Arvoisa puhemies,
Viime vuonna Suomen puheenjohtajuuskaudella saavutimme merkittävän kompromissin kehitysyhteistyön rahoitusvälineestä, jonka myötä yhteisö pystyy jatkossakin täyttämään apusitoumuksensa ja takaamaan katkeamattoman ulkosuhderahoituksen. DCI-asetus ottaa huomioon köyhyyden moniulotteisuuden. Se on siten toiveikas lähtökohta kehitysyhteistyöksi ja köyhyyden vähentämiseksi: vuosituhattavoitteiden saavuttaminen vaatii täsmäaseita. Asetus vahvistaa ensimmäisenä säädöksenä OECD:n kehitysapukomitean antaman kehitysyhteistyöpolitiikan määritelmän. Tämä on keskeistä sen takaamiseksi, ettei kehitysyhteistyölle osoitettua talousarviota käytetä muiden poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Valitettavasti käytäntö ei ole vastannut asetuksen sisältöä. Luonnoksissaan maakohtaisiksi strategia-asiakirjoiksi komissio on toistuvasti ylittänyt toimeenpanovaltansa, eikä ole ottanut huomioon DCI:n tavoitteita. Parlamentti on päätöslauselmissaan puuttunut jo useasti siihen, ettei strategia-asiakirjaluonnosten päätavoitteena ole ollut köyhyyden poistaminen. Ne eivät ole siten vastanneet OECD:n kehitysapukomitean määrittelemiä virallisen kehitysavun vaatimuksia.
Komissio ei voi jatkossa ohittaa DCI:n keskeistä sisältöä ja OECD:n kehitysyhteistyöpolitiikan ydintä. Asetuksen mukaan rahoitus voi olla talousarviotukea vain, jos valtion julkisten menojen hoito on riittävän avointa. Tukikelpoisuuskriteerejä on sovellettava tiukasti. Ratkaisevaa on myös tukea kumppanivaltioiden parlamentaarista valvontaa. Valvonnan heikkous on kolmansissa maissa laajasti syynä siihen, ettei edustuksellinen demokratia kykene vastaamaan vahvojen hallitusten mielihaluihin.
Olen myös pettynyt siihen, ettei komissio ole ollut omasta aloitteestaan kovin yhteistyöhaluinen. Komission on syytä muistaa, että Euroopan parlamentilla on tarpeellinen rooli DCI:n implementoinnissa.
