Kusta Keskustasta

thumb___pic000700

Poliitikkojen jutut menivät tänään niin hölmöiksi, että eihän siinä auttanut muu kuin ottaa ja leipaista raparperipiirakka. Lohtunsa mullakin.

Olen juuri tullut pitämästä energia-aiheista esitelmää. Tulin ylistäneeksi Suomea bioenergian johtavana maana, mutta mainitsin kyllä muutamia heikkoja kohtiakin bioenergian näkymissä. Peltopohjainen biopolttoneste ei vielä ole näet energiataseeltaan kovin juhlava. Mutta yhtä kaikki, näitä on hyvä kehittää jo omavaraisuudenkin nimissä. Kehaisin toki myös ydinvoiman hyviä puolia. Nyt kun vihreätkin ovat yhtenä rintamana vaatimassa ilmanlaatudirektiiville korkeaa tasoa, eihän siitä mitään tulisi heidän puunpolttomissiollaan. He tarvitsevat avuksi ydinvoimaa ja vesivoimaa, muuten hiukkaspäästöt kohoaisivat liian koviksi. Toki tuulivoimaakin, mutta yli kahteen prosenttiin sähköntuotannosta sillä ei päästä, ennen kuin helvetti jäätyy.

Luulin, että energiaa koskevat mielipiteet olivat vilpittömiä ja ihan omaehtoisia, mutta kun palasin seminaarista kotiin, kuulin taksin radiossa otteita Oulun puoluekokouksesta, jossa Keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas moitiskeli Kokoomuksen ajatuksia. Niissä oli se kamala vika, että ne muistuttivat keskustalaisia ajatuksia. Etenkin puheemme bioenergiasta sieppasivat Rantakangasta.

Miten tämä nyt pitää ottaa? Näenkö Rantakankaassa poliitikon, joka ajaa kyllä jotakin asiaa, mutta ei halua sen menestyvän, koska ei salli rintaman laajentuvan. Jos se laajentuu, kyseessä on ryöstöviljely.

Toivottavasti joku kepulainen itse ampuu alas miehen puheet ja toteaa, että tuollainen asenne on häpeällinen ja epäisänmaallinen.

Menen huomenna Kokoomuksen puoluekokoukseen ja esittelen siellä sen energiapoliittisen kannanottomme, joka nyt on jumittunut isoksi herneeksi Rantakankaan nenään. En juurikaan ole seurannut kepulaisia energiakannanottoja, koska europarlamentissa niitä ei kuule (tämä ei ole syytös; rakkaat kepumiehemme siellä ovat valiokunnissa, joissa ei energiapolitikoida: ulkoasioissa, budjetissa, kulttuurissa). Minulla ei ole kuitenkaan mitään syytä epäillä heidän kantojensa järkevyyttä. Mutta tuleeko mieleen, että meilläkin on oikeus olla järkeviä ja tehdä havaintoja maailmasta, omaan tahtiimme?

thumb___pic000795

Jos joku tietää tämän vuosiluvun, otan tiedon kiitollisena vastaan.

thumb___pic000796

Sama juttu

Share Button

07.kesäkuu 2006

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: