Uuden ajan suuri filosofi Immanuel Kant härnäsi aikalaisiaan väitteellä, ettei taivaassa voi olla naisia. Tutkimustuloksensa hän perusti Johanneksen ilmestyksen kohtaan, jonka mukaan ”taivaassa syntyi suuri hiljaisuus, jota kesti noin puoli tuntia”. ”Sellaistahan ei voi, missä naisväkeä on koolla, ajatella mahdolliseksi”, postuloi Kant – ei edes siellä, missä ei kaiketikaan tarvitsisi nalkuttaa.
En lähde arvailemaan, oliko lause tarkoitettu lannistamaan enemmän muslimimiehiä vai hameväkeä. Sanoma oli kuitenkin selvä. Eri planeetoilta ollaan ja eri planeetoille päädytäänkin.
Muutama vuosi sitten amerikkalainen John Gray teki miehen ja naisen parisuhdetta käsittelevän kirjan, josta tuli myyntimenestys. Yltiömäisen yksinkertainen löytö miesten ja naisten kommuunikaatioeroista avasi Grayssa kokonaisen parisuhdeoppaiden vuon; niissä tehtiin mitä milloinkin mutta oltiin aina eri planeetoilta. Mies oli Marsista, nainen Venukselta, ja he puhuivat aivan eri kieltä. Jos molemmat oppisivat toisensa kielen ja purkaisivat koodin omalleen, parisuhde voisi toimia, ja lause ”me kasvoimme eroon toisistamme” kaikuisi avaruudessa yhä harvemmin.
Tämä oli Grayn päällimmäinen opetus. Eräs kirjan lukenut mies tosin pohti, oliko Grayn piilo-opetussuunnitelma kuitenkin se, miten mukautua naisen satelliitiksi ja pysyä hänen planeettansa liikkeiden tahdissa. Hän koki asetelmien ajautuneen jo pikemminkin tähän; sitä saa arvailla jännittyneenä mistä kulloinkin tuulee.
Todella moni miettii nykyään haikeana, millä keinoin voisi pitää parisuhteen kasassa. Mediahan ei ruoki toiveita, eivät tilastotkaan. Silti jo terve järki sanoo, että se olisi kaikkein edullisinta. Säästyttäisiin paljolta: lapsia ei tarvitsisi tuomita jatkuvaan ikävöintiin, tapaamisia sopia, omaisuutta jakaa, kaunista kotia pilkkoa kahdeksi luukuksi, vanhuuden yksinäisyyttä pelätä. Ekologiakin puhuu perheen puolesta: ympäristöä säästettäisiin kun koneita ei tarvittaisi kaksin kappalein. Mikä määrä huolintaa ja logistiikkaa jäisi väliin! Ja kaiken päälle, kuten Suvi Ahola ilmaisi viisaasti Hesarin NYTissä: mikä määrä henkistä energiaa säästyisi ja vapautuisi luovuuteen, ”jos tätä yhtä asiaa voitaisiin pitää sovittuna”.
Riitta Jallinoja totesi äskettäin, että nykyperheelle suurimman uhkan muodostaa työn lisäksi parisuhde. Minusta se oli osuvasti sanottu. Eikä tietenkään oma suhde vaan unelma upeasta parisuhteesta, jossa eroottinen jännite kuumottaa paikkoja vuodesta toiseen ja keskinäinen kiinnostus on herkeämätön. Unelma on tietenkin mieletön. Kaikki ihanakin kyllästyttää joskus: työ kyllästyttää, sää kyllästyttää, jäätelö kyllästyttää, harrastus kyllästyttää – miten maailmassa tämä yksi asia ei sitten saisi ollenkaan kyllästyttää?
Populaarikulttuuri ruokkii systemaattisesti jatkuvan rakastuneisuuden unelmaa. Iskelmät, kirjat, lehtijutut keskittyvät kuvaamaan ihmissuhteen lähinnä ensimmäistä 18 kuukautta, juuri sitä aikaa jonka pariskuntien keskimääräinen eroottinen lataus tutkimusten mukaan kestää. Ja kovin vahvaa pohjalatausta ei edes saavuteta instant-kulttuurissamme, jossa unelmoinnille ja intohimon kasvattamiselle jää harvoin aikaa. Erotiikan kukoistavimmaksi kasvualustaksi muodostuu kielletty suhde, koska siinä moraalinen empimisvaihe pitkittää tyydytyksen saantia ja edesauttaa intohimon kasvamista keskimääräistä huomattavampiin mittasuhteisiin.
Joudun siteeraamaan jo viidettä henkilöä, sillä kirjailija Torsti Lehtinen lausui ohittamattoman viisauden kypsän eroottisen rakkauden olemuksesta. Ihmiseen tutustuminen on hänen vierauteensa tutustumista. ”Kun pitkän yhteiselon jälkeen havaitsee, kuinka tuntemattoman ihmisen kanssa asuu samassa talossa, se vähentää tarvetta käydä vieraissa.”
On siis kaksi planeettaa, toisilleen vieraampia kuin alussa luultiinkaan. Oma minäkään ei kunnolla selvillä. Kierretään toinen toisiaan eri asentoihin ja kulmiin joutuen, joskus kauemmas, joskus lähemmäs. Ja onnea olisi, jos vielä jostakin löytyisi kiintotähti, pitäisi molemmat vetovoimansa piirissä, ja kumpikin voisi liikkua vapaana sinkoutumatta silti pois radaltaan.
Miehen Gloria, Maaliskuu 2001
