Poliittinen keskustelu saa minut toisinaan haikailemaan vanhaa kunnon totuuskäsitystä, sitä jota opeteltiin logiikan kursseilla yliopistolla. Kielletyn ristiriidan ja kolmannen poissuljetun laki ilmaisivat, että lause ei voi olla yhtä aikaa tosi ja epätosi; se on jompaa kumpaa eikä muita vaihtoehtoja ole.
Väljä postmoderni totuuskäsitys liukuu tilalle. Nyt voi vaivatta selittää puoluetovereiden ristiriidan: kas kun kumpikin puhuu totta, oman totuutensa. Tätä en olisi muutama vuosi sitten uskonut, mutta se on tekemässä minusta urheilun ystävän. Jääkiekon totuuskäsitys hoitaa sielua: tuomarille on turha vänistä, että se maali oli minun totuuteni.
Politiikassa on muutakin, mikä tekee haikeaksi näin vaalien alla. En syytä poliitikkoja, en mediaakaan; yhdistelmä vain hirvittää. Julkisuus muuttaa alunperin kai pieneksi tarkoitetut nälväisyt koviksi lyönneiksi. Erityisesti Kristillisdemokraateille on luvassa kuumat paikat, sillä moni pelkää kasvavan puolueemme vievän juuri ne ratkaisevat äänet, jotka nostaisivat heidät valtaan. Olemme hermostuttaneet poliittisen kentän – enkä voi muuta kuin rohkaista hermostumaan.
Teemme sen asioilla. Maltillinen, analyyttinen asiapuhe sopii huonosti siihen monien journalistien vaalimaan maailmankuvaan, jossa meillä on valmiiksiosoitettu paikkamme: höyryävät punaniskaiset fundamentalistit. Tätä roolia meille ollaan jatkuvasti tarjoamassa. Emme ota sitä vastaan.
Ensinnäkin haastamme budjetilla. Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetti on varteenotettava haaste hallituksen linjalle. Sitä sävyttää oikeudenmukaisuuden jano. Ja toisin kuin Keskusta, emme rakenna lainanoton varaan.
Haastamme ympäristöpolitiikalla. Haluamme suojella luontoa, taistella riistävää ahneutta vastaan. Mutta toisin kuin Vihreissä, ihmisellä on luonnossa paikkansa. Hän ei ole lähtökohtaisesti syyllinen kiusankappale. Ja tarvittaessa kehtaamme sanoa myös: ihminen on arvokkaampi kuin eläin.
Haastamme vasemmiston perhe- ja sosiaalipolitiikalla. Ilman realistista ihmiskuvaa minkään hyvinvointivaltion varat eivät voi riittää todelliseen hyvinvointiin. Välittämistä ei osteta vain rahalla – haluamme tukea niitä rakenteita, joissa huolehtiminen tapahtuu.
Nukkuvien puolueen haastamme vakavimmin, sillä meillä on aitoa intoa, joka herättää uteliaisuuden. Meillä on myös kiinnostava käsitys vallasta. Se ei ole itseisarvo eikä siihen ole automaattisesti oikeutta. En keksi muuta oikeutusta kuin että se, jolla on valtaa, käyttää sitä heikoimpien hyväksi.
ekorhola@europarl.eu.int
Kristityn vastuu, 02.01.2003
