Tässä Eija-Riitta Korhola Euroopan parlamentista. Hetken kuluttua kerron eräästä mepin työkalusta, parlamentaarisesta kysymyksestä. Joskus sillä mennään valaskuolemien, joskus raiskausten kimppuun.
Yhtä tärkeää kuin ymmärtää mihin asioihin on syytä puuttua, on osata valita poliittisesta työkalupakista oikea väline niiden ajamiseen. Parlamentaarinen kysymys voi olla hyvä väline, jos sitä käyttää taiten. Huonoon käyttöön se tulee silloin, jos parlamentaarikko vain jättää kysymyksen sisään voidakseen kertoa kotipuolessa "edistäneensä asiaa". Pahimmillaan se on puhdasta populismia. Hyvässä käytössä kysymykset sen sijaan ovat, jos niillä herätetään komission virkamiehet ajattelemaan asiaa toisin tai heille esitetään innovaatio, jota he eivät ehkä ole vielä ehtineet muuta kautta kuulemaan. Hyvä tapa käyttää kysymystä on myös sellainen, jolla parlamentaarikko herättää asiasta keskustelun ja saa sitä kautta mahdollisuuden aidosti ajaa asiaa. Jälkimmäinen kuitenkin vaatii erityistä sinnikkyyttä ja maratoonarin pitkäkestoisuutta. Jos kysymysvälinettä käyttää näiden kahden jälkimmäisen mukaan, ei välttämättä päädy kärkisijoille lehdistön yksinkertaistavissa ahkeruuspisteissä, mutta niistä jää asianosaisille huomattavasti parempi mieli.
Viime kerralla kerroin mystisistä valaskuolemista, joista tein kysymyksen komissiolle ja käynnistin selvityksen asiasta. Kyselyhalu on jatkunut niin kuin aina, ja nyt voisin kertoa tarinan raiskauksesta Kosin saarella.
Viime syksynä suomalaisnainen kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastolla kokemuksestaan Kreikasta turistimatkalla 1999: nainen raiskattiin, ja hän oli saanut otettua ylös tekijän auton rekisteritunnuksen, jonka ilmoitti poliisille vielä samana yönä. Kreikkalaisen lääkärin tekemä tarkastus vahvisti raiskauksen tapahtuneen. Seuraavana päivänä tapahtumat käytiin uudelleen läpi poliisituomarin edessä ja laadittiin kreikankieliset kuulustelupöytäkirjat tulkin avustuksella. Uhri ei saanut kopioita syytekirjelmästä tai tutkintapöytäkirjasta. Viime vuoden helmikuussa uhri sai kutsun oikeudenkäyntiin, mutta syytettynä olikin uhri itse — perättömästä ilmiannosta. Raiskaaja oli vapautettu raiskaussyytteestä lokakuussa 2000 ilman että asiasta olisi ilmoitettu uhrille, jolloin mahdollisuutta muutoksenhakuunkaan ei ollut. Huhtikuussa uhri todettiin syylliseksi perättömään ilmiantoon ja tuomittiin 20 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Kyseessä oli yksittäinen esimerkki, mutta on oletettavaa, että se heijastelee vallitsevaa käytäntöä.
Kerroin esimerkin ja kysyin komissiolta ja neuvostolta, muodostaako jäsenvaltioiden oikeuskäytäntöjen poikkeavuus sellaisen esteen EU:ssa luoduille kansalaisten vapauksille, että näitä vapauksia ei käytännössä voi pitää todellisina? Ja miten raiskauksen uhrien asemaa voitaisiin parantaa yhteisin toimin EU:ssa?
Komissaari Antonio Vitorino antoi vastauksen ja totesi uhrin oikeuksia loukatun ja että esitetyt seikat riittäisivät kanneperusteeksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Strasbourgissa.
Vitorino viittasi maaliskuussa 2001 tehtyy puitepäätökseen rikoksen uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä. Se parantaa hyvin paljon kaikkien rikoksen uhrien, raiskausten uhrit mukaan lukien, tilannetta Euroopan unionin alueella – jos vain jäsenvaltiot sitä noudattavat.
Paitsi komissiolle, tein saman kysymyksen myös jäsenvaltioiden esdustajalle eli neuvoston puheenjohtajamaalle. Syksyllä se oli Tanska, joka ei vielä ehtinyt vastaamaan, nyt puheenjohtajavaltio on Kreikka – kiusallista kyllä juuri se maa, jossa raiskatun oikeudet eivät toteutuneet.
Kun vastausta ei kuulunut, vein sen kansalaisoikeuksien ja -vapauksien valiokuntaan, jossa puheenjohtajamaa Kreikan ministerin piti asiaan vastata. Kiireeseen vetoamalla Kreikka halusi välttää julkisen nöyryytyksen, mutta asia eteni kuitenkin epävirallisesti käytävillä.
Sain kaksi lupausta: Ensiksi ministeri Petsalnikos lupasi kirjallisesti vastauksen yksittäistapaukseen ja viiteen lisäkysymykseeni oikeusjärjestelmästä ja oikeusturvasta Kreikassa yleisellä tasolla. Toiseksi valiokunnan kokoukseen osallistunut johtava kreikkalainen tuomari Joannis Chamilothoris lupasi selvittää raiskaustapauksen yksityiskohdat ja antaa käytännön neuvoja suomalaisuhrille siitä, miten hän voi menetellä. Olin lopputulokseen tyytyväinen.
Voi olla, että Kreikka halusi välttää julkista nöyryytystä parlamentin valiokunnassa, mutta tavoitteeni ei ollutkaan nöyryyttäminen, vaan avun saaminen tähän kipeään tapaukseen. Lisäksi Kreikka joutuu myöntymään sen edessä, että kansainvälinen yleisö seuraa heidän oikeusjärjestelmänsä toimivuutta yleisellä tasolla.
Lähipäivien aikana odotan selvitystä suomalaisnaisen tapauksesta ja ministeri Petsalnikoksen vastausta Kreikan tilanteesta yleensä.
Kreikan oikeusjärjestelmää pidetään kansainvälisten ihmisoikeusraporttien mukaan EU:n huonoimpana. Edistys tällä alalla on tärkeää jokaisen Kreikassa vierailevan turistin kannalta. Se on todellakin asia, joka voi koskettaa ketä tahansa maassa vierailevaa suomalaista.
Juuri äsken meillä oli historiallinen äänestys, kun parlamentti hyväksyi uudet jäsenmaat Euroopan Unioniin. Työ ei ole ohi vaan se vasta alkaa; nyt on valvottava että kansalaisen oikeudet kaikkialla ovat todellisuutta eikä paperia.
Lapin radio, 10.04.2003