Ilmastonmuutos

Arvoisa puhemies

ympäristövaliokunta hyväksyi viime viikolla muutosesitykseni, josta äänestetään huomenna Bonnin ilmastokokousta koskevassa päätöslauselmassa. Ehdotan siinä, että hallitusten asiantuntijat tutkisivat kauppasanktioiden mahdollisuutta WTO-tasolla niille, jotka jäävät Kioton sopimuksen ulkopuolelle. Muotoilu on tiukka, myönnän sen auliisti. Mutta otettakoon huomioon, ettei tässä suinkaan nyt olla langettamassa kenellekään sanktioita vaan ehdotetaan tämän mahdollisuuden tutkimista vastaisen varalle. Me kaikki tiedämme, että ilmastopolitiikassa ollaan umpikujassa, joka on ratkaistava pian. Siksi me tarvitsemme ilmastopoliittiseen keskusteluun uusia pelinavauksia ja siirtoja, rohkeitakin. Siksi kysyn, eikö pitäisi ottaa askel, joka tekee vapaamatkustajuudesta mahdotonta ja epämukavaa. Niiden avulla toivottavasti meille hahmottuvat myös Kioton sopimuksen heikkoudet, jotta ottaisimme opiksi ja jotta vuonna 2012 meillä olisi jo paljon tehokkaammat aseet ilmastomuutoksen torjuntaan.

Meidänhän on pakko myöntää, että Kioto on umpikujassa, koska globaali rintama puuttuu: osin siksi ettei kehitysmaille ole rajoja, osin siksi että ulkopuolella on mahtipäästäjiä. Se seikka tekee Kiotosta tehottoman, se aiheuttaa kilpailun vääristymistä sekä hiilivuotoa. Vaikka tekisimme kaikkemme EU:ssa, on arvioitu, että tulevina vuosikymmeninä 25 EU-maan osuus päästöistä putoaa alle 10 %, samalla kun kehitysmaat kasvattavat osuutensa yli puoleen kaikista päästöistä. Jollei rintamaa saada laajemmaksi, EU:n ponnisteluilla ei ole merkitystä.

Mutta ei edes EU itse ole suojassa WTO-ehdotukseltani, mikäli se ei onnistu täyttämään velvoitteitaan. EU:n poliittiset päätökset ja retoriikka ovat kyllä kunnossa, mutta käytännön kehitys on nyt muodostumassa ongelmaksi. EU:n päästövähennyskehitys on pysähtynyt, kun helpoimmat vähennystoimet on tehty. Yhdeksän viidestätoista vanhasta jäsenmaasta on ylittänyt oman Kioto- tavoitteensa yli 20 prosentilla. Jollei mitään radikaalia keksitä, on vaarana, että myös me joudumme tunnustamaan tilanteen mahdottomuuden.

Share Button

09.toukokuu 2005

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: