Toinen päivä

Ja tuli ehtoo ja tuli aamu, toinen päivä. Elinkeino-, energia- ja ilmastotyöryhmässä oli asiantuntijakuulemisia. Ilmapiiri edelleen hyvä ja rakentava. Timo Kalli on hyvä ja järkevä työryhmän vetäjä, eikä Keskustan muissakaan neuvottelijoissa ole moittimista. Suuria ongelmia en tässä vaiheessa osaa odottaa siltä suunnalta.

Vihreiden edustajia ovat Oras Tynkkynen ja Erkki Pulliainen. Olen todennut, että tiettyyn järkivihreyteen sopeutumista tämä hallituskoalitio vihreiltä edellyttää – toisaalta en ennalta epäile heidän älynsä plastisuutta näissä kysymyksissä. Oras Tynkkynen on muuten aikamoinen aarre vihreille: tuskin kukaan voi olla pitämättä hänestä.

Täytyy pitää mielessä, että tavoitteista olemme hyvinkin yhtä mieltä, vain keinot joissakin kysymyksissä hinkkaavat yhteen.

Yksi tällainen on kysymys syöttötariffeista. Olemme vasta käyneet läpi asiantuntijakuulemisia, mutta tätä voi ennakoida. Kokoomus on vierastanut syöttötariffien kaltaisia ratkaisuja keinotekoisina järjestelminä, jotka häiritsevät toimivien sähkömarkkinoiden kehittymistä ja uhkaavat ohjata sellupuuta polttoon.

Iltaa kohden, kun saimme paperit eteemme ruodittavaksi, tunnelma vähän jo tiheni.

Päivän saldo: hyviä vääntöjä, juoksulenkki Töölönlahdella ja yksi rikki mennyt stay up.

Share Button

11.huhtikuu 2007

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: