Poliittinen puuhaperjantai

Tämä viikko oli hyvin klassinen esimerkki europarlamentin työrytmistä. Maanantai-iltapäivänä Brysseliin, torstaina illansuussa takaisin, perjantai Suomessa meppikiertuetta ja muita tapaamisia.

Ensimmäinen oli kotona. Helsingin Sanomien valokuvaaja poikkesi aamulla nappaamassa kuvia päästökauppaa koskevaa artikkeliani varten. Kun kuvaaja teki lähtöä, HS:n toimittaja soitti ja kysyi, harkitsenko asettumista ehdolle eduskuntavaaleissa. Helppo vastata, ei ole käynytkään mielessä.

Lähdin käymään Pohjolan Voimassa juttelemassa sekä energia-asioista että kaasutuslaitoshankkeesta, jolla voitaisiin saada tehostettua jätteen energiahyötykäyttöä. Tässä on juuri niitä onnettomia asioita, joita ympäristöjärjestöt perusteetta vastustavat: hanke nytkäyttäisi eteenpäin myös bioenergian käyttöä. Mutta vihreiden kunniaksi on todettava, että puolue ei kaasutusta vastusta: siellä ymmärretään miten tärkeää olisi kyetä korvaamaan kivihiiltä yhdyskuntajätteen avulla. Huomasin, että voin suhteillani auttaa kyseisessä asiassa komission suuntaan.

Pohjolan Voimasta menin puhumaan EU-vaikuttamisen seminaariin siitä, miten europarlamenttiin vaikutetaan. Puolitoistatuntinen sujui nopeasti, yleisöllä oli hyviä kysymyksiä.

Avustajani laittoi tekstiviestin, jossa hän kysyi mitä aion vastata Hassin ja Hautalan IS-kritiikkiin. En ollut huomannut koko asiaa; kollegani Hassi ja Hautala olivat moittineet minua Ilta-Sanomissa ilmastonsuojelun jarrunaiseksi. Menin Kluuvissa sijaitsevaan Belge-pubiin tapaamaan toimittaja Geo Steniusta, ja häntä odotellessani lukaisin IS:n tekstin. Ilahduin, sillä juttu sisälsi sen verran virheitä, että siihen oli paitsi välttämätöntä myös helppoa vastata.

Geoa oli tosi hauska nähdä pitkästä aikaa – hän on viisas toimittaja, johon tutustuin jo -99 ehdokkuuden aikana. Nyt huomasin hänen kirjoittaneen niin hyvän kolumnin pilakuvakohusta, että on pakko suositella sitä. Löydät sen linkistä ER suosittelee.

Belgestä menin Strindbergiin tapaamaan toista ystävää, erästä kirkollista toimittajaa. Aivot tarvitsevat tällaisia rauhallisia maailmanparannushetkiä. Olemme molemmat Malmin lentokentän ystäviä, joten kuulin päivitetyn version siitäkin taistelusta. Omaan asenteeseeni saattaa vaikuttaa myös nostalgia, mutta eihän se niin paha asia ole. En millään haluaisi Helsingin luopuvan mahtavasta kulttuurikohteesta, jossa olen hypännyt laskuvarjohyppyni.

Illan pimetessä ehdotin Atelle, että hän tulisi töistä keskustaan. Voisin sitten iskeä hänet sieltä mukaani.

Share Button

09.helmikuu 2006

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: