Marraskuu: Ilmastopolitiikka polkee paikoillaan, Nairobissa ei edistytty

Olin mukana Nairobin ilmastokokouksesssa 14.-17.11., jossa pääaiheena oli vuoden 2012 jälkeinen ilmastopolitiikka – tuolloinhan nykyisen Kioton sopimuksen voimassaolo lakkaa. Ilmastomuutos on vakava ongelma, ja sen torjumiseen täytyy löytää nopeasti tehokkaat ja kattavat toimet.

Valitettavasti kokouksen tulokset eivät itse päästöjen vähentämisen kannalta lupaa vieläkään mitään uutta. Mikään ratkaisu ei ole se, että Eurooppa yksin kiristäisi ilmastopolitiikkaansa. Se kuulostaa jalolta, mutta siinä on vaaransa. Vaatimus yksipuolisten tavoitteiden kiristämisestä ilman samanaikaista rintaman laajentamista voi ajaa neuvotteluasetelmat yhä tiukempaan lukkoon. Lähivuosina EU-päästöjen osuus jää alle kymmenesosaan, ellei rintama laajene: vaikka EU lopettaisi kaikki päästönsä, maailma hukkuisi.

Nairobissa peräänkuulutettiin kunnianhimoisia tavoitteita. Mutta yksipuolisuudessa ei ole mitään kunnianhimoista – kuten ei tyytymisessä siihenkään, että Kioton sopimus kattaa nykyisellään vain reilun neljänneksen päästöistä. Vain laajan rintaman rakentaminen ilmastomuutoksen torjumiseksi kertoo kunnianhimosta.

Globaalit post-2012 –neuvottelut eivät vielä vuosiin tuota päätöksiä

YK-neuvottelut tai suurten talousblokkien väliset neuvottelut 2012 jälkeisestä, sitovia päästöleikkauksia sisältävästä, ilmastopolitiikasta eivät ole syksyn aikana edenneet, vaikka ympäristöpiirien lausunnot medialle pyrkivät osoittamaan, että EU olisi saanut ulkopuoliset maat liikkeelle.

Nairobissa pidettiin marraskuussa suuri vuotuinen YK:n ilmastokokous (COP 12 ja COP/MOP 2), jonka tärkeimpänä asiana olivat pitkän aikavälin (post-2012) ilmastopolitiikan neuvottelut. Neuvotteluja käytiin kolmella rinnakkaisella raiteella, joista kaksi liittyvät Kioton pöytäkirjan jatkamiseen ja/tai täydentämiseen ja yksi YK:n ilmastosopimuksen alla käytävään vuoropuheluun:

1. Kioton pöytäkirjan 3.9-artiklan perusteella. Neuvottelujen kohteena Kioto-tyyppiset maakiintiöt teollisuusmaille 2012 jälkeiselle ajalle. Näitä neuvotteluja käyvät vain pöytäkirjan ratifioineet maat (ei USA&Australia). Neuvottelujen päättymisaikataulu auki. Neuvottelumekanismi piti Nairobissa toisen kokouksensa, jossa sovittiin työhjelmasta ja kahdesta seuraavasta kokouksesta vuodelle 2007. Tämä raide saattaa ensimmäisenä tuottaa joitakin post-2012 päätöksiä. Ikävä kyllä nämä neuvottelut eivät tuo mukaan kehitysmaiden päästöjä, eikä myöskään USAa, ellei USA:n seuraava hallinto (v.2009->) ole itse halukas Kioton pöytäkirjaa ratifioimaan.

2. Kioton pöytäkirjan 9.artiklan perusteella tehtävä Kioton pöytäkirjan laaja tarkistus. Ensimmäinen Kioton pöytäkirjan laaja tarkistus (jonka sisältö yhdentekevä) saatiin päätökseen Nairobissa. Nairobissa sovittiin että Kioton pöytäkirjan toinen tarkistus tehdään 2008 syksyyn mennessä. Tämä voisi teoriassa tuoda kehitysmaat mukaan post-2012 päästövähennysvelvoitteisiin. Ei kuitenkaan käytännössä. Kehitysmaat halusivat maininnan siitä, että neuvottelut eivät johda uusiin velvoitteisiin. Mukaan saattaa tulla joitakin merkityksettömiä kehittyneimpiä kehitysmaita.

3. YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) perusteella. Vapaamuotoinen vuoropuhelu, jossa mukana kaikki maailman maat (myös mm. kehitysmaat ja USA). Neljä seminaaria 2006-07, seuraava raportointi joulukuussa 2007. Ei johda päästörajoitusvelvoitteisiin.

Nairobin tulosten perusteella näköpiirissä ei ole merkittävien uusien maiden sitoutumista (YK-tason sopimuksiin perustuviin) päästöleikkauksiin vuodesta 2013 lähtien. EU-näkökulmasta toivo pitää laittaa siihen, että muut neuvottelukuviot (G8, AP6, suurten maiden bilateraalisopimukset, kansalliset omat ohjelmat jne.) tuottavat maailman neljälle suurimmalle päästäjälle (USA:lle, Kiinalle, Intialle ja Venäjälle) päästöleikkauksia 2013 lähtien. Nykyiset Kioton pöytäkirjan teollisuusmaaratifioijat, joilla on päästövähennysvelvoite, kattavat vain vajaat 30% maailman päästöistä. Se ei riitä, kun ilmastomuutoksen hidastamisella on kiire.

Nairobin tulokset vahvistivat sitä eurooppalaisen teollisuuden ja talouden pelkäämää skenaariota, jossa EU jatkaa yksipuolista päästökauppaansa vuodesta 2013 eteenpäin jyrkkenevin päästöleikkauksin. EU yrittää toki houkutella muita mukaan YK-sitoumuksiin ja omaan päästökauppaansa, mutta ulkopuolisten aito linkittäminen EU-kauppaan vaatisi vastaavat laitoskohtaiset velvoitteet, eikä sellaista ole näköpiirissä. Vaarana jyrkässä yksipuolisuudessa on, että rintaman laajentaminen jatkossa on yhä vaikeampaa.

Tieteellinen evidenssi ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta on lisääntynyt edelleen. Lokakuun lopussa julkaistu Sternin raportti ja ensi vuonna julkaistava IPCC:n neljäs arvioraportti lisäävät painetta tehdä ilmastonmuutokselle jotain.

Maailmanpankin entinen pääekonomisti, Nicholas Stern, laati laajan "The Economics of Climate Change" –raportin brittihallituksen valtiovarainministeri Gordon Brownin toimeksiannosta. Sternin raportti on saanut paljon julkisuutta. Sen pääviestin mukaan ilmastonmuutoksen välitön torjunta tulee ihmiskunnalle paljon halvemmaksi verrattuna kustannuksiin, joita vakavat ilmastohäiriöt aiheuttaisivat noin vuonna 2050. Sternin mukaan globaaliin ilmasto-ongelmaan kaivataan nopeasti globaaleja toimenpiteitä. Sternin raportti korostaa kaikkien teknologioiden ja keinojen käyttöä, globaali päästökauppa yhtenä. Ydinvoimakin on mukana, mutta tärkeyteensä nähden marginaalissa.

Globaaliin ongelmaan tarvitaan globaaleja ratkaisuja, EU ei pysty asiaan yksin. YK-neuvottelujen ongelmia ei pidä lakaista maton alle eikä kaunistella kuten EU tekee kannanotoissaan. Päästörajoitusten ohella tarvitaan valmistautumista vääjäämättä etenevään ilmastonmuutokseen (adaptation).

EU etenee post-2012 ilmastopolitiikassaan kohti uusia leikkauksia

EU:n komission, eräiden jäsenmaiden, Eurlelectric:n ja ympäristöjärjestöjen toimet tähtäävät siihen, että EU mahdollisimman pian löisi lukkoon pitkän aikavälin päästöleikkaustavoitteensa, jonka jälkeen ei olisi mitään epäselvyyttä siitä, että EU:n päästökauppajärjestelmä jatkuu pitkälle tulevaisuuteen.

EU – ja erityisesti komissio – on vuoden 2005 alkupuolelta lähtien maininnut kaikissa ilmastopolitiikan papereissaan EU:n sitoutumisen rajoittaa globaali lämpötilannousu kahteen asteeseen ja siihen liittyen tarpeen suuriin päästöleikkauksiin (kaikkia teollisuusmaita koskien 15-30% vuonna 2020 vuoden 1990 tasosta). Vaikka kyse oli alun perin neuvottelulinjauksesta globaaleita ilmastokeskusteluita varten, se on vähitellen muuntunut EU:n omaksi yksipuoliseksi tavoitteeksi. On vain ajan kysymys kun asia päätetään sitovasti EU:n ympäristöneuvostossa. Saksan, Britannian ja komission johdolla sitä yritettin jo lokakuussa. Saksa saanee asian läpi ensi vuoden alkupuolella pj-kaudellaan. Saksa on myös G8-ryhmän pj vuoden 2007.

Komissio julkaisee 10.1.07 vihreän kirjan post-2012 ilmastopolitiikasta, jossa ennakkotietojen mukaan korostetaan pitkän aikavälin päästöleikkausten pikaisen lukkoonlyömisen tärkeyttä. Tämän nähdään tuovan EU:n teollisuuden toiminnalle vakaat ja ennustettavat reunaehdot, jotka kannustavat vähäpäästöisiin investointeihin ja lisäävät kilpailukykyä.

Komission ympäristöpääosaston ensisijaisena tavoitteena on varmistaa EU:n päästökauppajärjestelmän ja päästöleikkausten jatkuvuus, jota tarkoitusta varten hyväksikäytetään kaikki EU:n poliittiset sloganit Lissabonin strategiasta lähtien. Uutena argumenttina komissio käyttää jopa sitä, että EU:n useat eri tekeillä olevat energiatavoitteet (noin v. 2020) tukevat toisiaan ’synergisesti’ ja tuottavat ’automaattisesti’ halutut lopputulokset. Näitä tavoitteita ovat kasvihuonekaasupäästöleikkausten lisäksi energiankäytön 20%:n leikkaustavoite, uusiutuvien lisäämistavoite (tulossa ensi vuonna) ja myös päästökattodirektiivin tavoitteet happamoittavien päästöjen leikkaamiseksi.

Komission post-2012 vihreä kirjan tehtävänä on myös vakuuttaa EU:n päättäjät ja teollisuus siitä, että EU ei ole päästöleikkaustensa kanssa yksin. Esimerkkeinä nostetaan EU:n ulkopuolisten maiden (vasta lähtökuopissa olevat) päästörajoitussuunnitelmat. Jopa USA:n marraskuussa pidettyjen kongressivaalien ja tulevien presidentinvaalien (marraskuu 2008) tulkitaan rohkeasti tarkoittavan vääjäämättä sitä, että USA ratifioi Kioton pöytäkirjan ja tulee mukaan post-2012 päästöleikkauksiin.

Toissijaisesti komission post-2012 -paperin tarkoituksena on houkutella EU:n ulkopuolisia maita mukaan päästöleikkauksiin, joita EU aikoo toteuttaa ”suunnan näyttäjänä”. EU:n post-2012 -ilmastopolitiikkaa sivutaan marraskuussa julkaistussa komission päästökauppatiedonannossa, josta kerrotaan enemmän seuraavassa.

Komissio julkaisi tiedonannon EU:n päästökaupan kehittämisestä

Komissio julkaisi 13.11 tiedonannon EU:n päästökaupan kehittämisestä. Raportin nimeksi on merkillisesti laitettu ”Building a global carbon market”, vaikka sellaista ei ole näköpiirissä. Raportissa komission ympäristöpääosasto väittää, että 90% maailmasta (160 maata) on jo nyt kytketty samaan päästökauppamarkkinaan Kioton projektimekanismien (JI, CDM) avulla. Sama harhaanjohtava viesti globaalin päästökauppamarkkinan olemassaolosta on kuultu Eurelectricin edustajilta. Tavoitteena on osoittaa EU:n päättäjille ja teollisuudelle, jonka mielestä EU:n päästökauppa pitäisi ajaa alas, että EU ei ole päästökauppansa kanssa yksin ja että EU voi tehdä ajoissa ja viivyttelemättä päätökset kolmannesta päästökauppakaudesta (2013->).

Tosiasia on, että missään muualla maailmassa ei ole tällä hetkellä laitoskohtaisia päästökattoja sisältävää päästökauppajärjestelmää. USA:n ja Australian osavaltiokehitelmät tai Japanin ja Kanadan viritelmät eivät vastaa joskus 2009-2015 käynnistyessään EU:n järjestelmän ankaruutta, eikä niiden yhteenkytkeminen EU:n kanssa tule kyseeseen.

Tämän tiedonannon perusteella käynnistyy komission alainen työ eli ns. konsultaatioprosessi EU:n päästökaupan kehittämiseksi. Sen jälkeen vuoden 2007 loppupuolella on odotettavissa komission direktiiviehdotus päästökauppajärjestelmän kehittämisestä (ns. EU ETS Review) vuoden 2012 jälkeiselle ajalle. Uusittu päästökauppadirektiivi, jolla lähdetään hoitamaan EU:n kolmatta päästökauppakautta (2013-), valmistunee EU:n yhteispäätösmenettelystä noin 2009-10. EU ETS Review –prosessi ei kuitenkaan tee päätöksiä post-2012 –päästöleikkauksista, jota siis tarvitaan kun tehdään kolmannen kauppakauden päästöoikeuksien jakosuunnitelma. Ne tulevat (ympäristö)neuvoston päätöksinä ”ylhäältä annettuna”. Toki komission ympäristöpääosasto vauhdittaa ja koordinoi molempia prosesseja.

Tiedonanto jakaa EU:n päästökaupan kehittämisen neljään osaan:

Päästökauppajärjestelmän kattavuuden laajentaminen uusiin kaasuihin ja sektoreihin, CO2:n lisäksi mm. ammoniakin valmistuksen typpioksiduuli- ja kaivosten metaanipäästöihin. (Tiedonannon ulkopuolelta havainto, että komissio on muuta kautta yrittämässä saada lentoliikennettä mukaan EU:n päästökauppaan jo noin 2012 mennessä.)
Lisää harmonisointia ja ennustettavuutta. Tässä yhteydessä tutkitaan mm. yhden EU-laajuisen NAP:n käyttöä (nykyisen 27 jäsenvaltiokohtaisen NAP:n sijaan), pitempiä kauppajaksoja (Eurelectric on esittänyt komissiolle jopa 18 vuoden pituisia kauppajaksoja, jotka toisivat ’ennustettavuutta’) sekä mm. huutokaupan ja benchmarkingin käyttöä. Epävirallisesti on ollut usein esillä, että huutokauppaa käytettäisiin nimenomaan voimalaitoksien päästöoikeuksiin. Fortum ja monet muut sähköyhtiöt kannattavat tätä sillä ehdolla, ettei mm. windfall-veroja oteta käyttöön.

Järjestelmän noudattamisen valvonnan sekä päästöjen seurannan, raportoinnin ja verifioinnin vahvistaminen ja harmonisointi.
EU:n päästökaupan linkittäminen ulkopuolisiin, pakollisia päästörajoituksia sisältäviin, vastaaviin päästökauppajärjestelmiin. Tällä tiedonannon kohdalla komissio yrittää synnyttää lukijoissa sen kuvan, että linkittäminen voisi olla jo vuonna 2013 mahdollista. Puhutaan epämääräisesti JI- ja CDM-krediiteistä sekä USA:n ja Australian osavaltioiden suunnitteilla olevista päästökauppajärjestelmistä. Ainoa todellinen edistysaskel on Norjan kytkeminen mukaan lähivuosina.

EU:n päästökauppaa tulisi voida muuttaa radikaalisti vuodesta 2013 lähtien. Päästökaupan ongelmia ei pidä vähätellä ja peitellä. Erityisesti jos/kun EU:n ulkopuolisia yrityksiä ei voida liittää samoilla ehdoilla mukaan, EU:n pitäisi ottaa päästökaupassa harkintatauko hiilivuodon ehkäisemiseksi – kuitenkin pitäen tavoitteena päästöjen vähentämisen.

Ylipitkä (10-18 v) kolmas päästökauppakausi (2013-) on riski, koska siitä täytyy tehdä päätökset todennäköisesti ennenkuin nähdään EU:n ulkopuolisten maiden toimet. Vaarana on, että EU sitoutuu päästökauppajärjestelmäänsä pitkäksi aikaa ja yksipuolisesti ilman irtautumismahdollisuutta.

EU:n laajuinen jakosuunnitelma on sekin mahdollinen. Vielä ei tiedetä tuleeko 2012 jälkeen yksi EU-leikkausprosentti vai noin 27 erikokoista leikkausprosenttia jäsenmaittain. Riskinä on, että Brysseliin keskitetyssä jakosuunnitelmassa Suomen energiajärjestelmän ja voimalaitosten kansallisia ominaispiirteitä ei pystytä ottamaan huomioon.

Share Button

19.marraskuu 2006

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: