Viime viikolla alkoi tulla vihaisia viestejä suomalaisilta. ”Eikö teillä EU:ssa todellakaan ole parempaa tekemistä?” ”Parlamentin aikaansaannoksista muistetaan kohta enää käyräkurkku- ja lakritsapiippudirektiivi”. ”Järkeä asioiden käsittelyyn! Mielestäni EU:n olisi syytä keskittyä tärkeämpiin asioihin. Väkivaltaviihde ja siihen liittyvät pelit voisi kieltää lailla, sillä ne jos mitkä antavat nuorille väärän asenteen.” ”Olin varautunut päivällisellä kehumaan uutta kirjaasi, mutta perhe alkoikin protestoida touhukkuuttasi lakupiippujen kieltäjänä.” ”Haluaisin tietää, ketkä ovat ne neropatit, jotka ovat keksineet kieltää lakritsipiippujen tekemisen. Eikö EU:ssa olisi näinä aikoina tärkeämpää tekemistä, kuten esimerkiksi humanismista huolehtiminen?”
Ne neropatit olivat tällä kertaa toimittajia, ei poliitikkoja. Meillä on parempaa tekemistä. Humanismista ja väkivaltaviihteestäkin olen huolehtinut, lakupiipuista en. Mutta ehkä tekemistä ei ollut median puolella, kun syntyi legenda lakupiipuista. Näin se oikeasti meni.
Toissa viikolla europarlamentin ympäristövaliokunta äänesti tupakoinnin ehkäisemistä koskevasta mietinnöstä. Yksi hyväksytyistä muutosesityksistä koski tupakkatuotteita muistuttavien lelujen ja elintarvikkeiden kieltoa. Tarkoitus oli torjua lapsiin kohdistuvaa tupakan piilomainontaa. Sitä ovat muun muassa makeiset, jotka jäljittelevät ulkonäöltään tupakka-askeja. Suomessa ne kiellettiin jo 70-luvulla, mutta Euroopassa röökimakeiset ovat varsin tavallisia, ja usein askit jäljittelevät selvästi tiettyjä tuotemerkkejä. Mielestäni ne sopiikin kieltää. Siinä missä alkoholi voi oikein käytettynä edistää terveyttä, terveellistä tupakointia ei ole keksitty. Miksi siis lapsia pitäisi harjaannuttaa tällaisiin herkkuihin? Kukaan ei siis puhunut harmittomista lakupiipuista. Kenenkään en ole kuullut edes harkitsevan sellaista.
Kun toimittaja soitti minulle, täsmensin että kyse on savukeaskeista, mutta se tieto ei kelvannut lehtijuttuun. Minut pantiin outoon rooliin, puolustamaan tyhmää päätöstä, jota koskaan ei ole tehty. Miksi? Sitä voi vain arvailla. Mehukas, kuohuttava juttu olisi jäänyt tekemättä, jos faktat olisi mainittu.
Olen ihmetellyt, miksi tällaisia juttuja syntyy. Miksi on niin helppo uskoa, että EU tuottaa pelkkiä hölmöyksiä liukuhihnalta? Tuntuu kuin ne jutut uppoaisivat hedelmälliseen maaperään, josta riittää moneen satoon.
Minusta on hienoa, että kansalaiset ovat kriittisiä EU:n tarkkailijoita. Meillä on oltava oikeus saada äänemme kuuluville isossakin järjestelmässä. Jos se ei kuulu, järjestelmä on huono. Sekin pitää saada sanoa. Mutta kritiikin täytyy perustua tosiasioihin. Ei hyödytä ketään, jos kansa kuohuu mutta faktat lojuvat hylättyinä sivussa. Ja muuten, kurkkujen käyryydessäkin on puolensa. Kun espoolainen tukkukauppias tilaa espanjalaisia kurkkuja ylettymättä hypistelemään niitä käsissään, yhdessä sovitut laatuluokitukset eivät ole ihan tarpeettomia. Sitä saa mitä tilaa.
ekorhola@europarl.eu.int Kristityn Vastuu euroliite, 20.11.2002
