Sulaa hulluutta

thumb___pic000411

Alex tulossa REACH-äänestykseen

Kuten eilen sanoin, tällaisia päiviä ei pitäisi olla kenelläkään. Minun pitäisi ottaa opikseni. Viikko on ollut sulaa hulluutta, mitä kuntoni ja terveyteni hoitamiseen tulee. Ei REACH tai politiikka ole sen arvoista, että istutaan työhuoneella 18 tuntia päivässä käymättä lenkillä, salilla tai syömässä. Normaalisti juoksen Strasissa joka päivä.

Aamulla sain pyynnön huomiseen radion aamulähetykseen puhumaan kemikaaliasetuksesta Satu Hassin kanssa. Minulla ei ole ollut tapana kieltäytyä haastatteluista mutta nyt sen tein. Viime helmikuussa olin edellisen kerran hänen keskustelukumppaninaan puhumassa Kioton sopimuksesta aamutv:n studiossa. Silloin tein päätöksen, etten lähde enää koskaan samaan tilanteeseen, elleivät toimittajat kykene vakuuttamaan ammattiylpeytensä kautta että he pitävät huolen puheajan oikeudenmukaisesta jaosta. Sain silloin, jälleen kerran, turhaan pyytää puheaikaa. Kamerakin kuvasi epätoivoani, mutta Satu puhui toimittajien keskeytysyrityksistä välittämättä noin 75 prosenttia ajasta. (Eräs katsoja oli laskenut ajan ja lähetti palautetta Kysy Korholalta -palstalle.) Ei minua lohduttanut, että toimittaja pyyteli hirveän nolona jälkeenpäin anteeksi Hassin puolesta. Olin lentänyt varta vasten Brysselistä aamu-tv:tä varten Helsinkiin ja siksi olin etukäteen pyytänyt heitä pitämään huolta siitä, että en tule sinne turhaan. Kerroin, että minulla on suuria vaikeuksia saada suunvuoroa nimenomaan Hassilta. Ja katson, että on toimittajien journalistinen vastuu taata studioihin kutsutuille puheaikaa. On noloa, jos se saadaan vain opettelemalla huonoille käytöstavoille.

Vika on tietenkin myös minun. Olen tavallaan ujo. En kykene keskeyttämään puhetta väkisin enkä osaa riittävästi puhua päälle. Syynä varmaan kotikasvatus viisilapsisessa perheessä, jossa yksi järjestyssääntö oli, ettei toisen päälle saa puhua. Kenenkään toisen poliitikon kanssa tämä ei tuota ongelmia, tavallisesti ihmiset tulevat tuntoihinsa eivätkä puhu kohtuuttomasti toisen kustannuksella. Toimittaja ymmärsi syyni, varsinkin kun olimme molemmat nähneet edellisillan A-talk-lähetyksen, jossa Satu teki sen taas. Suosittelin myöhemmin tilalleni Piitu Kauppia, joka on minua paljon kovempi luu ottamaan itselleen tilan. Tämän sanon Piitua ihaillen ja arvostaen.

REACH-äänestys meni tänään hyvin, parlamentilta tuli selkeä, vahva kanta, 407 puolesta, 155 vastaan. Tuloksessa on hyviä puolia ja huonoja puolia, ja kiinnostuneita kehotan kurkistamaan tiedotteita.

thumb___pic000410

Nimenhuutoäänestys Sacconin raportista

Suuri henkilökohtainen voitto oli tietenkin tupakka-amendmentien menestys, muiden muutosesitysten kohtalo selviää myöhemmin kun näen tarkan lopputuloksen ja tunnistan mahdollisesti muutosesitykseni blokkien sisältä.

Äänestykset kestivät kolme tuntia, sitten tulikin kiire laatia tiedotteita ja vastata muutamaan meiliin ennen kuin bussi kohti Frankfurtia lähtisi. Parin toimittajapuhelun takia en ehtinyt lähteä toimistosta ajoissa ulos, jotta ehtisin ennen bussin lähtöä hakea pankkiautomaatista käteistä. Koska käteistä ei ollut, en voinut ostaa eväitä ja juotavaa bussiin, ja vatsassa oli vain kuusi tuntia sitten syöty aamiainen. Riitta Myller oli kultainen, kun antoi minulle patongistaan palasen – en todellakaan kerjännyt mutta hän näki varmaan haikean katseeni. Juotavaa minulla ei ollut. Selvisin vielä matkan Frankfurtiin Riitan patongin voimalla, mutta sitten kai iski nestehukka tai jotain, sillä olosta tuli aika huono. Kun pääsin koneeseen ja olin menossa paikalleni istumaan, silmissäni sumeni ja pyörryin. Pyörtyilyyn vaikuttaa varmaan sekin, että minulla on erittäin alhainen verenpaine.

Yhtäkkiä ympärilläni oli paljon ihmisiä, joku nosteli jalkaa, joku päätä, joku kasasi tavaroita. Joku toi onneksi juotavaa.

Tuntuukohan pyörtyjistä aina niin nololta kuin minusta tuntui? Aivan näin paljon huomiota en kaipaa. Koneen lähtö viivästyi kun stuertti tenttasi, onko minulla kipuja ja voisinko poistua koneesta lääkärin tarkastukseen. En missään nimessä halunnut, sillä aloin huolehtia että jos lähtö viivästyisi, milloin ehtisin tehdä esitelmän huomiseen Ympäristöyrittäjien liiton kokoukseen? Yöllä yhden jälkeen?

Kerjäsin armoa ja pyysin päästä matkaan kyseisellä koneella. Lääkärit paukkasivat koneeseen ja tsekkasivat verenpaineeni, pulssini. Pääsin onneksi – mutta jotain järkeä elämään, Korhola!

Share Button

16.marraskuu 2005

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: