EU:n tulevaisuus ja pikkunäpertely (Lapin radio)

EU:n tulevaisuutta on taas suunniteltu. Viime viikolla professori Teija Tiilikainen, pääministerin valtuuttama edustaja EU:n tulevaisuuskonventissa sanoi, että EU:n olisi keskityttävä suuriin kysymyksiin. Pikku näpertely pitäisi sovinnolla antaa jäsenvaltioille. Eilen luin Helsingin Sanomista samaisen konventin nuorisotyöryhmän edustajan juhlallisen toiveen: Unionin tavoitteet eivät saa kaatua raskaaseen byrokratiaan, lakritsipiippujen kieltämiseen tai jäsenvaltoiden kinasteluun.

Olen samaa mieltä siteeraamieni henkilöiden kanssa, mutta olisi hyödyllistä nimetä konkreettisia esimerkkejä siitä vihattavasta pikkunäpertelystä. Nimittäin ainoa mainittu esimerkki, lakritsipiiput, on pötyä koko juttu. Nyt kuitenkin näyttää siltä että lakupiipuista on tullut symboli, joka hallitsee tai ainakin värittää EU-keskustelua. Ja jos juttu ei ole totta, mistä me oikeastaan keskustelemme? Ammumme alas kuvitteellisen uhkan ja olemme ihastuttavan oikeassa – kuvitteellisessa maailmassa.

Tartun lakupiippuihin, koska aihe melkein pilasi marraskuuni. Silloin alkoi tulla vihaisia viestejä suomalaisilta. ”Eikö teillä EU:ssa todellakaan ole parempaa tekemistä? Parlamentin aikaansaannoksista muistetaan kohta enää käyräkurkku- ja lakritsapiippudirektiivi.” ”Järkeä asioiden käsittelyyn! Mielestäni EU:n olisi syytä keskittyä tärkeämpiin asioihin. Pikemminkin väkivaltaviihde ja siihen liittyvät pelit voisi kieltää lailla” Eräs kirjoitti kirjeen, jossa hän sanoi että oli varautunut päivällisellä kehumaan uutta kirjaani, mutta perhe alkoikin protestoida touhukkuuttani lakupiippujen kieltäjänä. Mies harmitteli että annoin hyvän uran sortua lakupiippunäpertelyyn. Outi Nyytäjä kysyi sähköpostiviestissä, ketkä ovat ne neropatit, jotka ovat keksineet kieltää lakritsipiippujen tekemisen: ”Eikö EU:ssa olisi näinä aikoina tärkeämpää tekemistä kuten esimerkiksi humanismista huolehtiminen?”

Ne neropatit olivat tuolla kertaa toimittajia, ei poliitikkoja. Meillä on parempaa tekemistä. Humanismista ja väkivaltaviihteestäkin olen yrittänyt huolehtia, lakupiipuista en. Mutta ehkä tekemistä ei ollut median puolella, kun syntyi legenda lakupiipuista.

Näin se oikeasti meni. Marraskuun alussa europarlamentin ympäristövaliokunta äänesti tupakoinnin ehkäisemistä koskevasta mietinnöstä. Yksi hyväksytyistä muutosesityksistä koski tupakkatuotteiden muodossa olevien lelujen ja elintarvikkeiden kieltoa. Tarkoitus oli torjua lapsiin kohdistuvaa tupakan piilomainontaa. Sitä ovat muun muassa makeiset, jotka jäljittelevät ulkonäöltään tupakka-askeja. Suomessa ne kiellettiin jo 70-luvulla, mutta Euroopassa röökimakeiset ovat varsin tavallisia, ja usein askit jäljittelevät selvästi tiettyjä tuotemerkkejä. Mielestäni ne sopiikin kieltää. Miksi lapsia pitäisi harjaannuttaa tällaisiin herkkuihin, oppimaan tunnistamaan savukemerkit?

Kukaan ei siis puhunut harmittomista lakupiipuista. Ensinnäkään piiput eivät edes ole tupakkatuotteita vaan tupakointivälineitä. Kenenkään en kuullut parlamentissa edes harkitsevan lakupiippukieltoa, tuskin tämä pohjoinen herkku edes tunnettiin. Mutta joku toimittaja luki esityksen ja kuvitteli, että tämä kielto pyyhkäisee lakupiiputkin mennessään ja kirjoitti kohujutun. Kun toinen toimittaja soitti minulle ja kysyi asiasta, täsmensin että kyse on savukeaskeista, mutta se tieto ei kelvannut lehtijuttuun. Sen sijaan minut pantiin outoon rooliin, puolustamaan tyhmää päätöstä, lakupiippukieltoa, jota koskaan ei ole tehty. Miksi?

Sitä voi vain arvailla. Mehukas, kuohuttava juttu olisi jäänyt tekemättä, jos faktat olisi mainittu oikein.

Olen ihmetellyt, miksi tällaisia juttuja syntyy. Miksi on niin helppo uskoa, että EU tuottaa pelkkiä hölmöyksiä liukuhihnalta? Tuntuu kuin ne jutut uppoaisivat hedelmälliseen maaperään, josta riittää moneen satoon.

Minusta on hienoa, että kansalaiset ovat kriittisiä EU:n tarkkailijoita. Meillä on oltava oikeus saada äänemme kuuluville isossakin järjestelmässä. Jos se ei kuulu, järjestelmä on huono. Sekin pitää saada sanoa. Mutta kritiikin täytyy perustua tosiasioihin. Ei hyödytä ketään, jos kansa kuohuu, mutta faktat lojuvat kuolleena kadulla.

Ja muuten, vihatuissa kurkkujen käyryydessäkin on puolensa. Kyse on sisämarkkinoista. Kun enontekiöläinen tukkukauppias tilaa espanjalaisia kurkkuja ylettymättä hypistelemään niitä käsissään, yhdessä sovitut laatuluokitukset eivät ole ihan tarpeettomia. Sitä saa mitä tilaa.

Mutta jos nyt viimein jätämme kurkut ja lakupiiput, jää jäljelle kysymys mihin haluamme EU:ta kehittää? Minkä vallan sille annamme, minkä pidämme itsellämme? Juuri nyt siitä on kyse kun konventti pohtii EU:n tulevaisuutta. Pohdinta on välttämätöntä, koska ilman uudistusta uhkana on, että laajentunut Unioni jää seisomaan omaan liemeensä, jossa mikään ei liiku. Aina jokin jäsenmaa voi estää päätökset, ellei jotain tehdä.

Itse ajattelen näin. Emme tarvitse uusia instituutioita, mutta on tarkistettava sitä, missä valta parhaiten toimii. Kaikissa asioissa emme tarvitse vahvaa komissiota. Ensin on päätettävä missä EU:lla on valtaa, siellä on oltava vahva komissio ja parlamentti ja vaikka nykyistä heikompi neuvosto. Missä taas jäsenmailla halutaan pitää tai niille palauttaa toimivalta, siellä komission ja parlamentin on syytä olla heikkoja. Näin tilanne määräytyy asiakohtaisesti.

Nykyisin asia ei ole ollut tarpeeksi selvä: esim. ympäristörikollisuus ei oikein kuulunut kumpaankaan kompetenssiin kunnolla, jolloin lopputuloksena oli päätöksenteon jumiutuminen.

Mutta lisää ensi vuonna. Sitä odotellessa toivotan hyvää uutta vuotta ja Korkeimman siunausta.

Lapin radio , 31.12.2002

Share Button

30.joulukuu 2002

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: