Ehdokaspuhe puoluekokouksessa

Hyvät puoluekokousedustajat,

Kun me reilu puoli vuotta sitten marraskuussa asetimme Sauli Niinistön Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi, totesin kannatuspuheessa, että nyt on suuri demytologisoinnin, myyteistä riisumisen aika. Olin turhautunut siitä, että politiikan roolijako oli jaettu kauan aikaa sitten, eikä siihen ollut paljon sanomista. Joku sai kantaa hyvän manttelia ilmaiseksi, sai maailmanparantajan otsikoita halvalla, tekemättä juuri mitään, toinen taas, teki mitä vain, kyykytti mielikuvissa aina köyhiä. Tuntui, että oli tullut aika saada sanoa ääneen ja selvästi: huoli hyvinvoinnista tai työstä ei ole yhden suunnan yksinoikeus, ei myöskään ympäristöstä, rauhasta tai globaalista oikeudenmukaisuudesta. Ehdokkuuteni tärkein syy on, että haluan omalta osaltani atkaa tätä kriittistä projektia stereotypioiden ja myyttien parissa.

Tällaisista myyteistä riisuminen on poliittisesti terveellinen projekti; se on reilua ja tekee nöyräksi itse kunkin. Maine on ansaittava työllä, ei mielikuvilla. Politiikkaan on syytä aika ajoin peräänkuuluttaa leimaamisen sijaan poliittista keskustelua – ja se tarkoittaa keskustelua ennen muuta keinoista. Kaikilla puolueilla on kuta kuinkin samat päämäärät, mutta näkemykset tavoitteisiin pääsemisestä eroavat. Siksi en millään voi suostua siihen, että joku veisi puoluejäsenyyden perusteella oikeuteni tavoitella rauhaa, vakautta, hyvinvointia ja heikomman turvaa, sitä samaa mitä muutkin.

Liittyessäni Kokoomukseen sain toistuvasti vastata samaan kysymykseen – minullahan oli maine kehitysmaa, ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksiin keskittyvänä meppinä – kuinka voin ajaa ihmisoikeuksia, heikompien ja ympäristön asiaa Kokoomuksessa? Vastasin: miksi en? Ollessani kehitysyhteistyöhommissa totuin siihen, että ankarinkin vasemmistolainen piti kehityksen avaimena pienyrittäjyyttä ja mikroluottoja. Kun ihmiset saavat kannusteen ja mahdollisuuden yrittää, kehitystä ei voi estää. Ehdotin logiikkaa: miksei sama pätisi täälläkin? Miksei juuri se, joka haluaa yhteiskunnan olevan sekä välittävä että kannustava, olisi paras köyhän ystävä?

Otan siis kokoomuslaisena kristillisdemokraattina kaikki oikeuteni tavoitella oikeudenmukaisuutta ja puolustuskyvyttömän asialla oloa. Se on mielestäni ainoa asia, joka vallankäytön oikeuttaa. Ja koska jokainen päätyy heikoksi ennemmin tai myöhemmin, olisikin hulluutta luoda yhteiskuntaa, joka kampittaa lopuksi.

Yksi seikka, jota politiikassa suuresti arvostan, aina kun sitä näen, on älyllinen rehellisyys. Kokoomuksessa näen sen harjoittamiseen loistomahdollisuudet. Kokoomus on puolue, joka ei ole milloinkaan hirttäytynyt liian kiinteästi keinoihin tai betonoinut politiikan agendaansa, vaan pitää tavoitteet ohjenuoranaan. Muuttuvassa maailmassa politiikan keinot ovatkin kertakäyttötavaraa, ja ne muuttuvat rasitteiksi, jos niiden nimiin on vannottava silloinkin, kun uusissa olosuhteissa oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin vaatimus edellyttäisi aivan toisia toimenpiteitä. Kannattaakin varoa politiikkaa, jossa retoriikka on sadan vuoden takaa ja verbaalisesti vastustetaan sitä, mitä tosiasiallisesti ajetaan. Sellainen tuottaa ennen pitkää poliittista skitsofreniaa ja maailmankatsomuksellisia pakkoliikkeitä.

Haluan samalla kiittää niitä, jotka ovat luottaneet minuun pyytäessään ehdokkaaksi. Se on ilahduttanut, jopa liikuttanut. Toivottavasti tälläkin kertaa kilpailu on laatua parantava ja kysyntää piristävä tekijä.

Share Button

09.kesäkuu 2006

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: