Lahden huippukokouksen valmistelut

Arvoisa puhemies

syntymäkaupunkini Lahti saa olla merkittävän tapahtuman näyttämönä isännöidessään EU:n epävirallista huippukokousta. Aihekin on mitä sopivin Lahteen, jolla seudulla on pitkään profiloiduttu ympäristöteknologian osaamiskeskuksena – sillä energiasta ei kannata puhua ilman energiatehokkuutta. Tehokkain tapa kasvattaa nopeasti eurooppalaista energiaomavaraisuutta on energiatehokkuuden ja säästöjen tehostamisessa.

Käydessämme energiadialogia Venäjän kanssa on syytä myös todeta, ettei ole poliittisesti viisasta kasvattaa EU:n energiariippuvaisuutta Venäjästä.

Ilmastohaasteen valossa tarvitaan toki kaikki mahdolliset keinot – kaikki vähäpäästöinen energia on nostettava kunniaan. Toisekseen on korkea aika purkaa se vastakkainasettelu, joka uusiutuvan energian ja päästöttömän ydinvoiman välillä on. Tuo vastakkainasettelu ei ole aito, se on enemmän korvien välissä kuin käytännön energiavalinnoissa.

Olen pyytänyt Suomen kauppa- ja teollisuusministeriä ottamaan Lahden kokouksen asialistalle uudelleentarkasteluun Bulgarian liittymisehdon. Viittaan epäreiluun ja tarpeettomaan päätökseen sulkea neljä kuudesta Kozloduyn ydinvoimalan reaktorista. Kun katsoo päätöksen kriteereitä tänään, voi todeta että seitsemän vuotta sitten Helsingissä Bulgarialle asetettu päätös on vanhentunut. Se on myös kohtuuton eurooppalaisen energiapolitiikan tavoitteiden valossa. Parannustöitä on tehty ja Neuvoston työryhmä on itsekin todennut voimalaitokset turvallisuusehdot täyttäviksi. Silti sulkeminen täytyy tehdä vuoden loppuun mennessä.

Jos Suomi ei nyt tartu ongelmaan, aiheutetaan energiapulaa paitsi Bulgarialle, myös sen naapurimaille, joiden sähköntarpeen Bulgaria on turvannut viimeiset viisi vuotta. Komission väite, ettei näitä reaktoreita voisi taloudellisesti parantaa, on osoittautunut vääräksi. Kozloduy tuottaa sähköä alle 2 sentillä/ kWh. Sulkeminen voidaan kompensoida vain osin, ja se tapahtuu ligniittivoimaloilla, likaisimmalla mahdollisella energialähteellä. Näin ollen, EU:n tukirahoja käytetään siirtymiseen puhtaammasta teknologiasta likaisempaan. Se on hulluutta, ja nolottaa jos edes suomalaiset eivät kykene tarttumaan tähän.

Pyytäessäni uutta tarkastelua en pyydä tehdyn sopimuksen perumista vaan sen tarkistamista ajankohtaisten tietojen valossa, jotta sulkemispäivän kanssa voitaisiin päästä joustavuuteen. Kun uudelleentarkastelun painopiste olisi nykykriteereissä, ei nolattaisi edes tämän huonon sopimuksen puuhamiehiä, edellistä komissiota. Ja miksi Bulgarian pitäisi nostaa kasvihuonekaasujaan, kun sillä on turvalliseksi todettu vaihtoehto?

Share Button

10.lokakuu 2006

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: