En ole koskaan pitänyt ydinvoimasta. Ehkä se on puhdasta, mutta ärsyttävän keskeneräinen keksintö se on. Tuotekehittely jäteongelman ratkaisemiseksi olisi pitänyt viedä loppuun ennen kuin maailmaan saatettiin ainuttakaan ydinvoimalaa. Mutta näin vain on. Tekniikan historia on täynnä esimerkkejä vempaimista ja systeemeistä, jotka ovat ratkaisseet yhden pulman mutta synnyttäneet tukun lisää. Syy löytyy ihmisluonnosta: Homo Sapiens on myös Homo Trepidans, hätähousu.
Ydinvoiman eettisempänä vaihtoehtona tarjotaan maakaasua, mitä suuresti ihmettelen. Sen viattomuus ja puhtaus on valitettavasti poliitikkojen korvien välissä, ja maailmankatsomuksellista luonteeltaan. Teoriassa se voi kyllä pelastaa yhden poliittisen liikkeen vakavalta identiteettikriisiltä, tai lykätä sellaista, mutta käytännössä maakaasusta ei ole energiaratkaisuksi sille, joka haaveilee kestävästä kehityksestä ja paremman maailman jättämisestä lapsillemme.
Maakaasu on fossiilinen, uusiutumaton polttoaine. Poltettaessa siitä vapautuu noin puolet vähemmän kasvihuonekaasuja kuin kivihiilestä tai öljystä, mutta tämä luku koskee vain Suomen päässä tapahtuvaa polttoa. Jos tuotannon alkupuolen metaanipäästöt ja putkivuodot lasketaan mukaan – ja miksi muuten ei laskettaisi – ollaan samalla viivalla muiden fossiilisten polttoaineiden kanssa. Kun ydinvoiman kohdalla vaaditaan tarkasteltavaksi koko prosessia uraanin louhinnasta lähtien, on kohtuullista vaatia samaa arviointia maakaasulle. Näin tarkasteltuna maakaasu on pahempi ympäristön tuhoaja.
Ongelmat liittyvät poraukseen ja kuljetukseen. Ikiroudan alueella ne aiheuttavat ekokatastrofeja. Kaasun lämmöstä sulanut maa vajoaa jopa kymmeniä metrejä ja saattaa huuhtoutua tulvien mukana pois kokonaan. Ilmaston lämpeneminen, jota sen tuotanto aiheuttaa, vain pahentaa tilannetta. Länsi-Siperiassa on alueita, jotka uhkaavat muuttua hyllyväksi saaristoksi: paimentolaisten elinmahdollisuudet on kokonaan tuhottu. Mutta missä viipyvät nenetsien oikeuksia puolustavat aktivistit? Missä Bellona?
Maakaasuskenaarioon liittyy poliittisiakin ongelmia. EU:ssa ollaan huolissaan suuresta riippuvaisuudesta ulkomaisesta energiatuonnista ja erityisesti Venäjältä. Suomen kohdalla maakaasumallissa riippuvuutemme Venäjästä olisi huikeat 40 %. Kriisivarmuutta ajatellen luku on mieletön.
Ilmaston lämpeneminen on pelottavin skenaariomme. Maakaasumallin ajajat eivät ole tajunneet tilanteen vakavuutta. Tai sitten he eivät oikeasti edes aja sitä.
Kahden vaihtoehdon malli on kaventanut keskustelua ja luonut vaikutelman, että muita ei olisi. Mutta lämpenemisen pysäyttämiseen tarvitaan kaikkea: voimakasta säästöherätystä, liikenteen päästöjen vähentämistä, biomassaa maksimimääräänsä, vesivoimaa, tuulivoimaa, ydinvoimaakin. Viimemainittu on paha, mutta pienempi paha kuin se mitä on tulossa, ellei toimita nopeasti.
Kun eduskunta viime kerralla äänesti ydinvoiman kumoon, olin ihastuksissani. Vakaumukseni taustalla oli vähemmän tietoa mutta paljon luottamusta ydinvoiman vastustajien vilpittömiin motiiveihin. Tätä luottamusta viime aikojen keskustelu on horjuttanut. Faktojen hulluilla päivillä mikä vain näkyy kelpaavan argumentiksi vuosikymmeniä sitten päätettyä mielipidettä tukemaan.
Uutislehti 100, 14.02.2002
