Juuri nyt ei olisi maailman kiitollisin tehtävä olla fundamentalisti. Lehdistä voi lukea päivittäin purkauksia fundamentalistiuskovaisten suvaitsemattomuudesta ja vaarallisuudesta. Ensin he nousivat esiin WTC:n tornien tuhoajina ja tuhansien kuoleman aiheuttajina. Eikä syyskuu ehtinyt loppuun, kun saimme paheksuttavaksemme kotimaisen annoksen fundamentalismia, suoraan eduskuntatalon portailta.
Parisuhdelakia polvirukouksilla vastustaneiden uskovaisten epäillään jopa edesauttaneen lakia ajaneiden pyrkimyksiä. Tapahtumat eduskunnan edessä olivat kieltämättä kiusallisia, etenkin lain vastustajille. Syy on yksinkertainen: rukousta ei ole totuttu pitämään mielenosoituskeinona, koska sillä on perinteisesti oletettu olevan mediaakin korkeampi kuuleva taho. Tästä syystä oman puolueeni eduskuntaryhmässä tunnettiin tarvetta sanoutua irti näytöksestä ja yritettiin sivuuttaa se vähin äänin. Turha toivo. Kristikansa taisi saada pitkäaikaisen leiman.
Fundamentalismi olisi toki hyödyllistä määritellä, ennen kuin ampuu alas kaiken hengenelämän. Itse näen asian niin, että fundamentalismi on oma uskontonsa, josta on monta eri versiota, myös kristillinen ja islamilainen.
Kyseessä on asenne, jota kuvaa parhaiten ilmaisu "haltuunotettu totuus". Fundamentalisti on ihminen, jonka tulkinta todellisuudesta on niin ahdas, ettei kapeasta näkökulmasta pysty tulkitsemaan edes tulkitsevansa. Koska fundamentalisti on saanut totuuden haltuunsa, juuri hänellä on valta määritellä se. Näin määritelty totuus on ikään kuin lamppu, ja se mitä lamppu ei valaise, on silkkaa pimeyttä. Kaikki keinot varjoon jääneen pimeyden torjumiseksi ovat luvallisia – totuuden haltijan rooli oikeuttaa sen.
Se rooli pelottaa minua, ilman muuta. Siksi minusta kristittynä on hauskaa ajatella, että uskoa kuvataan raamatussa tiellä kulkemisena. Tällä tiellä totuutta etsitään mutta sitä ei ole saatu haltuun, sillä totuus on Persoona. Ja persoonaa ei kukaan voi kuvitella ottavansa haltuun – sitä rakastetaan ja kaivataan, mutta sitä ei hallita. Samasta syystä ei voi tuomita ketään.
Mutta pakko huomauttaa: ei selvästikään tarvitse olla uskovainen ollakseen fundamentalisti. Haltuunotetun totuuden asenne elää ja voi hyvin ilman uskontoakin. Stalin oli fundamentalisti, niin oli myös Lenin,Hitler,Mao,Pol Pot ja vaikkapa Burman Ne Win. Uskonnottoman fundamentalismin merkeissä on tapettu vielä enemmän ihmisiä kuin uskonnon piirissä konsanaan.
Yllättävää kyllä, jopa viime aikojen fundamentalismikritiikkikin on sisältänyt piirteitä, jotka ovat kuulostaneet merkillisen tutulta: "Minä tiedän mikä on oikein ja muiden on parasta tehdä niin." Faktoillakaan ei ole niin väliä, kunhan yleisö saadaan kuohuksiin. Se on saanut minut miettimään, asuuko lopulta kaikissa potentiaalinen fundamentalisti, joka mielellään hallitsee muita ja ehdottomasti asettuu itse kaiken pahan ulkopuolelle.
Ja niin kauan kuin ihminen näkee itse olevansa pahan ulkopuolella, on todella syytä huoleen.
Uutislehti 100, Lokakuu 2001
