Alussa oli sana, lopussa fraasi", kuvaili aforistikko Stanislaw Jercy Lec sanojen kulumista ihmisen suussa. Viime aikoina fraaseja on saatu lisää. Presidentinvaalit ovat saaneet jo jotkut yökkäilemään perhearvoille. Ilmeisesti aihe on arka ja vaatii taitoa; ainakaan siihen ei pitäisi liittää omahyväistä sävyä, joka vieraannuttaa huono-onnisemmat. Kaikki perheensä ehjänä säilyttäneet tietävät, että saavutuksella on turha rehvastella. Elämä on vaikeata ja sitä paitsi yllättää monet. Moraalisen paremmuuden ylängöille on turha kiipeillä.
Tarkoittaako tämä, ettei perhearvoista pitäisi vaalien yhteydessä puhua? Ei tietenkään. Ehdokkaiden yksityiselämän ratkaisut ovat heidän oma asiansa, ja omiin asioihin heillä on oikeus. Heidän arvonsa sen sijaan kuuluvat kaikille. Olisi mieletöntä torjua keskustelu perheistä vetoamalla ehdokkaiden yksityisyyteen, niin kuin välillä on tehty. Kysymys perheestä on keskeinen ja ajankohtainen. On vain riisuttava aihe henkilökohtaisuuksista ja yritettävä nähdä fraasien taakse.
Itselleni on ollut hätkähdyttävää huomata EU:ssa, että perheestä on tulossa vähitellen poliittisesti epäkorrekti ilmaisu. Se näkyy monella eri tavalla. Hollantilainen sosialidemokraatti kirjoittaa lausuntoluonnoksessaan Unionin perusoikeuskirjaan: "Joitakin selvästi vanhentuneita mainintoja tulisi nykyaikaistaa. Erityisesti niin kutsuttuja perheen oikeuksia koskevat lausekkeet ovat kiistanalaisia." Naisten oikeuksien valiokunnan toisessa luonnoksessa todetaan, että "perheiden oikeuksia ei sellaisenaan ole, on vain yksittäisten miesten, naisten ja lasten oikeuksia."
Asiaa perustellaan logiikalla: lähtökohtaisesti ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia, eivät instituutioiden oikeuksia. Taustalla on kuitenkin selkeä trendi, ei pelkkä halu olla käsitteissä huolellinen: puhetta perheestä pidetään mm. seksuaalisen tasavertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon esteenä. Pelkään, että kehitteillä on virhe, joka tulee maksamaan yhteiskunnalle vielä paljon.
Perheen merkityksen systemaattinen poispyyhkiminen on saanut minut uudelleen miettimään vanhoja fraaseja. Tähän asti latteudelta tuntunut puhe perheestä yhteiskunnan perussoluna tai tukijalkana on yllättäen alkanut kuulostaa vakavastiotettavalta, melkein radikaalilta poliittiselta viestiltä. Perhe on se rakenne yhteiskunnassa, joka itsessään tuottaa rakkautta ja välittämistä. Näitä ilman ei kukaan selviä terveeksi yhteiskunnan jäseneksi. Yhteiskunta voi kyllä olla oikeudenmukainen mutta se ei voi koskaan rakastaa; siihen sen syli on liian kylmä ja käsi liian lyhyt. Siksi puhe perheen tukemisesta on olennainen poliittinen viesti, eikä suinkaan halvaksi vaalitempuksi katsottava klisee.
Kristityn vastuu, Tammikuu 2000
