Ongelma oli KD:ssa, ei saarnaajissa – vastine Helsingin Sanomille
Helsingin Sanomien ansiokas analyysi kristillisdemokraattien linjariidoista (HS 28.8.2004) vaatii pienen tarkennuksen puolue-eroni syistä. Jutun mukaan KD-puolue katsoi minun halunneen julkisesti ojentaa saarnaaja Leo Melleriä, joka sekaantui massapostituksillaan sekä eduskunta- että eurovaaleihin.
Tulkinta on väärä. Kritiikkini kohde ei suinkaan ollut yksittäinen politiikkaan sekaantuva saarnaaja, vaan puolue, joka salli ehdokkaittensa käyttävän hyväksi tällaisia ilmiöitä. Se ei välittänyt laittaa kuriin ehdokasta, jonka kampanjassa käytettiin systemaattisesti Jumalaa vaaliaseena.
Kun Kristillisdemokraatit eivät vuosi sitten halunneet ilmiöön puuttua vaan puolue jopa pyrki kieltämään julkisuudessa sen olemassaolon, pidin ainoana mahdollisuutena lähteä. Tulin siihen tulokseen, että mitä todennäköisimmin eduskuntavaalien tapahtumat toistuvat eurovaaleissa, enkä halunnut itse kokea samaa uudelleen. Olin valitettavan oikeassa. Ja pelkään, ettei ilman julkista kohua asiaan nytkään puututtaisi.
Uskonnonvapautta puolustan viimeiseen saakka, myös Mellerin kohdalla. Vapaassa maassa saarnaajallakin on oikeus ottaa julkisesti kantaa politiikkaan, ja olisin viimeisenä estämässä tällaisen. Olisi mahdotonta ja eettisesti kyseenalaistakin puuttua uskonnonvapauteen ja uskonnolliseen ilmaisuvapauteen, vaikka se joskus ottaisikin vastenmielisiä muotoja, kuten nyt mielestäni on käynyt.
Toisaalta tuomitseminen on tarpeetontakin: Meller on itse asettanut itsensä arvostelun tuolle puolen vedotessaan Jumalan ilmoitukseen. Oletan, että hän tällöin kantaa myös sen suuren hengellisen ja eettisen vastuun, joka tilanteesta seuraa: hän on tiennyt kertoa tuhansille, että juuri hänen kustantamonsa kirjailija oli ainoa Pyhän Hengen valtuuttama ehdokas koko suuressa ehdokasjoukossa. Se on paljon tiedetty.
Eija-Riitta Korhola
europarlamentaarikko, Helsinki
