Energiankannanoton esittely puoluekokouksessa(pp-esitys, slidet valitettavasti puuttuvat tästä)

Arvoisa puoluekokousväki

minulle on langennut kunnia esitellä Kokoomuksen ilmasto- ja energiapoliittinen kannanotto. On erityisen virkistävää esitellä se juuri nyt, kun Oulun keskustaveljien puoluekokouksesta on ehtinyt kantautua huolenilmauksia ajatuksistamme, etenkin energiakysymyksiin liittyen.

Niissä oli keskustan varapuheenjohtajan mielestä se kamala vika, että ne muistuttivat keskustalaisia ajatuksia.

Miten tämä nyt pitää ottaa? Oliko äänessä poliitikko, joka kyllä ajaa jotakin asiaa, mutta ei halua sille liikaa kannatusta, koska ei soisi rintaman laajentuvan. Jos rintama laajentuu, kyseessä on poliittinen ryöstöviljely? Vastakysymyksemme on, kannattaako kansan luottaa tällaisen logiikan harjoittajiin tehokkaina puolestapuhujinaan, jos heidän tärkeitä asioita ajetaan sillä logiikalla, ettei niille oikeastaan saisi löytyä kannatusta.

Miksei iloita siitä, jos huomataan että linjalle löytyy vastakaikua? Toivottavasti joku keskustalainen itse ampuu alas varapuheenjohtajan puheet ja toteaa tuollaisen asenteen epäisänmaalliseksi. Meidän energiamme säästyisi.

Kokoomuksen energiapoliittinen kannanotto on saanut jo ennakkoon huomiota osakseen, syystä. Meillä on kaikki ainekset haastaa poliittinen kenttä realistisella, korkeatasoisella ja järkivihreällä ympäristöpolitiikalla. Me haluamme suojella ympäristöä ja jättää maailman tuleville polville hyvässä kunnossa. Kokoomuslaisuuden vahvuus on siinä, ettemme ylipäänsä ole betonoineet ideologiaamme keinoihin. Muuttuvassa maailmassa se olisikin virhe ja jäykistäisi puolueen ideologisiin pakkoliikkeisiin. Tavoitteet määräävät suunnan ja olosuhteet ratkaisevat keinot niihin pääsemiseksi. Tämä on ehdoton valttimme myös ympäristöpolitiikassa. Juuri energia- ja ilmastopolitiikka on hyvä esimerkki siitä umpikujasta, johon muun muassa vihreät ovat joutuneet vastustaessaan ydinvoimaa hinnalla millä hyvänsä. Kun vastustaa samaan aikaan hiukkaspäästöjen kasvattamista ja kasvihuonekaasujen lisäämistä, ja sitkeästi sitä energiamuotoa, joka auttaisi molempien tavoitteiden suhteen, vaihtoehtoja ei ole runsaasti.

Vastaamme tähän sanomalla, että ilmakehällä ei ole moraalisia antureita tai filttereitä. Se ei tunnista, mitkä päästöt ovat peräisin ns. kilteistä syistä – sen tuloksena että pahaa ydinvoimaa on ajettu alas ja seurauksena on ollut fossiilisen energian kasvu – ja mitkä alun alkaen vastuuttomista valinnoista. Kaikki päästöt ovat pahasta, kun ilmasto lämpenee. Kasvihuoneilmiö on syy siihen, miksi itse aikoinaan päivitin kantani ydinvoimaan. Se on merkittävä siirtymäkauden vaihtoehto, yhdessä uusiutuvien kanssa, fuusiovoimaa odoteltaessa.

Toisin sanoen, otamme ilmastomuutoksen uhan vakavasti ja haluamme tehokkaita ja monipuolisia toimia. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, näytän muutaman kuvan, jotka havainnollistavat lämpenemisen kehitystä. Kuvissa on silmille näkyvä ilmastonmuutos, joka näkyy seurattaessa jäätiköiden pienentymistä alpeilla.

(Slidet)

Ilmasto- ja energiakysymykset ovat pitkään olleet politiikan ulkoradalla. Nyt ne ovat voimakkaasti tulossa marginaalista politiikan keskiöön, sillä tekemämme energiaratkaisut voivat vahvistaa tai heikentää meitä poliittisesti. Kun puhutaan energiasta, kyse ei ole vain huoltovarmuudesta, energian saatavuudesta. Politiikan paradigma on tavallaan pysyvästi muuttunut. Olemme vuosisatojen kuluessa tottuneet, että kyseessä on jotakin joka tapahtuu ihmisten kesken, että politiikka on ihmistieteiden piiriin kuuluvaa toimintaa jonka tuloksena ovat kompromissit ja kultaiset keskitiet, jotka ihmisten kesken saavutetaan. Nyt neuvottelupöytään on tullut osapuoli, joka ei sieltä lähde minnekään, ei myöskään suostu ehdottamiimme kompromisseihin. Meidän on sopeuduttava ja joustettava, kun luonto, kova tosiasia, vain on. Energiaratkaisut ovat myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

(Vilkaistaan hieman globaaleja energiatrendejä)

Edellisten kasvulukujen valossa EU on todennut rehellisesti että EU yksin on voimaton ratkaisemaan ilmaston lämpenemisen ongelmaa. Kioton sopimuksen teho on jäänyt ennakoituakin paljon heikommaksi, sillä maailma on ikään kuin luisunut sen alta toisenlaiseksi kuin odotettiin. Kukaan ei osannut ennakoida tiettyjen kehitysmaiden päästöjen eksponentiaalista kasvua. Sille on tehtävä jotain, se on oikeudenmukaista kehitysmaitakin kohtaan. Heillä on oikeus kasvuun, mutta puhtaaseen kasvuun, jossa kansainvälinen pääoma ei hyödynnä Kioton sopimuksen porsaanreikiä tekemällä ympäristötasoltaan vaatimattomia investointeja sinne, missä päästörajoja ei ole.

Päästökauppa on EU:n valitsema ilmastopolitiikan instrumentti, joka on osoittautunut juuri niin epäonnistuneeksi kuin pahimmissa skenaarioissa pelättiin. Me kokoomuslaiset emme ole kritiikissämme jälkiviisaita, sen voi kotisivuiltamme tarkistaa. Nostimme esiin ongelmat ajoissa, mutta into yksipuolisen järjestelmän luomiseen oli kova. Markkinamekanismista ei voi päästökaupan kohdalla puhua, kansalliset kiintiöt tähän joustomekanismiin yhdistettynä ovat jäykistäneet sen suunnitelmataloudeksi.

Päästökauppaa on nyt käyty puolitoista vuotta. Meillä on riittävästi näyttöä siitä, että se nostaa tarpeettomasti sähkön hintaa, vääristää kilpailua, muuttaa tuotantorakennetta epäekologiseen suuntaan, aiheuttaa hiilivuotoa ja luo byrokratiaa. Sen ilmastohyödyt ovat täysin kyseenalaiset. Siksi Kokoomus edellyttää että EU:ssa ja Suomessa on nopeasti löydettävä keinot, jolla päästökaupan aiheuttamaa kilpailukyvyn heikkenemistä, investointeihin liittyvää epävarmuutta ja muita haittoja voidaan olennaisesti vähentää.

Sanoisin jopa voimakkaammin: kun nyt Suomella on puheenjohtajakausi, hallituksen velvollisuus on puhkaista neuvostossa päästökauppakupla ja tuoda esiin näyttö sen vahingollisista vaikutuksista. Jos hallitus tätä ei tee ja pudota päästökaupan lainlaatijoita maan pinnalle ja vaadi määrätietoisesti päästökaupan kriittistä uudelleenarviointia tai jopa jäädyttämistä, se pettää suomalaisen työn.

Joissakin asioissa on otettu myös edistysaskeleita. Yksi liittyy ydinvoiman asemaan. Se on pääsemässä salonkikelpoiseksi, kun on havaittu, että ydinvoiman alasajolle on vaikea löytää vaihtoehtoja kasvattamatta samalla fossiilisia päästöjä.

Ydinvoima yksin ei ole mikään ratkaisu, tarvitaan monipuolinen energiapaletti. Kokoomus kannattaa samanaikaisesti voimakasta uusiutuvaan energiaan satsaamista. Se vastakkainasettelu ydinvoiman ja uusiutuvien välillä, mitä vihreät ovat vuosia hokeneet, on aika ravistaa pois. Sellaisiin ei ole varaa, sillä kaikki päästötön ja vähäpäästöinen energia on nyt arvossaan. Todellisuudessa tämä vastakkainasettelu myös voidaan ravistaa pois, sillä se on vain korvien välissä, ei taivaankanteen kirjoitettu. Ydinvoimahan ei laitostasolla suinkaan kilpaile uusiutuvien kanssa, sen tekee itse asiassa maakaasu.

Lopuksi pieni tietoisku turpeesta. Kuten moni tietää, europarlamentti hyväksyi jo kertaalleen ajatuksen turpeesta uusiutuvana energialähteenä. Se tapahtui vuonna 2001 kun parlamentti hyväksyi määritelmäni, jossa turve luokiteltiin uusiutuvaksi sen vuotuisen kasvun osalta. Idea oli yksinkertainen, korjataan vuotuiset korot pääomaan kajoamatta. Tällä logiikalla Suomessa on myös turvetta korjattu; noin puolet vuotuisen kasvun määrästä. Ajatus uusiutuvuudesta kaatui myöhemmin neuvostossa, Suomi ei sitä tukenut.

On aika korjata tämä virhe. Ajatus uusiutuvuudesta turpeen vuotuisen kasvun osalta on kestävän kehityksen mukainen. Arvokasta suoluontoa on suojeltava, ja koskemattomat suot ovat aarre, joka on säilytettävä tuleville polville.

Turve ei ole fossiilinen, ja sille määritelty päästökerroin on väärä. Tiedemiesten mukaan tarvitaan kolmas kategoria fossiilisten ja uusiutuvien väliin: turve on hitaasti uusiutuva biomassapolttoaine.

Kuten tiedämme, turpeen päästökerroin on määritelty kovaksi, puun ollessa laskennallinen nolla. Kuitenkin puun poltto aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä turvettakin enemmän. Jos puuta ja turvetta poltetaan rinnakkaisissa polttokattiloissa ja molempien päästöt mitataan putken päästä, puun CO2-luku on 109,6 g/Mj, turpeen luku on 106 g/Mj. Molemmissa tapauksissa hiilidioksidi on hiilidioksidia, eivätkä yhteyttävät kasvit "haista" niitä erilleen. Ero onkin siinä, miten asiat on jo sovittu. Kioton sopimus antaa anteeksi hiilidioksidipäästöt, jos ne tulevat jonkin elollisen, orgaanisen aineen polttamisesta. Oletus on, että kun aine kuitenkin joskus lahoaa, se päästää hiilidioksidia, joten on samantekevää, jos tämä tehdään polttamalla.

Jos lähdetään siitä, että runsaasti hiilidioksidipäästöjä aiheuttava puu ei niitä laskennallisesti päästäkään, kun sen elinkaari otetaan huomioon, on vähintäänkin reilua ottaa turvesuo kokonaisuutena vastaavaan elinkaaritarkasteluun.

Tällaista tutkimusta on viime vuosina Suomessa ansiokkaasti tehty, ja juuri uusimman tutkimuksen pohjalta olisi perusteltua hakea turpeelle puun kaltaista kohtelua.

Jos korjuu kohdennetaan tietynlaisiin soihin, kasvihuonetase jopa paranee, ja silloin tehdyt toimet hyvittävät turpeen poltossa syntyneet päästöt. Korjuu tulisikin kohdistaa suopelloille, maatalouteen muutetuille suopohjille tai epäonnistuneille metsäojitetuille soille. Juuri nämä kohteet ovat kasvihuonepäästöjen kannalta ongelmallisia: yhtäältä niistä vapautuu metaania ja typpioksiduulia, toisaalta niiden kasvillisuuteen sitoutuu hiiltä vain vähän.

Suomessa turvetuotannon piirissä on vain noin 0.5 % maamme soista ja koko pohjoisella havumetsävyöhykkeellä vain noin 0.1 % suoalasta. Energianlähteenä turve on silti meille arvokas varanto, myös aluepoliittisista syistä.

Share Button

09.kesäkuu 2006

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: