Arvoisa puhemies,
Alussa on tapana kiittää, ja minulla mietinnön laatijana on siihen nyt kaikki syyt. Ympäristöä koskevan tiedon saatavuutta koskeva direktiivi oli jo komissiosta lähtiessään hyvä ja kunnianhimoinen esitys. Prosessin aikana yhteistyömme on ollut erinomaista, ja meidän on ollut helppo ymmärtää toistemme tavoitteita. Myös neuvoston edustajat, viittaan sekä Ranskan että Ruotsin edustajiin, ovat olleet rohkaisevia ja asiaan hyvin perehtyneitä. Kiitän myös ympäristövaliokunnan suhtautumista: olin hyvin ilahtunut siitä, että kaikki 25 omaa muutosesitystäni otettiin valiokunnan nimiin. Lisäksi jäseniltä tuli tärkeitä lisäyksiä.
Kyse on nyt mietinnöstä, jolla on on merkitystä paitsi yksittäisen kansalaisen myös yhteisön ympäristöpolitiikan kannalta. Tiedon saanti on huomattava horisontaalinen työväline EU:n ympäristöpolitiikassa ja direktiivin uudistaminen on kestänyt jo pitkään.
Direktiiviehdotuksella on kolme päätavoitetta:
1. Vanhan vuodelta 1990 direktiivin kokemuksien hyödyntäminen ja siinä havaittujen puutteiden korjaaminen
2. Aarhusin sopimuksen (1998) tähän liittyvien osien
sisällyttäminen uuteen direktiiviin ja
3. Vanhan direktiivin mukauttaminen tietotekniikan kehitykseen.
Tärkeimpinä seikkoina omassa raportissani pidän ensinnäkin velvoitetta rekisterien perustamisesta. Se on tämän direktiivin toimivuuden ennakkoehto. Kansalaisen on tiedettävä mitä asiakirjoja on saatavissa ja mitkä viranomaiset asiaa hoitavat. Tyytyväisenä panin merkille että toisaalla myös edustaja Cashman omassa avoimuusraportissaan edellyttää samaa.
Tarkensin myös tiedon epäämiseen liittyviä yksityiskohtia. Jos tiedonsaantia koskeva pyyntö evätään keskeneräisyyden vuoksi, pyytäjälle on kuitenkin ilmoitettava milloin aineisto on saatavilla ja kuka on vastaava viranomainen. Toinen tiedon epäämiseen liittyvä tarkennus koskee 4. artiklan kohdassa 2 mainittuja poikkeustapauksia. Kaupallisten tai teollisten salassa pidettävien tietojen kohdalla päästöt ovat muodostaneet poikkeuksen, niistä on ilmoitettava aina. Minä olen tehnyt muutosesityksen, jonka mukaan päästöistä on ilmoitettava silloinkin kun kyseessä on jonkin muunkaltaisen tiedon suojelu. Päästöjen haitallisuushan ei ole riippuvainen niitä synnyttäneen toiminnan luonteesta: kansalaisen terveyden ja turvallisuuden kannaltahan ei ole mitään eroa, mikä lähde on; onko kyseessä julkinen vai kaupallinen taho.
Katsoin tarpeelliseksi tehdä ympäristötiedon laatua koskevan kokonaisen uuden artiklan. Laatu on tietenkin keskeinen tekijä koko direktiivin mielekkyyttä arvoitaessa. Tätä direktiiviä tutkiessa olen törmännyt siihen tosiseikkaan ettei kattavaa päästömittausten harmonisointia ole tässä suhteessa edellytetty. Ja onhan sillä toki merkitystä mitataanko päästöjä putken päästä vai kilometrin päästä perhoshaavilla. Toisin sanoen: mittausmetodi on ilmoitettava.
Yksi hankala kysymys tässä direktiivissä koski viranomaisen määritelmää: koskevatko määräykset ns. klasssista viranomaista vai myös sellaista tahoa, jolle on delegoitu viranomaistehtävä: esimerkiksi yritystä, joka viranomaisen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti säilyttää hallussaan lain velvoittamaa tietoa. Olemme nyt löytäneet muotoilun, joka toivottavasti kelpaa useimille jäsenmaille.
Tämän direktiivin ympärillä on vallinnut suuri yhteisymmärrys. Silloinkin kun olen torjunut muutosesityksiä, olen tehnyt sen lähinnä tyyliseikoista. Tämä on puitedirektiivi, eikä sen tarkoitus ole toivottaa maailmalle kaikkea kaunista ja yksityiskohtaista mitä avoimuudelta voidaan toivoa. Lainsäädännöllisenä tekstinä se lienee myös tehokkaampi, jos se pysyy niukkana.
Jotkut valiokunnan jäsenet ovat halunneet kiristää viranomaisen vastaukselle annettuja määräaikoja. Komission ehdotuksessa määräaikaa lyhennetään kuukauteen ja jos asian laajuus tai monimutkaisuus sitä vaatii, kahteen. Kaikissa tapauksissa vastausta edellytetään "niin pian kuin mahdollista". Katson edelleen, että tämä tavoite on realistinen, ja joissakin tapauksissa määräajan lyhentäminen saattaa jopa vaikuttaa kielteisesti vastauksen laatuun.
Kokonaisuutena voi arvioida, että tämä direktiivi asettaa jäsenmaille ympäristötiedon avoimuutta koskevan standardin. Artiklaan 8.2 tekemäni muutosesitys lähtee siitä, että sama standardi tulisi saattaa koskemaan myös EU-instituutioita. Siten tämä direktiivi edistää myönteisellä tavalla avoimuutta koko EU:ssa.
