Sinimultasemantiikkaa

Terveisiä puoluehallituksen kokouksesta. Täällä vallitsee rento tunnelma ja kaikinpuolinen hilariteetti. Kakkukahvitkin juotiin. Jyrki Katainen iloitsi vaalituloksen vahvistaneen hänen suhteellista asemaansa puolueessa, koska nyt eduskuntaryhmään saatiin vielä nuorempia jäseniä.

Muuallakin kokoonnuttiin. Puhelimeen kilahti juuri uutinen: samaan aikaan kokoontuva SDP:n puoluehallitus päätti, että puolueen vaalitappioon johtaneista syistä tehdään selvitys. Toimikuntaa johtaa tietojen mukaan toistainen opetusministeri Antti Kalliomäki. Minä veikkaan, ettei tämä totuuskomissio löydä räjähtävää uutta: kaikki lienee sanottu eilisen ja tämän päivän lehdissä.

Nyt puhutaan porvarihallituksesta. Vastustan kiivaasti! Kuulun porvari-sanan vieroksujiin loppuun saakka: siinä on jotakin niin valmiiksi määriteltyä olohuoneen kalustusta myöten, etten siitä itseäni tunnista.

Sinivihreää yhteistyötä tarjotaan korvaavaksi nimitykseksi. Vastustan sitäkin kiivaasti. Ensinnäkin se antaa turhaan kepusta liian vihreän kuvan ja olen varma, että sellainen ärsyttää osaa kepun isäntämiehiäkin. Toisekseen nimityksessä salakuljettuu vaivihkaa ajatus, että mukana olisivat vihreät. Se nyt on aivan ennenaikaista pohdintaa.

Ehdotan tilalle loogikon vaihtoehtona sinimultaa. Siinä ei ole mitään vikaa.

PS. Myöhemmin päivällä tuli uutinen, että myös Kepu pistää totuuskomission pystyyn. Toinen totuuskomissio pitäisi kuitenkin pestata valvomaan sitä ;9)

Share Button

19.maaliskuu 2007

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: