Tuore Suomen Kuvalehti (36/99) avaa murheellisen näkökulman suomalaiseen arkeen: haastatellut ulkomaalaiset kertovat vakavia esimerkkejä rasismista, joka ulottuu virkamieskuntaan saakka. Värilliset joutuvat yllättävien väkivallanpurkausten kohteeksi, virkavalta puolestaan vähättelee tapahtuneita. Kun Suomeen kerääntyvät ensi marraskuussa eri EU-maiden rasisminvastaiset toimikunnat, selvitys isäntämaan tilanteesta ei tule näyttämään hyvältä.
Kuvalehden juttu järkytti. Mutta vielä enemmän järkytyin viime keväänä.
Eurovaalikampanjan aikana osallistuin naisehdokkaiden paneelikeskusteluun, jonka yleisö oli sataprosenttista fiksua hameväkeä. Huoneessa vallitsi valistunut, suvaitsevainen tunnelma, sen olisi saattanut miesinsinöörikin aistia. Tiedettiin siis aika hyvin, miten kannattaa vastata.
Yksi yleisökysymyksistä koski rasismia, eikä ollut vaikea päätellä kysyjän kantaa. Sen sijaan erään ehdokkaan vastaus jysäytti sydämeni.
Hän uskoutui yleisölle: "On aivan kauheata, ettei nykyään enää uskalla puhua rasismia vastaan. Jossakin KEPA:n tilaisuudessa voi vielä sanoa aiheesta jotakin, mutta muuten täällä Suomessa ei enää saa asiasta puhua."
Miten niin ei uskalla, älähdin. Tämä on vapaa maa, ja poliitikot saavat puhua arvoistaan joutumatta syytteeseen. Äänestäjät tosin saattavat jättää äänestämättä, mutta mitään sen pahempaa ei tarvitse odottaa.
Tilaisuuden jälkeen kyseinen ehdokas tuli luokseni ja sanoi, että olin käsittänyt hänet aivan väärin. Hän vastusti rasismia kaikissa muodoissaan. Kyse oli vain siitä, että joitakin ihmisiä rasismin esillenostaminen ja tuomitseminen loukkaa. Hän ei halunnut pahoittaa sellaisten äänestäjien mieltä.
Mutta en valitettavasti käsittänyt väärin. Tästä juuri onkin kyse. Miksi me pelkäämme loukata joidenkin tunteita, kun saman asian vuoksi joitakin toisia pahoinpidellään ja tapetaan tässä maassa? Mitä toivoa meillä on, jos kaikkein valistunein ja suvaitsevaisin kansanosa alkaa vähitellen vaieta ollakseen kohtelias? Avoin, rahvaanomainen rasismi ei ole läheskään niin vaarallista kuin sivistyneistön salakavala sopeutuminen yhteisön sairaisiin arvoihin.
Eurooppa on pohtinyt viisikymmentä vuotta, kuinka ihmeessä kolmannen valtakunnan julmuudet tulivat mahdollisiksi. Minä uskon, että juuri näin. Kunnolliset, hienot ihmiset oppivat olemaan liian hiljaa, mukavuussyistä.
Kunnallisvaalit ovat tulossa tuota pikaa. Jossakin vaiheessa puolueissa mietittiin yhteistä linjausta rasismia vastaan, sopimusta jossa yhdessä sitouduttaisiin siihen, ettei rasistisia mielipiteitä omaavia ihmisiä asetettaisi ehdolle. Hanke raukesi jotenkin, mutta nyt olisi aika elvyttää se uudelleen. Kunnallispolitiikka on juuri sopiva taso asettua asiassa yhteisrintamaan. Tämä kuuluu kaikille, puoluekannasta riippumatta – ihmisyyden nimissä.
Vihreä Lanka, Syyskuu 1999
