Harrin vanavedessä

Vaalikentillä on raskasta rampata, koska vapaa-aikaa ei nyt jää lainkaan, mutta myös hyvin hauskaa. Perjantaina liikuin Harri Jaskarin vanavedessä Virroilla ja Tampereella. Varapuheenjohtajana haluan kannustaa tasaisesti kaikkia ehdokkaitamme, mutta syy Harrin erityiselle tukemiselle liittyy viime syksyn tapahtumiin. Lehdistön tuomio ennen oikeudenkäyntiä oli sen verran järkyttävä luonteeltaan, että en voinut muuta kuin kannustaa Harria jatkamaan ehdokkuuttaan: antaa kansan, ei lehdistön, päättää. Silloin viestitin Harrille, ettei hän lannistuisi ja että tuen häntä henkilökohtaisesti, jos hän jaksaa ehdokkuutta ajatella.

Puolustin häntä syksyllä myös julkisesti. Siitä eivät kaikki pitäneet, mm. Ilta-Sanomien päätoimittaja varoitti vaarallisilla vesillä liikkumisesta. Minua oli jo pyydetty Ilta-Sanomien kolumnistiksi – enkä tiedä liittyikö sitten tähän, että pyyntö peruttiin.

No. Kävi ilmi, että syytteet kuihtuivat kasaan. Ja Harri osoittautui vahvaksi mieheksi. Kun hän tämän yli tervejärkisenä selviytyi, hän selviytynee paljosta.

Vastaanotto oli yksiselitteisen ystävällinen, kun jaoimme esitteitä Paula Risikon kanssa. Samassa Koski-keskuksen tilassa kampanjoi myös Keskusta, ja aika mainosti muuten. Pakko tunnustaa että show oli hyvä ja ilmassa urheilujuhlan tuntua. Se ei ollut ihmekään kun äänessä oli Alatalon Mikko. Minäkin sain Mikon sinisankaiset silmälasit. Ikänäköä on silmissä sen verran, että taidan tosiaan joskus pistää ne naamalle – vaalien jälkeen tietty.

Päivän mittaan vahvistui tieto, että sitovaan sopimukseen EU:n uusiutuvan energian RES-tavoitteesta on päästy. Olen hyvin huolissani Suomelle määräytyvän tavoitteen suhteen, ja pelkään etteivät nämä meidän ministerimme osaa ja virkamiehet viitsi taistella asiassa.

Korostan samalla, että ilmastonmuutosta vastaan taistelu on välttämätöntä. Mutta ei keinojen suhteen saisi olla epärealistinen. Näin kova tavoite lyhyessä ajassa kaatuu ympäristöä vastaan, mutta eivät nämä vastaheränneet sitä tajua.

Muita hyviä Pirkanmaalaisehdokkaita osoitteessa http://www.suomentoivo.fi/main.site?action=siteupdate/view&id=35

Share Button

08.maaliskuu 2007

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: