Vangittujen EU-kansalaisten siirto kotimaiden vankiloihin

Korhola kysyy komissiolta vangittujen EU-kansalaisten oikeusturvasta

Vangittujen EU-kansalaisten siirto kotimaiden vankiloihin
Eija-Riitta Korhola kysyy 2.7. 03 päivätyssä kirjallisessa kysymyksessä:
"Suomen ulkoasiainhallinnon tietojen mukaan yksin Venezuelassa on 500 EU-maan kansalaista kärsimässä pitkää vankeustuomiota usein varsin epäinhimillisissä oloissa; eräässä esimerkkitapauksessa vankila ei järjestä lainkaan peruspalveluita, vaan vangit joutuvat maksamaan itse 300 € kuukaudessa välttämättömistä hankinnoista kuten päivittäisestä ruoasta. Kuljetukset ovat pitkiä ja epäinhimillisiä.

Vaikka Venezuela on liittynyt kansainväliseen sopimukseen rangaistusten kärsimisestä kotimaassa (ratifiointi on tapahtunut huhtikuussa), ei käytännössä näytä olevan mahdollista saada aikaan sopimuksia vangin siirtämisestä kotimaahan. Jopa yksittäiset EU-jäsenvaltiot näyttävät olevan voimattomia. Yksi syy siirtojen epäonnistumiseen lienee suuri korruptio kyseisen maan hallinnossa.

Onko komissio valmis järjestämään nopeasti kertaluontoisen neuvottelun kaikkien Venezuelassa vangittuna olevien EU-kansalaisten siirtämiseksi kärsimään loppurangaistustaan kotimaidensa vankiloihin? Onko tähän tarkoitukseen mahdollista koota korkean tason delegaatio, joka matkustaisi lähikuukausina Venezuelaan hoitamaan asiaa korkeimmalla mahdollisella tasolla?

Onko komissio tietoinen muiden kolmansien maiden tilanteesta ja tulisiko EU:n kehittää järjestelmä, jolla nopeammin voitaisiin siirtää ainakin kaikkein vaikeimmissa oloissa pidettävät EU-kansalaiset kärsimään rangaistuksensa kotimaahan?"

P-2372/03FI
Christopher Pattenin
komission puolesta antama vastaus
(12. elokuuta 2003):

"Komissio on selvillä Venezuelan vankiloiden yleisestä tilasta ja oloista.

Konsuliapu unionin kansalaisille on pikemmin kulloinkin kyseessä olevan jäsenvaltion kuin yhteisön tehtävä. Jäsenvaltiot seuraavat diplomaattiedustustojensa välityksellä tiiviisti vangittujen unionin kansalaisten tilannetta. Joillakin jäsenvaltioilla on menetelmiä vankien tukemiseksi ja ne käyttävät niitä parhaansa mukaan. Tukimuotoja voivat olla esimerkiksi siirtomahdollisuus kotimaahan sekä taloudellinen apu ja terveyspalvelut.

Rangaistusten kärsimistä kotimaassa koskevan kansainvälisen sopimuksen lisäksi joillakin jäsenvaltioilla on kahdenvälisiä sopimuksia Venezuelan kanssa. Näihin sopimuksiin perustuvat menettelyt ovat kuitenkin mutkikkaita ja saattavat kestää jopa kaksi vuotta.

Kolme jäsenvaltiota, Saksa, Italia ja Alankomaat, on suorittanut virallisen yhteydenoton Venezuelan sisäasiainministeriin toukokuussa 2003. Komissio on valmistautunut kuulemaan jäsenvaltioita suorittaakseen EU:n yhteisen virallisen yhteydenoton Venezuelan viranomaisiin. Yhteydenoton tarkoituksena olisi vaatia Venezuelan viranomaisia noudattamaan edellä mainitun kansainvälisen sopimuksen velvoitteita sekä parantamaan samasta aiheesta jäsenvaltioiden kanssa tehtyjen kahdenvälisten sopimusten soveltamista. Yhteydenotossa voitaisiin myös muistuttaa Venezuelan viranomaisia niiden kansainvälisen oikeuden mukaisesta velvollisuudesta varmistaa vangituille ulkomaalaisille inhimilliset vankeusolot.

Koska asia ei varsinaisesti kuulu yhteisön toimivaltaan, komissio ei saa systemaattisesti tietoa unionin ulkopuolisissa maissa vangittuina olevista unionin kansalaisista."

Kyotoprotokollet träder i kraft när det godkänts av minst 55 FN/FCCC-avtalsparter som svarar för minst 55 procent av de i bilaga I angivna ländernas CO2-utsläpp. För närvarande har 113 stater, som representerar över 80 procent av jordens befolkning, godkänt avtalet. De länder i bilaga I som godkänt avtalet svarar emellertid fortfarande för endast 44,2 procent av utsläppen. De återstående länderna i bilaga I (Liechtenstein, Monaco och Australien, tillsammans 2,1 procent) kommer inte ens tillsammans att överskrida tröskeln på 55 procent om inte antingen Ryska federationen (17,4 procent) eller USA (36,1 procent av bilaga I-ländernas utsläpp) ansluter sig. Av dessa har det sistnämnda landet redan officiellt dragit sig ur Kyotoavtalet. Ryssland spelar sålunda en avgörande roll.

Med tanke på klimatförändringen skulle det naturligtvis vara mycket viktigt att se till att avtalet överhuvudtaget kan träda i kraft inom utsatt tid. Det skulle emellertid med hänsyn till de förhandlingar som förs med Ryssland vara strategiskt sett bättre och för alla parter förmånligare om Ryssland anslöt sig, men för avtalets ikraftträdande är detta inte helt nödvändigt.

Har kommissionen övervägt att i enlighet med förfarandet i artikel 20 arbeta för en ändring av artikel 25.1 i Kyotoavtalet så att man för att avtalet skall träda i kraft skulle krävas t.ex. 45 procent i stället för 55 procent av bilaga I-ländernas utsläpp, och på detta sätt bidra till att Kyotoavtalet kan träda i kraft under alla förhållanden?

Share Button

11.elokuu 2003

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: