo. Kristikansa taisi saada pitkäaikaisen leiman.
Fundamentalismi olisi toki hyödyllistä määritellä, ennen kuin ampuu alas kaiken hengenelämän. Itse näen asian niin, että fundamentalismi on oma uskontonsa, josta on monta eri versiota, myös kristillinen ja islamilainen.
Kyseessä on asenne, jota kuvaa parhaiten ilmaisu "haltuun otettu totuus". Fundamentalisti on ihminen, jonka tulkinta todellisuudesta on niin ahdas, ettei kapeasta näkökulmasta pysty tulkitsemaan edes tulkitsevansa. Koska fundamentalisti on saanut totuuden haltuunsa, juuri hänellä on valta määritellä se. Näin määritelty totuus on ikään kuin lamppu, ja se mitä lamppu ei valaise, on silkkaa pimeyttä. Kaikki keinot varjoon jääneen pimeyden torjumiseksi ovat luvallisia – totuuden haltijan rooli oikeuttaa sen.
Se rooli pelottaa minua, ilman muuta. Siksi minusta kristittynä on hienoa, että uskoa kuvataan raamatussa tiellä kulkemisena. Tällä tiellä totuutta etsitään mutta sitä ei ole saatu haltuun, sillä totuus on Persoona. Ja persoonaa ei kukaan voi kuvitella ottavansa haltuun – sitä rakastetaan ja kaivataan, mutta sitä ei hallita. Samasta syystä ei voi tuomita ketään.
Mutta pakko huomauttaa: ei selvästikään tarvitse olla uskovainen ollakseen fundamentalisti. Haltuunotetun totuuden asenne elää ja voi hyvin ilman uskontoakin. Stalin oli fundamentalisti, niin oli myös Lenin, Hitler, Mao, Pol Pot ja vaikkapa Burman Ne Win. Uskonnottoman fundamentalismin merkeissä on tapettu vielä enemmän ihmisiä kuin uskonnon piirissä konsanaan.
Yllättävää kyllä, jopa viime aikojen fundamentalismikritiikkikin on sisältänyt piirteitä, jotka ovat kuulostaneet merkillisen tutulta: "Minä tiedän mikä on oikein ja muiden on parasta tehdä niin." Faktoillakaan ei ole niin väliä, kunhan yleisö saadaan kuohuksiin. Se on saanut minut miettimään, asuuko lopulta kaikissa potentiaalinen fundamentalisti, joka mielellään hallitsee muita ja ehdottomasti asettuu itse kaiken pahan ulkopuolelle.
Ja niin kauan kuin ihminen näkee itse olevansa pahan ulkopuolella, on todella syytä huoleen.

Uutislehti 100, lokakuu 2001

Share Button

29.marraskuu 2007

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: