Suru sormusten herrasta(Uutislehti 100)

Pari vuotta sitten osallistuin EU:n vaalitarkkailuun Zimbabwessa. Vaaleja edeltäneet valkoisten tilallisten murhat, hallitsevan puolueen masinoimat väkivallanteot ja sananvapauden rajoittaminen korostivat vaalien erityistä tärkeyttä. Presidentti Mugaben, entisen itsenäisyystaistelijan ja kansallissankarin taantuminen omaa valtaansa vartioivaksi diktaattoriksi oli huomattu: saatoimme vain äimistellä ihmistä, joka julkesi vaalien aikana julistaa, että olkoonpa tulos mikä tahansa, hallitus pysyy.

Entinen Afrikan hedelmällinen mallimaa on nyt kaaostilassa, jäljellä on taloutensa rakenteet kadottanut ryysyranta. Yllyttäessään ihmisiä laittomiin maanvaltauksiin – sen sijaan että olisi toteuttanut hallitun maareformin – Mugabe hävitti maasta lainkuuliaisuuden ja sitä myöten tuhosi yhteiskunnan toimivan ytimen.

Pelottelusta huolimatta ihmiset äänestivät. Zimbabwessa se saattoi merkitä paitsi riskinottoa, myös kymmenien kilometrien kävelyä äänestyspaikalle ja tuntien jonottamista. Helppoon äänestämiseen tottuneelle näky oli vaikuttava. Oman äänen esilletuonti merkitsi ihmisille toivoa, ja se tehtiin ylpeydellä. Maaliskuussa Zimbabwessa on presidentinvaalit, ja toivon pääseväni taas paikan päälle.

Sitäkin toivon, että kaikki äänestämistä ja edustuksellista demokratiaa halveksivat ihmiset näkisivät edes kerran nuo jonot. Edelleenkään Telluksella ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin demokratia. Filosofi-teologi Niebuhr löysi syyn ihmisolennon kaksinapaisuudesta: kykymme hyvään tekee demokratian mahdolliseksi ja taipumuksemme pahaan tekee sen välttämättömäksi. Vain demokratia takaa, että vallan turmelemien tilalle saadaan uusia kasvoja ja rotaatio raikastaa rakenteita.

Vai raikastaako? Poliittista keskusteluamme seuratessa sitä voi olla vaikea uskoa. Itse elin elämäni 40 ensimmäistä vuotta ei-poliitikkona. Totuin mieltämään poliitikot lähtökohtaisesti niin hyväosaiseen eliittiin kuuluviksi, että he tuskin kykenisivät eläytymään muiden ongelmiin. Politiikkaan osallistuminen vaatii yksinkertaisesti ylimääräistä rahaa; korviaan myöten velkaantuneet eivät kampanjoimaan pysty. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus: puolueiden olemassaolo itse asiassa hillitsee järjestelmän kaupallistumista. Siksi kannatan parjattua puoluetukea.

Demokratiauskoa heikentänee myös poliittisissa piireissä ilmenevä taipumus yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen. Vai mitä muuta on se, ettei politiikassa työskennellyt tunnu löytävän reittiä normaaliin elämään? Poliitikkojen olisi syytä pitää siviiliammattitaitoa yllä riippumattomuutensa takaamiseksi. Maa tarvitsee päättäjiä, joiden maailma ei kaadu vaalitappioon. Oikeastaan ihmettelen, miksei tämä ole yhtä itsestäänselvä asia kuin vaatimus taloudellisten kytkösten ilmoittamisesta. Vaihtoehdottomuushan on kokonaisvaltainen taloudellinen kytkös. Se ei jäävää missään erityisesti mutta kaikessa yleisesti. Se saa ihmisen tarraamaan kiinni valtaansa.

Kun joululomalla katselin Tarua Sormusten herrasta, mieleeni tuli Mugabe, joka ei millään luovuttaisi sormustaan pois. Mutta tuli paljon muutakin.

Uutislehti 100, 17.01.2002

Share Button

16.tammikuu 2002

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: