ACP, CAP ja äidinrakkaus

ACP-kokous päättyi koskettavaan hetkeen. Äänestysten jälkeen lauloimme yhdessä, käsi kädessä Bob Marleyn One love.

thumb___pic000426

Kirjainyhdistelmää ACP ravistamalla päästään siihen, mikä ACP-maille tuottaa suuria ongelmia: CAPiin eli EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan. (Olipas näpsäkkä aasinsilta!) Heti Montrealin ilmastokokouksen jälkeen seuraa toinen maailman tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeä kokous. Hongkongissa Maailman kauppajärjestön kokouksessa jatketaan maailmankaupan pelisääntöjen ikiaikaista pohdintaa. Mutta nyt odotetaan tuloksia. Kehitysmaiden kannalta sen kokouksen lakmustesti tulee olemaan sokerin, puuvillan ja banaanin kohtalo.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että EU:n yhteinen maatalouspolitiikka kaipaa perusteellisen reformin. Siitä voitaisiin luopua sen nykyisessä muodossa. CAPin suuntaviivat luotiin sodanjälkeisissä oloissa, jolloin oli pulaa määrästä. Määrän kasvattamiseen se tähtäsikin, ja onnistui. Mutta tehomaatalous tuotti laatuongelmia, ja nyt pitäisi tehdä kaikki toisin. Meillä on pulaa laadusta.

Kannattaisin tukien kansallistamista ja tuotantomääristä irrottamista. Laajentumisetkin helpottuisivat. Olkoon tuki maaseudun elinvoimaisena pitämisestä, maiseman – ja ympäristönhuollosta tulevaa tukea. Tuotteille pitäisi antaa syntyä aito maailmanmarkkinahinta, se olisi kehitysmaille oikein. Jos MTK vastustaa tätä siksi, että pelkää demarihallitusten ja lintosten lyttäävän koko maataloustuen, asiasta pitäisi saada aikaan kansallinen konsensus, joka ei olisi hallitusten suhdanteista riippuvainen. Sitä paitsi olen varma, ettei suomalainen tuotanto siihen loppuisi. Ihmiset haluavat maksaa puhtaasta ja laadukkaasta.
Mutta sitten minulla on tämä ärhäkkä Suomi-puoli: jos muutosta ei synny ja EU:n CAP jatkuu, ei tuumaakaan periksi suomalaisena. Jos lähdetään siitä, että sokerinviljelyä tuetaan, sitten sen täytyy onnistua meilläkin.

Äänestysten jälkeen menin kentälle ja kotia kohti. Tarkoitus oli ehtiä kuopukseni synttäreille. Jokin aika sitten kerroin, kuinka ihailin Alexin päätöstä olla tyttärensä synttäriaamuna kotona, vaikka meillä oli ankaran piiskan äänestys Strasbourgissa. Tunsi itseni huonoksi äidiksi, mutta lohduttauduin, että menen aina sentään illaksi.

Nyt minä ihmisparka en ollut ottanut huomioon sitä, että lentoni Edinburghista Manchesteriin ja sitten Helsinkiin tekisikin välilaskun Tukholmassa. Lisäksi kone oli reilusti myöhässä. Ja akku loppui puhelimesta. Olipa kova paikka, kaivata päivänsankaria ja tajuta etten ehdi sen vuorokauden puolella kotiin ollenkaan. Ei auttanut kuin kirjoittaa mieli murtuneena korttia koneessa ja muistella kaikkea, mitä viiteentoista vuoteen on mahtunut.

Ihana nuori mies. Alussa pieni urhea allergikko, joka oppi tuntemaan maailman rajojensa kautta. ”Kato, kutitusta”, sanoi tietäväinen poika kaksivuotiaana kun näki suklaamainoksen. Nelivuotiaana hän tuli arvokkaana tiedustelemaan minulta, voiko hän piirtää kissan. No totta kai, ihmettelin hölmöä kysymystä, kunnes tajusin: poikulainen halusi varmistaa, ettei allerginen reaktio iske.

Minulle oli lennolla mukana Riitta Seppälän toimittama upea uutuuskirja Kuva kaivattuni, joka kertoo P. Mustapään runojen taustaa Aale Tynnin silmin. Yksi Tynnin runoista palautti minulle kaikki ne tunteet, kun olin kotiäiti lasten ollessa pieniä. Lainaan runoa tähän rakkaan päivänsankarini kunniaksi. Jos kirjaimet voisivat sortua niin kuin ääni sortuu, nämä olisivat sellaisia kirjaimia.

Hymyily

Sivelen armaita kasvojasi,
poskesi pientä omenaa,
siroja, kirkkaita kulmiasi,
tukkaasi silkinruskeaa
nenääsi pientä ja lystikästä –
sinua ilman en elämästä
mitään saattaisi aavistaa.

Vain sinun luonasi, rakkaani pieni
löysin kirkkaan, selkeän tieni
iloni yksinkertaisen.
Ylpeät veljeni sanovat siitä
että ei kykyni paljoon riitä –
pieni ja arkipäiväinen.

Mutta en lakkaa hymyilemästä
luovu en viisaudestani tästä,
jonka syvästi ymmärrän.
Olen vain suojeleva syli,
kasva kauas äitisi yli,
äitisi tietämättömän.

Köyhä ja tietämätön kovin
tänään meistä on jokainen
Mutta valkein ja rikkain povin
sinua ruokin hyväillen.

Kasvatan kohti aikaa uutta
selkeyteen ja totuuteen.
Kirkas rahtunen vastaisuutta
siksi on kaikessa, minkä teen.

(Aale Tynni, kokoelmasta Soiva metsä)

Share Button

1 kommentti artikkeliin “ACP, CAP ja äidinrakkaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *