Päästökaupan haasteisiin tulisi havahtua kiireesti

Suomelta näyttää puuttuvan strategia Kioton sopimuksen ns. joustomekanismeihin kuuluvien projektimekanismien (JI ja CDM) hyödyntämisestä, sanoi Eija-Riitta Korhola Kokoomuksen Naisten Liiton kokouksessa Seinäjoella 15.11.2003. Korholan mukaan Suomen tulisi havahtua päästökaupan haasteisiin kiireesti.

”Yleisessä tiedossa on, että Suomen itselleen ottama päästövähennystavoite on EU:n tiukimpia. Siinä ei ole mitään vikaa, kunhan huolehditaan, että parasta osapuolta ei pelata pois markkinoilta.”

”Hollanti, joka on toinen tiukan Kioto-tavoitteen ottanut EU-maa, aikoo kuitata yli puolet päästövähennyksistään projekteilla. Myös Tanska, vaikka siellä päästöjä olisi vielä paljon mahdollista vähentää, näyttää aikovan projektimekanismien suurvallaksi. Missä viipyy Suomen ilmoitus aikeistaan”, Korhola kysyi.

Hän muistuttaa, että parhaillaan käsittelyssä oleva projektimekanismeja koskeva direktiivi asettanee EU:n laajuisen katon projekteista ansaittujen päästöoikeuksien kokonaismäärälle: hitaasti havahtuvalle ei tässä menossa jää mitään.

Korhola korostaa myös, että päästöoikeuksien jakosuunnitelma tulee liittää maamme muuhun ilmastopolitiikkaan: ”Päästökaupan ulkopuoliset toimialat on saatettava tehokkaiden päästövähennysten piiriin, esim. energiaverotusta säätämällä. Kansantaloudellisesti kannattavinta olisi, jos kaikilla toimialoilla – päästökaupassa tai sen ulkopuolella – olisi sama rajakustannus päästöjen vähentämisessä. Silloin jokainen saisi oikeudenmukaisen osan ilmastomuutosta torjuvassa yhteisessä urakassamme.”

”Koko kansantaloudessa päästöjen vähentämiseksi Kiotossa sovittu Suomen osuus ei ole suuri rasite. Poliitikkojen haasteena on jakaa tuo rasite oikeudenmukaisesti koko taloudelle niin, että yksittäisille yrityksille ja niiden työntekijöille koituva kustannus ei ole ylivoimainen”, Korhola totesi.

"Ilmaston lämpeneminen on vakavin haaste, joka hallituksilla on koskan ollut. Tärkeää on, että Kioton sopimus astuu voimaan ja työ ilmastomuutoksen hidastamiseksi saadaan käyntiin tavalla, joka vakuuttaa mahdollisimman monet osapuolet. EU:n sisäinen päästökauppa on Kiotoon valmistautumista. Se on toteutettava tavalla, joka ei halvaannuta Eurooppaa vaan vahvistaa sitä."

Eija-Riitta Korhola osallistuu europarlamentin edustajana Milanon COP 9 -ilamstokokoukseen joulukuussa.

Share Button

13.marraskuu 2003

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: