Laajentuminen Lyhyesti: kannatatko EU:n laajentumista?

Lyhyesti: kannatan lämpimästi.
Pitkästi: en aivan tällä lailla. Esitin vaihtoehtoista mallia, jossa uudet jäsenmaat olisivat tuleet jäseniksi ETA-tyyppisen järjestelyn kautta. Se olisi ikään kuin toiminut hautomona täyteen jäsenyyteen. Asiasta löytyy kattava selvitys kotisivuillani artikkelissani Suomen Kuvalehteen vuonna 2000.

Esitin aikoinani laajentumiskomissari Verheugenille ajatukseni ETA-sopimuksen kaltaisesta järjestelystä, joka toimisi ikään kuin hautomona uusien hakijamaiden kohdalla matkalla kohti täysjäsenyyttä, ei sen korvikkeena. Verheugen tunnusti vastauksessaan ETA-mallin edut mutta pysyi linjassaan: "Peruskehyksen muuttaminen – edes ehdottamalla välivaihetta – herättäisi vääjäämättä epäilyjä Unionin sitoutuneisuudesta tavoitteisiin, jotka se on itselleen asettanut. Ja mikä pahempaa, on riski että hakijamaat näkisivät tämän luottamuksen puutteena, ja se voisi johtaa jäsenyysvalmistelujen hidastumiseen", hän kirjoitti 9. kesäkuuta 2000 päivätyssä kirjeessään. Suomeksi siis: ideani tuli kai liian myöhään.

ETA-mallin mielekkyys on siinä, että se palkitsee hakijaa jo pyrkimisvaiheessa. Se olisi merkinnyt voimakkaampaa sitoutumista EU-lainsäädännön implementointiin kuin nykyisin EU:n ja hakijamaiden välillä olevat sopimukset kumppanuudesta lähentymisessä.

ETA pitää sisällään 1. pilarin asioita eli sisämarkkinakysymyksiä. Se antaa hakijamaiden elinkeinoelämälle pääsyn sisämarkkinoille, nuorisolle ja tieteelle oikeuden vaihto-ohjelmiin, mutta toisaalta ei velvoita EU:ta laajentamaan maataloustukijärjestelmäänsä näille maille. Näin ETA-malli olisi mahdollistanut myönteisen impulssin ennen muuta hakijamaiden talouksille – nehän tarvitsevat kasvua saattaakseen yhteiskuntansa liittymiskuntoon – mutta myös EU:n kansantaloudelle: sisämarkkinoiden kasvaessa vienti ja työllisyys kasvavat myös. ETA-sopimus olisi voinut olla hautomo, jossa sikiöt kypsyvät omaan tahtiinsa, kuitenkin varmasti kypsyen.

Laajentumisen tulisi olla pedagoginen haaste kaikille osapuolille. Liittymisen ollakseen mielekästä tulisikin tapahtua portaittain – sitä mukaa lähemmäs todellista jäsenyyttä, kun ehdot täyttyvät. Esimerkiksi hallinnollinen kyky valvoa ja toimeenpanna käytännössä acquis ei liene mahdollista ellei jäsenmaiden talouskin kehity.

Verheugen oli oikeassa siinä, että välivaihe ei saa olla ikuinen eteishalli, josta ei edes ole ovea paremmalle puolelle. Suunnilleen tätä merkitsisi se malli, jota aikoinaan esittivät senioripoliitikot Valéry Gisgard d´Estaing ja Helmut Schmidt. He esittivät tuolloisten Nato-jäsenten Puolan, Unkarin ja Tsekin täysjäsenyyttä EU:ssa, muiden jäädessä ETA-sopimuksen turvin harmaalle vyöhykkeelle Unionin ja Venäjän väliin.

Jäsenyyteen johtava ja samalla palkitseva ETA-malli puolestaan olisi ollut hedelmällinen myös kansalaismielipiteen vuoksi: kun jo ennen varsinaista liittymistä tulee esiin kansantalouden kannalta myönteisiä hedelmiä, se luo pohjaa myös laajentumisen mahdollisimman suurelle oikeutukselle sekä jäsen- että hakijamaissa.

Share Button

19.tammikuu 2003

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: