Hieno puolue, mutta ei minua varten(Helsingin Sanomat)

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Annika Kokko kuvaa Helsingin Sanomissa (1.10.03) kristillisdemokraatteja hyvin kauniisti. Kuuluin itsekin puolueeseen sen kiistattoman hyvien tavoitteiden vuoksi, ja päätökseni lähteä oli siksi hyvin raskas. Sellaista ei tehdä hetken mielijohteesta, minulla prosessiin kului koko kevät ja kesä.

Pahoittelen, että joudun jatkamaan keskustelua, jonka haluaisi jättää taakse mahdollisimman pian. Erityisen tuskallista se on siksi, etten ole koskaan kokenut olevani Kalliksen tai Kokon kanssa eri puolella. Teimme yhdessä työtä puolueen uudistamiseksi ja sen vakuuttamiseksi, että kyseessä on yleispuolue, ei etujärjestö. Raskaalta tuntuu myös, että poislähtöä perustellessa leimaan tahtomattani sellaisia KD:n jäseniä, jotka vierastavat uskonnon ja politiikan sekoittamista kampanjoissa aivan yhtä paljon kuin itsekin tein. Ymmärrän puoluejohdon ärtymyksen ja halun torjua kritiikkini, koskeehan se vain pientä osaa puolueesta. Enkä muuta ole väittänytkään.

Tulkinnat "todellisista" motiiveistani eron taustalla ovat kuitenkin väitteitä, joita on vaikea jättää sikseen. Olen tietoinen, etten kykene Kokon tulkintoja torjumaan, koska pääni sisältöä en voi näyttää. Voin vain tuoda esiin faktoja ja todeta, että ongelmat ovat konkreettisia. Ilmoitukset ja kirjeet, joissa uskonnollista kampanjointia viime vaalien aikana Helsingissä tehtiin, ovat olemassa. Kirkon tilaa moittivat vaalimainokset ja Jumalan ehdokasmakuun vetoamisen otin raskaasti. Katson sellaisen vaalityön pitävän kristillisdemokraatit aina marginaalissa.

Vaalien aikana ja niiden jälkeen pyysin puoluejohtoa puuttumaan Helsingin tilanteeseen, tuloksetta. Pyysin siltä myös sääntöjä, joiden avulla torjuttaisiin uskonnollisen mainostamisen mahdollisuus jatkossa. Sille pyynnölle puoluejohto ei lämmennyt.

En halua osoitella yksittäisiä ihmisiä, koska ongelma on rakenteellinen ja läsnä aina siellä, missä yksilöllistä uskoa korostava kulttuuri ja henkilövaali yhdistyvät. Jokainen ehdokas tajuaa, että uskonnollisella kampanjalla erotutaan ja saadaan henkilökohtaista kannatusta. Puolue sen sijaan leimautuu lisää.

Aloin harkita eroa keväällä, ilmaisin sen mm. puolueen nettisivuilla ja ennakoin sitä myös puheessani puoluevaltuuston kokouksessa huhtikuussa. Dokumentit löytyvät kotisivuiltani. Vaaliliitoista ei tuolloin tiedetty mitään. Myös kirjastani (WSOY 2002) näkee, että olen aina pitänyt hengellisen ja poliittisen vallan yhdistämistä vakavana kysymyksenä. Olennaista ei ole, esiintyykö sitä paljon vai vähän. Minulle olennaista on, miten siihen periaatteessa suhtaudutaan.

On totta, että eroa pohtiessa panin vielä toivoni vaaliliittoihin. En halunnut luovuttaa helposti. Kevään kokemusten jälkeen minusta oli selvä, ettei ilman vaaliliittoa ole toivoa asiallisista vaaleista; ehdokasluku on vaaliliitoissa rajattu ja uskontokampanjoiden riski pienempi. Kokon tyhjentävä tulkinta kyselyilleni, itsekkyysteoria, antaa kuitenkin puoluejohdolle mahdollisuuden torjua asian muut ulottuvuudet kokonaan. Se on vahinko, sillä ongelman kieltäminen ei vielä ratkaise sitä.

Olen vakaumuksellinen kristitty ja arvostan kristillistä julistusta. Juuri samasta syystä vierastan sen käyttöä poliittisen mainonnan yhteydessä; koen kristillisen sanoman muuttuvan silloin hyvin vieraannuttavaksi.

On valitettavaa, että poliittiseen journalismiin on lähes mahdotonta mahduttaa viestiä, joka olisi yhtä aikaa sekä kriittinen että kunnioittava. Haluaisin sanoa: hieno puolue, mutta ei minua varten. Ei niin kauan, kun se ei selvitä perusteellisesti suhdettaan hengelliseen vallankäyttöön.

Eija-Riitta Korhola, europarlamentaarikko (sit.)

Helsingin sanomat, 03.10.2003

Share Button

02.lokakuu 2003

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: