Tämän kirjan kirjoittamiseen on monta syytä. Kolumnieni lukijat ovat joskus kyselleet, olenko harkinnut julkaista kirjaa tai edes kolumnikokoelmaa. Itse olen halunnut kertoa siitä europolitiikan osasta, jota tunnetaan Suomessa erittäin huonosti. Euroopan Unioni kolmine instituutioineen on monimutkainen rakennelma, ja on epäilemättä hankalaa hahmottaa sitä. Brysselissä olevien kirjeenvaihtajien päähuomio kohdistuu komissioon ja omien ministereidemme toimintaan neuvostossa. Tästä syystä europarlamentaarikkojen työstä tiedetään varsin vähän. Me mepit osallistumme harvoin Suomessa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kuitenkin parlamentin vaikutusvalta on kasvanut voimakkaasti, ja on useita alueita, joilla olemme tasavertainen lainsäätäjä neuvoston kanssa. Oma alueeni, ympäristöpolitiikka, on yksi sellainen.
Luettuani tekstini läpi olen hieman nolostunut. Mieleen tulee sitaatti Albert Camus´n teoksesta Putoaminen: ”Minä, minä, minä, siinä kalliin elämäni kertosäe, joka kaikui kaikessa mitä sanoin.” Mutta tällaista politiikka saa aikaan: jos haluaa ihmisten tietävän, mitä teemme, siitä on kerrottava.
Omistan tämän kirjan rakkaalle isälleni. Hän sairastaa, ja tiedämme, että aikaa on vähän. Olen surrut sitä, etten työni vuoksi voi olla hänen luonaan niin paljon kuin tahtoisin. Tajusin, että on silti jotakin, mitä voin hänelle tehdä: päästää hänet katsomaan maailmaani, kertoa tarinani, paikka paikoin merkillisen. Ilman tätä oivallusta tuskin olisin mitään kirjoittanutkaan. Nyt hän on saanut lukea tämän, ja miten iloinen olin, että hän sai siitä hyvät naurut. Ehkä muutakin.
Strasbourgissa 02.09.02
Eija-Riitta Korhola
