Korhola korostaa perusterveydenhuollon merkitystä köyhyyden vähentämisessä

Arvoisa puhemies,

Kollega Khanbhai on tehnyt tasapainoisen mietinnön, jossa esitettyjä ehdotuksia ja päätöslauselmia voi hyvällä mielellä tukea. Mietintö tuo konkreettisella tavalla esille köyhyyden, terveyden ja koulutuksen muodostaman kolmion, joista mitään osaa ei voi jättää huomioimatta ilman että toimet kahden muun kohdalla raukeavat tyhjiin.

Köyhyyttä on joskus verrattu sotaan, sekin ottaa vankeja, sekin tappaa. Erona on vain se, että köyhyyden aiheuttama kuolema on hidas, ja uhri itse leimataan syypääksi. Haluan siis minäkin muistuttaa jäsenmaita 0,7% tavoitteestamme, jotta lääketeollisuudelle osoittamamme vaatimukset epäitsekkyydestä olisivat uskottavia.

Kannatan erityisesti kansainvälisen tartuntatautirahaston (Infectious Desease Fund) perustamista sekä lääkkeiden saatavuutta parantavan pakkolisensoinnin käyttöönottamista. Kumpikin vaatii suurta aloitteellisuutta EU:lta ja niiden menestyksellinen toteutuminen edellyttää keskeisten globaalien vaikuttajien ja instituutioiden myötämielisyyttä.

Kaikessa toiminnassa on kuitenkin pidettävä mielessä, että ilman toimivaa perusterveydenhuoltoa mikään muu kehitys ei ole mahdollista. Hyvä pohjaterveys ehkäisee jo sinällään myös vaarallisempia tartuntoja, ja tartuntojen varhainen havaitseminen ja pysäyttäminen helpottuu, jos perusterveydestä on huolehdittu. Eikä pidä unohtaa ihmisten asenteiden merkitystä: jos edes perusterveydenhuolto ei toimi, kasvaa hälläväliä-asenne jossa ihmisen ei voi kohtuudella vaatia suhtautuvan vakavasti sellaiseen tartuntariskiin, joka realisoituu mahdollisesti tappavaksi sairaudeksi vuosien päästä. Vaikka meillä olisi kuinka pelottavia näkymiä tartuntatautien suhteen ja siitä seuraava spontaani tarve ryhtyä erityistoimiin, niitä ei pidä koskaan tehdä perusterveydenhuollon kustannuksella.

Voi siis perustellusti todeta, että EU:n apu perusterveydenhuoltoon on pitkään ollut täysin riittämätöntä. Siksi perusterveydenhuoltoon kohdistettujen EU:n avustusvarojen kaksinkertaistamista voi pitää kaikkien muiden tavoitteiden kannalta olennaisena asiana.

On syytä pitää mielessä Kööpenhaminan sosiaalisen huippukokouksen sitoumus perusterveydenhuollon yleisen ja yhtäläisen saatavuuden toteuttamisesta.

Share Button

03.lokakuu 2001

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: