"Kannatan jäsenyyttä heti, jos Kööpenhaminan kriteerit täyttyvät, periaatteellista estettä ei siis ole", kirjoittaa MEP Eija-Riitta Korhola Turkin mahdollista jäsenyyttä käsittelevässä artikkelissaan Satakunnan Kansassa, ja jatkaa: "Vaikka käytännön esteiden vuoksi vielä ei selvästikään ole jäsenyyden aika, yhteinen etu edellyttää Turkin ottamista hautomoon, etuoikeutettuun kumppanuuteen."
EU:n komissio antaa tiedonannon Turkista 6.10.2004. Alla Korholan artikkeli kokonaisuudessaan.
Vallanvaihdoksen aikaa elävä EU:n komissio saa loppusyksystä ratkaistavakseen vaikean kysymyksen Turkin EU-jäsenyysneuvotteluiden alkamisesta. Jos Rehnin laajentumissalkku ei kaikkien mielestä olekaan kovin painava, kuuma se ainakin on. Keskustelu on alkanut poikkeuksellisen kiihkeänä.
Turkki on ottanut merkittäviä askelia kohti EU-kelpoisuutta sen jälkeen kun se vuonna 1999 hyväksyttiin hakijamaiden joukkoon. Kurdin kielen käyttö sallittiin tiedotusvälineissä, pidätysajat lyhenivät seitsemästä neljään päivään ja poliittisten puolueiden kieltäminen vaikeutui. Valtionvastaisten mielipiteiden rangaistavuus poistettiin, ja tasa-arvo kirjattiin perustuslakiin. Kuolemanrangaistus poistettiin kokonaan kesällä 2002.
Uudistuksista huolimatta kuilu käytäntöön on suuri. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Turkissa kidutetaan edelleen sekä miehiä, naisia että lapsia. Poliittista syistä kidutettujen osuus oli 95,1 prosenttia, joista suurin osa oli kurdeja. Naisten kiduttaminen vankiloissa ja poliisilaitoksilla on yleisempää kuin miesten. Vaikka pyrkimyksiä muutokseen on ollut, Turkin hallitus näyttää käytännössä edelleen hyväksyvän kidutukset osana valtion terrorisminvastaista taistelua. Kurdikylien tuhoaminen, jatkuvat rajaloukkaukset Irakin Kurdistanin puolella, mielivaltaiset kristittyjen pidätykset, kidutukset poliisilaitoksilla ja vankiloissa, raiskaukset ja nöyryyttävät neitsyyskokeet ovat Turkin arkea.
Turkin valtion sallimat nykyiset käytännöt eivät toisin sanoen vielä vastaa sitä, mitä EU:n arvoina pidetään. Turkin jäsenyydelle on lukuisia hyviä perusteita, samoin hylkäämiselle. Omassa kannassani ihmisoikeudet nousevat ratkaisevaan rooliin. Monet ihmisoikeusjärjestöt pelkäävät, että nopea jäsenyysputkeen hyppääminen keskeyttäisi uudistukset. Se ei olisi hyväksi sen enempää Turkille kuin Euroopallekaan. Oikeusvaltion periaatteita ei ole vielä sisäistetty.
EU:ssa Turkki-keskustelu on polarisoitumassa. Samalla kun EU:n instituutioissa kannatus näkyy kasvavan, esimerkiksi Saksassa yleinen mielipide on yhä voimakkaammin Turkin jäsenyyttä vastaan: uusimpien kyselyjen mukaan 57% vastustaa, 34% puolustaa. Asiaa valmistelleiden tahojen uskotaan tarkoituksellisesti liioittelevan liittymiseen menevää aikaa, ja täysjäsenyyden on veikattu toteutuvan jopa viiden vuoden sisällä.
Suomessakin käyty keskustelu on mielestäni sisältänyt tendenssimäisyyttä. Turkin jäsenyyttä tutkivan toimikunnan jäsenet Martti Ahtisaari ja Albert Rohan rauhoittelivat taannoin HS-yliössä niitä, jotka pelkäävät lähes 80-miljoonaisen Turkin kohoavan Saksan veroiseksi vaikuttajaksi. "Suuri väkiluku ei kuitenkaan takaa jäsenmaalle vastaavaa valtaa EU:n päätöksenteossa, koska poliittinen vaikutusvalta on pikemminkin sidoksissa taloudelliseen voimaan."
Näin ei tietenkään ole. Parlamentissa voimasuhteet tulevat väkiluvusta, ei BKT:sta, samoin on neuvoston äänestyksissä. Ja sikäli kuin väitteessä on perää muun vaikutusvallan osalta, se on epärealistisen staattinen näkemys. Turkin oma oikeutettu pyrkimys on kasvaa taloudellisesti ja poliittisesti merkittäväksi. Jäsenyyden hyväksyminen ei ole mahdollista ilman, että samalla hyväksyy kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen ja Turkin täyden osallistumisen päätöksentekoon ensimmäisestä jäsenyyspäivästä lähtien.
Keskusteluissa on korostettu, että uskonto ei saa asiaa ratkaista EU:n ei pitäisi olla mikään suljettu kristittyjen klubi. Outoa ehkä, tällaisessa ilmapiirissä nimenomaan uskonto voi muodostua ratkaisun perusteeksi, eräänlaisen kierteen kautta. Juuri siksi, että Turkki on islamilainen maa, olisi kiusallista antaa mitään aihetta syrjintäsyytöksiin. Todellinen riski silloin on, että Turkin jäsenyyskriteerien ehtoja tarkastellaan löysemmin kuin jos toimittaisiin vastaavan kristillisen maan kanssa.
Itse kannatan jäsenyyttä heti, jos Kööpenhaminan kriteerit täyttyvät, periaatteellista estettä ei siis ole. Turkin jäsenyyttä pidän siis toivottavana asiana. Vaikka käytännön esteiden vuoksi vielä ei selvästikään ole jäsenyyden aika, yhteinen etu edellyttää Turkin ottamista hautomoon, etuoikeutettuun kumppanuuteen. Turkin ja EU:n väliset suhteet tulisi rakentaa erillisten sopimusten ja ohjelmien avulla niin, että Turkin kehittymiselle ihmisoikeuksia kunnioittavaksi demokratiaksi annetaan voimakas käytännön tuki. Se olisi erityisen tärkeää nyt, jotta Turkissa jo toteutetut lainsäädännölliset uudistukset voisivat juurtua käytännön toimintaan ja kuilu hallituksen politiikan ja viranomaisten käytöksen välillä saadaan luotua umpeen. Tämä on tärkeää myös niille, jotka Turkin sisällä tekevät ihmisoikeustyötä ja rakentavat kansalaisyhteiskuntaa.
