Kioton sopimus tärkeä poliittinen ele, mutta käytännössä epäonnistunut

Arvoisa puhemies

olin vuosi sitten Milanon ilmastokokouksessa ja on syytä todeta, että muutamia edistysaskeleita on sen jälkeen tapahtunut. Tapasimme tuolloin USA:n delegaation edustajia, kuten tälläkin kertaa Buenos Airesissa. Siinä missä vielä Milanossa USA:n edustajat kiistivät varsin yksiselitteisesti ihmisen aiheuttaman ilmastomuutoksen, nyt kanta oli lieventynyt. He olivat jo joutuneet tunnustamaan faktoja sen verran, että suostuivat puhumaan ihmisen mahdollisesta osuudesta ilmastomuutokseen.

Tuosta myönnytyksestä on kuitenkin vielä matkaa siihen että saisimme USA:n sitoutuneena globaaliin rintamaan ilmaston lämpenemistä torjumaan. Tervettä järkeä tarvitaan siis lisää: Meillä olisi lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka ennaltaehkäisevä toiminta tulee monin verroin halvemmaksi kuin katastrofien jälkihoito. Siksi on taloudellista mielettömyyttä USA:lta, ettei se ole jo täysillä rientämässä ilmastotalkoisiin vaan riskeeraa koko planeetan yrittäessään varjella kilpailukykyään.

Toinen edistysaskel on Venäjän mukaantulo, mikä mahdollistaa Kioton sopimuksen voimaanastumisen. Se on poliittisena eleenä tärkeä seikka, mutta onko se enempää, jää nähtäväksi. Pelkään pahoin, että itse ilmastotavoitteita nykyisellä Kioton sopimuksella ei edistetä juuri lainkaan.

Miksi? Puheenjohtajamaa Hollannin ympäristöministeri totesi kokouksessa aivan oikein, että jatkon kannalta ongelma on etenkin Kiinan päästöt, joiden kasvuvauhti on yllättänyt sopimusosapuolet täysin. Näitä Kioto ei laita kuriin, koska Kiinaa ei lasketa teollisuusmaihin, joita päästörajoitukset koskevat ensimmäisellä kaudella. Kioton avulla ei siis saada kuriin kahta megaluokan ongelmaa: USA:ta, joka vastaa tällä hetkellä neljänneksestä maailman kasvihuonekaasupäästöistä ja Kiinaa, jonka päästöjen arvioidaan kymmenen vuoden päästä kasvavan nelinkertaisiksi USA:n päästöihin nähden. Se merkitsee maailman päästöjen kaksinkertaistumista kymmenen vuoden sisällä. Jos näin on, me sananmukaisesti hukumme.

Nyt olisi mitä kiireellisimmin tehtävä korjausliikkeitä ilmastopolitiikan tehostamiseksi, etenkin Kiinassa ja Intiassa, jotta kakkoskautta odotellessa ei olisi tehty peruuttamattomia virheitä. Joitakin Kiotoon liittyviä tabuja on syytä purkaa ja todeta se osin epäonnistuneeksi tavaksi ratkaista ilmaston lämpenemisen ongelma.

Näyttää siltä, että maakohtaiset vähentämistavoitteet jumittavat sopimusvaltiot jatkuvaan taisteluun omasta edusta. Tarvitaan sitova kansainvälinen hiilitalous, josta kukaan ei voi olla ulkona. Globalisoituvassa markkinataloudessa se on ainoa mahdollisuus, jotta kansainvälinen pääoma ei siirtäisi tuotantoa sinne, missä ei ole päästörajoja sen enempää kuin ympäristönormejakaan. Siksi teollisen tuotannon päästökriteereiksi on asetettava päästöt tuotantotonnia kohti, ja eri toimialoille tarvitaan päästöjen teoreettisen minimin huolellinen määrittely. Me tarvitsemme nopeasti kokonaan uutta energia-ajattelua, joka rakentuu ennen kaikkea energiansäästön ja tehokkuuden lisäämisen, uusiutuvien energiamuotojen sekä saasteettomien energiamuotojen varaan.

Yhdysvaltain hallituksen ilmoitus jäädä ulkopuolelle kilpailukykyyn viitaten pitäisi olla riittävä syy asian ottamiseksi esille kansainvälisessä kauppajärjestössä WTO:ssa; ilmastotalkoista kieltäytyminen on suoraa tukea yhdysvaltalaiselle tuotannolle. Tällaisen ympäristödumppauksen tulisi olla riittävä peruste käyttää tariffeja USA:n ja EU:n välisessä kaupassa.

Vaikka WTO:n perusajatus on kaupan esteiden purkaminen, ja tariffien käyttö ei näin ollen ole sen prioriteeteissa, on huomattava että USA on tosiasiallisesti itse pystyttämässä esteitä oikeudenmukaiselle kauppajärjestelmälle. Siksi WTO:n on joko reagoitava toimillaan tähän kilpailua vääristävään asetelmaan tai saatava USA mukaan kantamaan ilmastotalkoiden kustannuksia.

Share Button

09.tammikuu 2005

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: