Taas kulkee

Eräs ystävällinen palstallakävijä kysyi minulta, miten jalka jaksaa ja sujuuko juoksu. En tosiaankaan ole muistanut päivittää tilannetta. Luojalle kiitos, taas kulkee. Kesän vaivat ovat historiaa. Skootterionnettomuudessa loukkaantunut kantapää alkoi asettua elokuun loppupuolella, ja viime jouluna leikattu polvikin on saanut suurta apua fysioterapiasta. Ekat lenkit on juostu kirpeässä syysilmassa – ja miten onnellista! Olen ihan eri ihminen kun saan juosta. Periaatteessa voisin alkaa harjoitella vaikka maratonia varten.

Nyt on ryhmäkokousviikko, mutta kävin eilen pikakäynnillä Luxemburgissa Euroopan investointipankin vuosijuhlassa, ja samalla tapaamassa presidenttiehdokastamme Sauli Niinistöä. Matkaa ennen luin Niinistön kirjan. Se on niin hyvä, että Halosen leirissä on pakko hermostua. Persoonaahan presidenttiydessä mitä suurimmassa määrin tarvitaan, ei klisetehtailua.

Joo, myönnän, tämä oli kuitti. Ja ihan samaa sarjaa kuin introteksti Halosen omilla sivuilla.

Meppitiimimme vatsakkain jäsen synnytti muuten tänään tyttövauvan. Olen aivan riemuissani Piia-Noora Kaupin ja Jussi Järvisen puolesta. Myös vaistoni osui oikeaan. Aina kun olen ajatellut Piitun masussa kasvavaa vauvaa, en ole voinut välttää tytöttelyä.

Share Button

20.syyskuu 2005

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: