EU ja siltarumpupolitiikka(Nykypäivä)

Pääministeri Matti Vanhanen teilasi viime viikolla Suomen aiemman EU-strategian leimaamalla pyrkimyksen ytimiin kylmän sodan jäänteeksi. ”Kun kylmä sota päättyi, haistoimme tuulia ja pyrimme sinne, missä Euroopan uusi valta asusti. Voisi leikkisästi sanoa, että ei ollut niin väliä, mitä päätöksiä tehdään, kunhan ollaan niitä tekemässä.”

Noin leikkisä ei pääministerin kannattaisi olla. Moni huomasi saman tien, että mies on käsittänyt puheen ytimistä aivan väärin. Ytimiin pyrkiminen ei ole tarkoittanut myötäilyä, eikä kyseessä ole asenne vaan osallisuus: ei luokan pinko opettajaansa mielistelemässä, vaan hakeutuminen aktiiviseksi osapuoleksi kaikkialle, jossa päätöksiä tehdään. Suomen EU-strategian ydin on ollut, että läsnäolo on sivustakatsomista parempi osa, kun päätöksiä tehdään. Vain läsnäolija lunastaa oikeuden myös populismia painavampaan kriittisyyteen.

Vanhanen ilmoitti omiksi prioriteeteikseen Suomen edelläkävijän aseman kilpailukykyyn, innovaatioihin ja uusiutuviin energialähteisiin liittyvissä asioissa. Ne ovat hyviä asioita, mutta jos EU-politiikan tavoitteet määritellään näin, luultavasti keinot edistää tavoitetta ovat samalla vaarassa. Hakematta, valitettavasti, herää kysymys onko Eurooppa-politiikkamme vanhan siltarumpupolitiikan jatketta. Arvostetaanko, tunnistetaanko ja osataanko Keskustapuolueessa EU-tason politiikkaa?

Etenkin energiapolitiikkaa seuratessa tulee tunne arvaamattomuudesta. Energiapoliittisista tavoitteista, kuten uusiutuvuudesta, huoltovarmuudesta, omavaraisuudesta ja tuontiriippuvaisuuden vähentämisestä ollaan leipomassa uusia tukiautomaatteja. Yleismaailmallinen, yleiseurooppalainen ja suomalainen bioenergian edistämistavoite on Kepulle varsinainen onnenpotku: sen varjolla voidaan äänestäjäkunnalle järjestää kaikkea hyvää.

Siinä ei ole itsessään mitään pahaa. Riski on vain se, että jos jokaisesta asiasta pitää yrittää löytää se maaseudun intressi, valitut keinot ovat lyhytnäköisiä ja keinotekoisia. Silloin jää jalkoihin Suomen energiapolitiikan kokonaisuus ja kansantalouden intressi.

Tästä esimerkkinä on turve. Itse olen saanut jopa ”rouva Turpeen” arvonimen, mutta en silti voi pitää kaikkia sen puolustusyrityksiä viisaina. Olemme vielä vaikeuksissa lauhdeturpeen syöttötariffin kanssa, koska se aiheuttaa vain kierteen vaatia samanlaista kohtelua myös uusiutuville. Nämä murentavat kuitenkin markkinoita ja edellytyksiä tehdä taloudellisesti kannattavia investointeja. Pian koko tuotanto on tuettua eri tavoin.

Kansalliset energiapolitiikat tulevat ongelmaksi, jos ne estävät terveiden markkinoiden syntymisen ja aidosti ilmastomyötäiset investoinnit. Markkinoiden pitäisi antaa toimia. Kun hintasignaaleja on, kyllä investointeja syntyy, kunhan toimintaympäristö on edes jotenkin luotettava. Ohjauskeinojen pitäisi ohjata tavoitteita, ei yksittäisiä tuotantomuotoja tai tekniikoita.

Eija-Riitta Korhola on Kokoomuksen europarlamentaarikko ja EPP-puolueiden energiavastaava.

Share Button

16.marraskuu 2006

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: