Päästökauppadirektiivin uudelleentarkastelu ajankohtaiseksi Kioton kaatumisen varalta

"Puhe päästökauppakritiikin myöhäisyydestä on ennenaikaista, sillä jos kansainvälinen kehitys johtaa Kioton sopimuksen raukeamiseen, EU on joka tapauksessa tilanteessa, jossa se joutuu tarkistamaan päästökaupan sääntöjä: viiden kuukauden päästä EU:n 25 jäsenestä vain 15 on vähennystavoitteen piirissä, mutta 10 uutta tulijaa on kokonaan vailla sitovaa tavoitetta, ellei Kioton sopimusta ole odotettavissa", sanoo Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan jäsen Eija-Riitta Korhola. Korhola on osallistunut päästökauppadirektiivin laatimiseen yhteispäätösmenettelyssä vuodesta 2002 lähtien.

"Suomen pitäisi riitauttaa päästökauppadirektiivi ja taakanjakosopimus EY:n tuomiostuimessa tällä perusteella ja vaatia asian uudelleenkäsittelyä. Direktiivi ei muuttuneessa tilanteessa täytä jäsenmaiden yhtäläisen kohtelun periaatetta."

Korholan mukaan EU:n sisäisen päästökaupan toteuttamiseksi 25 jäsenmaan kesken olisikin laadittava uudet pelisäännöt, sillä nykyiset jäsenmaat tuskin hyväksyvät tilannetta, jossa uusilla jäsenmailla ei olisi voimassa olevia vähennysvelvoitteita. "Tämä antaisi meille samalla mahdollisuuden säätää päästökaupan pelisääntöjä oikeudenmukaisemmiksi. Tällä kertaa Suomen olisi pidettävä siis huoli siitä, ettei paras ympäristöosaaja joudu laskunmaksajaksi", Korhola sanoo.

Korholan mukaan kaavailut EU:n sisäisestä päästökaupasta ontuivat jo alkumetreillä, kun joustavaksi tarkoitettuun markkinamekanismiin yhdistettiin jäykät kansalliset kiintiöt, jotka oli määritelty Kioton sopimuksen pohjalta. Suomi neuvotteli aikoinaan oman kansallisen osuutensa EU-kuplasta taitamattomasti; lopputuloksessa ei otettu riittävästi huomioon jo niitä mittavia investointeja, joita Suomi varhaisena toimijana oli jo tehnyt. "Jos EU nyt käynnistää päästökauppansa, sen pitäisi ehdottomasti perustua oikeudenmukaisempaan allokointiin. Komissionkin arvioiden mukaan Suomen kansallinen vähennysvelvoite on EU:n tiukimpia", Korhola sanoo.

Taustaa:

Taakanjako ei ole osa päästökauppadirektiiviä vaan kyseessä on erillinen neuvoston päätös. Direktiivissä lähdettiin siitä, että uusien tulijoiden omat Kioto-tavoitteet ovat vanhojen jäsenmaiden taakanjaon rinnalla. Jos nyt Kioto-tavoitteita ei ole, uusilla tulokkailla ei ole mitään sitovaa kattoa jakamilleen allokaatioille. Periaatteessa uudet jäsenmaat voivat allokoida juuri sen, minkä yritykset tarvitsevat – myös kun yritysten tuotanto kasvaa. Direktiivi kieltää periaatteessa yliallokoinnin, mutta sitä on vaikea kontrolloida. Ja jos yliallokaatio onnistuu tai/ja halpoja päästövähennyskeinoja on käytettävissä, näiden uusien jäsenmaiden yrityksiltä löytyy myytävää. Eikä päästökauppadirektiivi aseta muodollista estettä sille, että uusien jäsenmaiden hallitukset myyvät päästöoikeuksia mielin määrin muihin maihin.

Tämä on uhkakuva mutta antanee tarvittavan perustelun asian uudelleenkäsittelyyn. Korholan kotisivuilla on julkaistu myös joukko muita avoimeksi jääneitä kysymyksiä päästökaupan ongelmista. Komission vastaukset Korholan kysymyksiin osoittavat, että direktiivissä on yhä edelleen hämmästyttävä määrä aukkoja ja ongelmakohtia.

Joulukuun Milanon COP9 -kokouksessa oli huomattavissa, että Kioton sopimuksen kaatumiseen varaudutaan. Vaikka virallisesti pidetään yllä optimismia Venäjän mukaantulosta sopimukseen, näyttää siltä, että EU:n ilmastopolitiikan pääpaino siirtyy nyt uusiutuvien energialähteiden edistämiseen YK:n puitteissa. Ensi kesäkuun Bonnin kokouksessa tämä varmasti tullaan näkemään.

Tämä ei tarkoita, että ilmastomuutoksen vastustamisesta tingittäisiin, vaan että joudutaan löytämään uusia ja vähemmän byrokraattisia keinoja.

Toinen syy, miksi päästökauppakritiikki on yhä aiheellista, koskee Suomen omaa strategiaa ns. joustomekanismien hyödyntämisessä. CDM- ja JI-mekanismien avulla on huolehdittava, että ympäristötoimien kannalta parasta osapuolta, Suomea, ei pelata pois markkinoilta.

Hollanti, joka on toinen tiukan Kioto-tavoitteen otanut EU-maa, aikoo kuitata yli puolet päästövähennyksistään projekteilla. Myös Tanska, vaikka siellä päästöjä olisi vielä paljon mahdollista vähentää, näyttää aikovan projektimekanismien suurvallaksi. Missä viipyy Suomen ilmoitus aikeistaan?

Parhaillaan käsittelyssä oleva projektimekanismeja koskeva direktiivi asettanee EU:n laajuisen katon projekteista ansaittujen päästöoikeuksien kokonaismäärälle: hitaasti havahtuvalle ei tässä menossa jää mitään.

Share Button

12.tammikuu 2004

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: