Viime kesänä saatiin hälyttäviä uutisia Itämeren tilasta. Suomenlahden happikatoalue oli poikkeuksellisen laaja, ja sen seurauksena pohjasedimentin tilan kerrottiin olleen heikompi kuin kertaakaan aiemmin vuonna 1999 alkaneen rannikkoseurannan aikana.
Itämeren hyvä uutinen on se, että milloinkaan ennen ei ole ollut yhtä hyviä mahdollisuuksia vaikuttaa sen tilaan positiivisesti. Suomella on puheenjohtajuuskausi, jonka lainsäädäntöohjelmaan sattuvat osumaan meridirektiivi että meristrategia.
Unioni on vasta kaksi vuotta sitten laajentunut Itämeren ympäriltä. Samalla kasvava epäluottamus EU:ta kohtaan huolestuttaa EU-eliittiä. Nyt yksi kipeimpiä poliittisia tarpeita olisi kyetä konkreettisesti osoittamaan, että EU:sta on hyötyä ja että yhdessä olemme vahvempia kuin yksin. Tällaisiin tarpeisiin haaste pelastaa Itämeri sopisi paremmin kuin hyvin.
Siksi Itämeri pitäisi politisoida. Se kannattaisi markkinoida EU:ssa laajentumisen poliittisena testinä ja malliesimerkkinä siitä, mitä Unioni parhaimmillaan voi saada aikaan.
Itämeri on riittävän likainen, jotta kaikki tajuavat sen ongelmaksi, ja riittävän rajattu, jotta siihen voidaan vielä puuttua. Itämeren vaikein ympäristöongelma liittyy rehevöitymiseen ja happikatoon. Veden erikoislaatu makean ja suolaisen välimaastossa lisää entisestään sen haavoittuvuutta. Viimeinen laajentuminen antoi EU:lle paremmat mahdollisuudet päästä rajoittamaan niitä päästöjä, jotka Itämerta rehevöittävät. Saimme poliittista lihasvoimaa, joka pitäisi täysimääräisesti hyödyntää.
Tilanteen pysyvä paraneminen edellyttää fosfori- ja typpikuormituksen merkittävää alentamista sekä Suomenlahden että koko Itämeren valuma-alueella.
Lohdullista on, että Itämeren elpymiseksi voidaan nopeallakin aikataululla tehdä paljon, jos vain tahtoa ja yhteistyöhalua löytyy. Suomen Akatemian Itämeri-tutkimusohjelman (BIREME) uusimpien tulosten mukaan oikein suunnatuilla toimenpiteillä on yllättävän nopeita vaikutuksia Itämeren kuntoon.
Mallilaskelmat osoittavat, että noin 25 prosentin väheneminen Puolan ja Venäjän ravinnepäästöissä saisi aikaan tuntuvan laskun Suomenlahden sinilevien määrissä jo viiden vuoden kuluttua. 30-vuoden kuluttua päästöjen leikkaamisesta sinilevien biomassat olisivat vähentyneet noin 60-70 prosenttia ja muidenkin haitallisten levien määrät vähentyneet olennaisesti.
Ottamalla kaikissa Itämeren rantavaltioissa käyttöön Suomen ja Ruotsin jätevesipuhdistamoissa käytetyt modernit puhdistustekniikat voidaan päästöjä laskea noin 40 prosenttia.
Suomen tulisikin nyt hyödyntää EU-puheenjohtajakautensa toimimalla määrätietoisesti Itämeren hyväksi. Muuten tärkeä tilaisuus hukataan. Suomen jälkeen Saksa ryhtyy puheenjohtajavaltioksi, mutta kestää kolme vuotta ennen kuin seuraava Itämerivaltio, Ruotsi, tulee johtoon.
Sanonnan mukaan taitava poliitikko on se, joka saa oman edun kuulostamaan yhteiseltä edulta. Itämeren kohdalla se ei olisi edes vaikeaa. Tämä ympäristöhanke pitää politisoida niin, että sen arvo tajutaan ja sen tutkimukselle ja tehokkaalle suojelulle saadaan rahaa.
