Irtiottoja (Nykypäivä)

Poliittisessa journalismissa on lähes mahdotonta saada läpi viestiä, joka olisi yhtä aikaa sekä kriittinen että kunnioittava. Lehdistö hakee kärjistyksiä, ja jollei niitä ole, se luo ne. On ymmärrettävää, että toimittajat haluavat tehdä työstään raflaavampaa, mutta joskus sellainen särkee poliitikon sydämen. Ja sellainenkin elin löytyy, väitän.

Vuosia sitten minulta kysyttiin, miten yhteistyö Piia-Noora Kaupin kanssa sujuu. Vastasin toimittajalle: "Se sujuu erinomaisesti. Vaikka taidamme olla useimmista asiakysymyksistä eri linjoilla, pidän häntä yhtenä lahjakkaimmista ja ahkerimmista suomalaisedustajista, josta on syytä olla ylpeä." Toimittaja tietenkin kelpuutti sanomalehteen vain keskiosan: Korhola toteaa olevansa Kaupin kanssa eri mieltä lähes kaikesta. Lämmin kommentti oli muutettu tylyksi, ja mikä kirottu vaiva oli korjata asia! Joku voisi syyttää, että mitäs menit sanomaan keskiosan. Minä taas pidin oikeutenani ottaa kehujen lomassa etäisyyttä mielikuviin, jotka noihin aikoihin tekivät Kaupin kohutuksi erään NYT-lehden haastattelun jälkeen.

Nyt en ole varma edes siitä NYTistä – mahtoiko sekään mennä niin kuin oli tarkoitettu?

Tällä kokemuksellani en enää usko edes kohua Kokoomuksen kriisistä. Huolen alavireisistä kannatusluvuista ymmärrän, mutta johtajuuskriisiä epäilen suuresti. Päin vastoin, tapaan innostuneita ihmisiä, ja saan viestejä, jotka kertovat samaa: hienoa, että Ville Itälä sanoo sen ääneen ja pitää linjastaan kiinni. Kokoomus ottaa oikeuden olla ihmisläheinen kansalaispuolue ja kestävän kehityksen puolestapuhuja, ja rimpuilee irti pitkään riivanneista mielikuvista kylmänä ja kovana puolueena.

Siihen irtiottoon on kaikki syyt. Kun itse jouduin poliittisesti orvoksi syksyllä, lähtöni syyt ymmärrettiin häkellyttävän hyvin. Sen sijaan Kokoomukseen liittyminen aiheutti keskisuuren ryöpyn, aina lähes samoin sanoin: kuinka voit ajaa ihmisoikeuksia, heikompien ja ympäristön asiaa Kokoomuksessa?

Ja miksi en? Ollessani kehitysyhteistyöhommissa totuin siihen, että ankarinkin vasemmistolainen piti kehityksen avaimena pienyrittäjyyttä ja mikroluottoja. Ehdotan logiikkaa: miksei sama pätisi täälläkin?

Globalisoituvassa maailmassa suomalaisten haaste on löytää selvitymisstrategia, ne työpaikat, joita Kiina-ilmiö ei huuhdo pois. Mahdollisuutemme on luovassa ja innovoivassa tuotekehitystyössä. Juuri tämä on syynä siihen, miksi olen valinnut poliittisen kotini tältä suunnalta: ei tasapäistämisellä luoda innovaatioita, rohkaisemalla luodaan. Nuoret ovat resurssimme, ja Itälä sen tajuaa. Kysymys niin vanhemmille, koululaitokselle kuin työelämällekin on, miten voimme tukea ihmisen uskoa itseensä. Muussa ilmapiirissä ei synny enempää innovaatioita kuin välittämistäkään.

Puolueen tilaisuuksissa kylmyydelle ei ole löytynyt katetta. Ja koska jokainen päätyy heikoksi ennemmin tai myöhemmin, olisikin hulluutta luoda yhteiskuntaa, joka kampittaa lopuksi.

Fil.lis. Eija-Riitta Korhola on Kokoomuksen europarlamentaarikko ja kolmen teini-ikäisen äiti

Nykypäivä, 30.01.2004

Share Button

29.tammikuu 2004

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: