Vaalijulkisuuden mutkikas logiikka

Raakel Lignellin torstai-illan kampanja-avaus ihmishuutokauppoineen oli hieno tapahtuma. Aviomies Nicken ja tytär Poujoun duetto nostatti kylmät väreet – niin upea ja hallittu ääni on vasta viisitoistavuotiaalla Poujoulla. Nina Tapion, Geir Rönningin ja Reeta-Leenan yhdessä laulama Winter, Spring, Summer and Fall oli toinen värekärvahetki.

thumb___pic000978

Pidin kannatuspuheen Raakelille – vähän samansukuinen kuin blogissani. Toivon tietenkin hartaasti, että hänen poliittinen lahjakkuutensa tulisi huomatuksi. Vuodenvaihteessa aviopuoliso Nickelle sattunut auto-onnettomuus toki antoi Raakelille julkisuutta, mutta sellaista julkisuutta, joka eduskuntaan pääsemiseen ei välttämättä lainkaan auta – ei siinä tule esiin Raakelin poliittinen kokemus ja näytöt Sipoon kunnallispolitiikassa. Levyraadin kevyt maine seuraa mukana ja se on vaikea karistaa. Sellainen syö akateemiset tutkinnot ja ammattiviulistin ja –tuottajan näytöt.

Mutta julkisuuden muuttuminen poliittiseksi suosioksi ei kaiken kaikkiaan ole loogista ja ennustettavaa, ei varsinkaan kauniiden naisten kohdalla. Päivän uutiset Uudenmaan vaalitutkimuksesta ja ennusteet läpimenijöistä sisältävät monta yllätystä. Miten julkisuutta käytetään fiksusti? Mikä logiikka pudottaa nyt alas Tanjaa Saarelaa ja toisaalta nostaa Maria Guzeninaa? Jos katsoo heidän julkisuuspolitiikkaansa, on vaikea nähdä mitään eroa näiden kahden välillä lööppijulkisuuden hyväksikäyttäjinä. Maria kerää taitavasti myötätuntoa viemällä lööppeihin jokaisen syöpäepäilynkin ja pelastetut kulkukoirat, mutta osakkeet vain nousevat kenenkään puhumatta julkisuudella laskelmoinnista – joka Tanjan kohdalla mainitaan nyt jo joka käänteessä, ja on muuttunut hänen rasitteekseen.

Perjantaina julkistettu Kokoomuksen vaaliohjelma oli riemastuttavan näköinen. Luin ja kommentoin pelkkää tekstiä ennakkoon, ja olinkin tullut sanoneeksi että tekstiin voisivat sopia kuvitukseksi hullunkuriset perheet. En kauas osunut. Feldt-Ranta antoi asiasta jo kitkerän kommentin haukkumalla sen tarinoinniksi vailla kokonaisnäkemystä – ja täysin ennalta arvattavasti. On oikeastaan tosi helppoa Kokoomukselle, koska hän jos kuka tekee juuri sen siirron, jota voikin odottaa.

Demareiden Me vastaan Minä – kampanja ei ehkä ole kokonaisnäkemyksellisin vastaisku. Mitähän siitä sanoisi, pysyen kuitenkin sivistyksen tällä puolen? Paitsi että se on matalamielinen ja mollaava, Me on vähän liiankin oireellinen kuvaamaan sitä tautia, josta olemme demareissa kähavainneet: että on joukko Meitä, jotka tietävät kansalaisten puolesta, mitä he tarvitsevat ja mitä eivät. Minä sanoisin että Kokoomus voi vastata tähän vain sanomalla: Sinä. Se selittää kaiken: ihmisen kunnioituksen, korvan, uuden poliittisen kulttuurin ja kuunteluun sitoutumisen tarpeen.

Perjantai-iltapäivänä olin kampanjakiertueella Uudellamaalla. Tapasin monia ihastuttavia ehdokkaitamme ja haikalin, mitä lahjakkuuksia heidän joukossaan on. Uusi tuttavuus oli lahjakas Sanna Lauslahti sekä valloittava saksalaissyntyinen pappi Daniel Hans-Christian. Näin jälleen myös Markus Torkin, jonka kampanja-avajaisissa vierailin alkuvuodesta. Ylilääkäri Torkin lasken yhdeksi Uudenmaan yllättäjäksi – vielä eivät gallupit paljasta sellaisia seikkoja kuin valtava innostus laajan kannattajajoukon keskellä.

Voit kommentoida tätä ja muita blogitekstejä Kysy Korholalta-
palstan puolella. Viittaa silloin otsikossa blogipäivämäärään.

Share Button

02.helmikuu 2007

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: