Pakkovaltaa? (Uutislehti 100)

"Miksi te aina sotkette uskonnon ja politiikan", tinkasi ärtynyt toimittaja kymmenisen vuotta sitten suorassa radiolähetyksessä Jori Ringmanilta, nykyiseltä poliittiselta euroavustajaltani, joka oli valittu silloisen Kristillisen liiton puheenjohtajistoon. Toimittaja oli pitkin päivää yrittänyt tavoittaa miestä kaupungin seurakuntayhtymästä: miten ihmeessä ne eivät seurakunnassa tiedä Kristillisen liiton varapuheenjohtajan yhteystietoja! Ja miksi pitäisi tietää, hölmisteli valt.yo Ringman ja vastasi toimittajan avaukseen: "Ketkä siis sotkevat, mekö?"

Mutta myönnetään; viime perjantaina uskonto ja politiikka sekoittuivat jähmeäksi tahnaksi. Helsingin Sanomien NYT-liite esitteli fundamentalistina tunnetun kunnallispoliitikon, joka piti maamme pahimpana ongelmana haureutta ja huoruutta. Abortit hän kieltäisi kokonaan lailla ja katsoi, että naiselle pitäisi antaa oikeus pakottaa lapsen siittänyt mies kanssaan naimisiin.

Se oli kova keino Mika Ebelingiltä. Jos abortit vähenisivätkin, voisin ennustaa, että haureus ja huoruus vain lisääntyisivät avioliitoissa, jotka on solmittu pakottamalla. Ja kuka ikinä haluaa pakottaa rakkauteen?

Jos keinot olivat kovia, oli logiikka löysempää. Juttu sisälsi malliesimerkin klassisesta kehäpäättelystä: jonkin todettiin olevan väärin siksi, että se on syntiä. Se on varmasti totta. On kuitenkin selvää, ettei kenenkään ymmärrystä väite 'synti on väärin koska se on syntiä' valaise yhtään sen enempää kuin muutkaan klassiset kehämääritelmät tyyliin 'tukeminen on tukijan toimintaa tuettavan hyväksi'.

Kovantuntuiset ideat, epärealistiset visiot ja ontuva logiikka ovat kuitenkin sivuseikka. (Ja kokemuksesta tiedän, että ellei pidä varaansa, toimittajakin voi rakentaa jutusta juuri niin epäloogisen kuin tahtoo.) Vaikeaksi ja kestämättömäksi tilanne muodostuu silloin kun uskontoa ja politiikkaa veivataan samassa yhteydessä – synnyttäen vaikutelma siitä, että ihmiset voitaisiin ohjata uskonnollisiin tavoitteisiin ja pyhään elämään politiikan keinoin.

Millään poliittisella ryhmällä ei ole erityispätevyyttä jakaa taivaspaikkoja. Yhteiskuntaa ei voida hengellistää lainsäädännön avulla. Tällaisista tavoitteista politiikassa on sanouduttava irti – muuten syyllistytään hengelliseen väkivaltaan. Politiikan keinoin ei yksinkertaisesti voi synnyttää aitoa kristillisyyttä. Se tehtävä kuuluu muille tahoille.

Mutta haastateltavahan oli pappi. Olisiko se lieventävä asianhaara? Riippuu asianhaaroista, voisin kehäpäätellä, mutta ainakaan haastattelussa hän ei ottanut tarvittavaa etäisyyttä politiikkaan. Joka tapauksessa hänen idolinsa pari tuhatta vuotta sitten ymmärsi kieltäytyä ajatuksesta toteuttaa valtakuntansa pakkokeinoin. Ja, ihana kyllä, tämä mies tunsi myös armon.

Uutislehti 100, elokuu 2001

Share Button

29.elokuu 2001

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: