Mitä lahjaksi jouluna

Jouluna annetaan lahjoja, enkä kuulu tuon käytännön moittijoihin. Niitä on ilo antaa ja ilo saada. Joka joulu mietin myös, mitä erityistä voisi antaa syntymäpäivänsankarille. Vaikea tehtävä: mitä antaa miehelle, jolla on kaikkea.

Hän itse helpotti kuitenkin joululahjapulmaa sanomalla, että kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. (Matt.25:40)

"Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa."

Siksi ajattelin, että tänä vuonna voisi antaa vaikka lehmän Jeesukselle. Joku köyhä perhe saisi kantturan, joka elättäisi sitä maidollaan.

Kirkon Ulkomaanavun sivuilta http://www.kua.fi/toisenlainenlahja/ en löytänytkään lehmää mutta koko joukko muita lahjoja löytyi. Pukinkonttiimme tarttui mm. sikoja, kanaparvi, moskiittoverkkoja ja koulutusta. Minua ilahdutti ajatus, että voisin antaa puusepän koulutuksen ja työkalupakin jollekin nuorelle ihmiselle. Nasaretin puuseppä varmaan arvostaisi käden taitojen ylläpitämistä.

Näitä kehitysmaiden ihmisille annettuja lahjojahan voi omistaa paitsi Jeesukselle itselleen, myös muille ihmisille. Hankalaa on vain, jos joku haluaa vaihtaa lahjansa: "Sikani on väärää kokoa, voinko vaihtaa sen."

Share Button

21.joulukuu 2006

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: