Tehoton vastaan tuntematon (Nykypäivä)

Viime viikolla Yhdysvallat, Kiina, Intia, Australia, Etelä-Korea ja Japani ilmoittivat kumppanuudestaan, jonka avulla ne aikovat kamppailla ilmaston lämpenemistä vastaan teknologisen yhteistyön avulla. Yllätyksenä tullut sopimus ei tuottanut maailmalla pelkkiä ilonpurkauksia – ympäristöjärjestöt moittivat välittömästi USA:ta yrityksestä heikentää Kiotoa.

Pakko todeta, että kyseessä on oharit. USA on toistuvasti kritisoinut Kiotossa luotua lähtökohtaa, ja onnistui vihdoin luomaan sille kilpailijan. Laosin pääkaupungissa Vientianessa rutiinikonferenssin yhteydessä julkistettu ja tarkkaan salassa varjeltu sopimus murentaa Kioton asemaa, vaikka asianomaiset tahot vakuuttivatkin että kyseessä on täydentävä, ei kilpaileva sopimus.

Kuuden kumppanin sopimukseen ei kuulu samanlaisia sitovia päästöjen vähentämisen aikarajoituksia tai voimaansaattamispykäliä kuin Kioton sopimuksessa. Toisaalta Kioto ei rajoita millään lailla juuri niitä tahoja, joissa päästöt eniten kasvavat. Ja näyttää myös siltä, etteivät sopimusosapuolet nykymenolla tavoitteisiin pääsekään. Siitä Kanadan ja EU:n väärään suuntaan sojottavat käyrät ovat ikävä esimerkki.

Olisin siksi mieluummin varovaisen ilahtunut kuin harmissani uudesta sopimuksesta. Sitä ei kannattaisi suoralta kädeltä tyrmätä vääräoppisena, muuten asetelma alkaa muistuttaa liikaa metsäsertifiointikiistoja ja herättää kysymyksen, onko kritiikissä kyse valtapelistä enemmän kuin aidosta ympäristöhuolesta. Kaikkien sopimusten, Kiotonkin, täytyy lunastaa itsensä käytännössä, teoria ei riitä. Viimeksi näimme Buenos Airesin kokouksessa, että Kioto on umpikujassa, koska sopua kehitysmaiden jatkosta ei näy syntyvän.

Eikä kuuden sopimus ole vaatimaton juttu: sen allekirjoittajajoukko kattaa noin puolet maailman BKT:sta, väestöstä, energiankulutuksesta ja päästöistä. Kiinan mukanaolo on kiistattoman hyvä seikka. Se tulee estämään ympäristömielessä vastuuttomia investointeja ja tällä tavoin paikkaa juuri niitä porsaanreikiä, joita Kioto synnyttää. Nykyinen Kioton sopimus – johon Kiina siis kuuluu – ei sisällä välineitä rajoittaa Kiinan tai Intian päästökasvua. Tämä merkitsisi vakavaa hiilivuodon uhkaa globaaleilla markkinoilla, tuotannon siirtymistä sinne missä päästörajoja ja kunnon ympäristönormeja ei ole.

Uudella sopimuksella torjutaan siis globaalia ympäristödumppausta. Päästöjen absoluuttista vähentämistarvetta se ei vielä ratkaise, mutta sitoutuminen päästöjä rajoittavaan tekniikkaan on ehdottoman hyvä uutinen, askel välttämättömään suuntaan. Itse olen pelännyt Kioton aiheuttavan jopa ilmastollisen harha-askeleen hiilivuotoa aiheuttaessaan – nyt tämä on tuon harha-askeleen selvä korjaus. Myös globaaleja kilpailuasetelmia se näin ollen oikaisee.

Veikkaan, että EU:n tehottoman mutta kangistavan ilmastopolitiikan tilanne suistaa kuitenkin kriisiin. Keinot ovat nyt niin erilaiset, että tarvittaisiin kaksi eri maailmaa ja ilmakehää.

Eija-Riitta Korhola on kokoomuksen europarlamentaarikko ja parlamentin ilmastokokousedustaja

Share Button

04.elokuu 2005

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: