Suomelta näyttää puuttuvan strategia Kioton sopimuksen ns. joustomekanismeihin kuuluvien projektimekanismien (JI ja CDM) hyödyntämisestä, kirjoittaa Eija-Riitta Korhola Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa 10.11.03.
”Hollanti, joka on toinen tiukan Kioto-tavoitteen ottanut EU-maa, aikoo kuitata yli puolet päästövähennyksistään projekteilla. Myös Tanska, vaikka siellä päästöjä olisi vielä paljon mahdollista vähentää, näyttää aikovan projektimekanismien suurvallaksi. Missä viipyy Suomen ilmoitus aikeistaan”, Korhola kysyy.
Hän muistuttaa, että parhaillaan käsittelyssä oleva projektimekanismeja koskeva direktiivi asettanee EU:n laajuisen katon projekteista ansaittujen päästöoikeuksien kokonaismäärälle: hitaasti havahtuvalle ei tässä menossa jää mitään.
Korhola korostaa myös, että päästöoikeuksien jakosuunnitelma tulee liittää maamme muuhun ilmastopolitiikkaan: ”Päästökaupan ulkopuoliset toimialat on ilman muuta saatettava tehokkaiden päästövähennysten piiriin, esim. energiaverotusta säätämällä. Kansantaloudellisesti kannattavinta olisi, jos kaikilla toimialoilla – päästökaupassa tai sen ulkopuolella – olisi sama rajakustannus päästöjen vähentämisessä. Silloin jokainen saisi oikeudenmukaisen osan ilmastomuutosta torjuvassa yhteisessä urakassamme.”
”Koko kansantaloudessa päästöjen vähentämiseksi Kiotossa sovittu Suomen osuus ei ole suuri rasite. Poliitikkojen haasteena on jakaa tuo rasite oikeudenmukaisesti koko taloudelle niin, että yksittäisille yrityksille ja niiden työntekijöille koituva kustannus ei ole ylivoimainen”, Korhola toteaa.
Lue koko artikkeli: Kaukolämpö ja päästökaupan painajaiset
